Loppusuoraa kohti

Ihan kohta alkaa viimeinen raskauskolmannes. Olen viimeisten parin kuukauden aikana voinut aika hyvin (jos ei tätä tautista viikonloppua lasketa) ja viihtynyt raskaana. Olen päässyt liikkeelle, uimaan pari kertaa ja joogaan. Ulkona liikkumista rajoittaa liukkaus, ja välillä hirvittää sen verran nuo kelit, etten oikein huvin vuoksi viitsi ulkoilla. Liikkeelle olen sentään päässyt ja ilokseni äitiysjoogatunnit ovat olleet aivan erinomainen löytö. Se on tuntunut tekevän hyvää niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ohjattu rentoutus on myös ihan huippu juttu minulle. Äitiysjoogan ja äitiysjoogakirjojen kautta löytyy myös sellaista tukea synnytykseen valmentautumiseen, jota nyt kaipaan. Viimeksi en oikein osannut tai uskaltautunut valmentautua synnytykseen, jotenkin koko ajatus itsestä synnyttämässä tuntui pitkään niin utopistiselta, ettei siihen osannut kunnolla valmistautua etukäteen. Niin kovasti haluaisin tällä kertaa päästä synnyttämään normaalisti alakautta. Yritän tehdä kaikkeni mitä sen eteen voi tehdä, viimeksihän sektiopäätökseen johti vauvan tarjontavirhe. Tällä viikolla mahavauvamme majaili poikittain, ja aion kyllä tarvittaessa kokeilla kaikki pähkähullunkin kuuloiset ideat, että hän hoksaisi kääntyä pää alaspäin. Vielä on hyvin aikaa kääntyä, eikä tilanne toistaiseksi ole edes kovin poikkeava. Olen kuitenkin hieman jo selvitellyt Spinning Babies -liikkeiden ideaa, ja ei se varmaan ota jos ei annakaan. Kaikkien konstien kuitenkin nyt pitää perustua vauvan kääntymiseen, koska ulkokäännös ei edessä sijaitsevan istukan takia taida tällä kertaa tulla kyseeseen lainkaan.

Kävin myös pelkopolilla juttelemassa edellisestä synnytyksestä ja toiveista ja huolista tätä kertaa ajatellen. Edellisestä kerrasta jäi matkaan osastolta aika ikäviä kokemuksia, jotka ovat kummitelleet mielessä pitkään. Ehkä odotukseni pelkopolia kohtaan olivat korkeammalla, mutta toisaalta nyt pitäisi olla tilanteestani enemmän tietoa sairaalassa. Doulakin on mahdollisesti tulossa tällä kertaa mukaan.

Käytännön valmisteluissa olemme jo aika hyvällä mallilla. Äitiyslomaankin on enää alle kaksi kuukautta. Miten aika kuluu näin nopeasti! Hieman jännittää kyllä tuleva. Isoveli on kovasti miettinyt uutta rooliaan ja tuntuu olevan siitä aika innostunut välillä. Pieniä serkkuja on syntynyt hiljattain, ja se on tuonut sopivasti malleja hänelle tähän tilanteeseen. Mutta saapa nähdä miten menee, voi olla raskasta luopua ainoan lapsen asemasta.

Mainokset

Uusi vaihe perhe-elämässä

Bloggaaminen on ollut taas pitkällä tauolla, mutta nyt onkin kerrottavaa. Enpä tiedä mahtaako joku tätä tulla lukemaan enää, mutta ainahan sitä voi kirjoittaa ihan itseään ja myöhempiä aikoja varten. Päätimme kesälomien päätteeksi lähteä kokeilemaan, josko tärppäisi PAS:ssa. Päätimme lähteä lääkkeelliseen PAS:iin samoilla kuvioilla, joilla viimeksi onnistui. Tässä sitä nyt sitten ollaankin raskaana ja raskauden puoliväli lähestyy jo. Yhdestä PAS-kerrasta, kuinka hämmentävää!

Tämä raskaus on tuntunut erilaiselta kuin edellinen. Alusta asti on ollut yllättävän luottavainen olo. On pystynyt suhtautumaan paljon rennommin, vaikka ensimmäisinä kuukausina oli vuotelua. Se olisi saanut minut totaalisen paniikin partaalle edellisessä raskaudessa, mutta tällä kertaa maltoin mieleni paremmin. Ehkä aiemmin lapsettomuusvuodet painoivat niin raskaasti, että tuntui koko hommassa oleva niin paljon vaakalaudalla. Ja varmaan tavallaan olikin, nythän olen jo äiti. Alkuraskaus meni melkoisessa sumussa. Väsytti, huono olo kesti jotenkin kauemmin kuin viimeksi ja oli ehkä vähän kovempaakin. Olen myös sairastellut flunssia ihan riittävästi. Onneksi mies on paikannut hyvin esikoisen hoidossa minun osuutta.

Ajatukset alkavat siintää hiljalleen tulevassa elämänmuutoksessa. Pähkäilen hankintoja vauvalle. Harmillisesti pistimme kiertoon yhtä sun toista, mitä ei tuntunut tarpeelliselta säilyttää. Asumme myös eri asunnossa nykyään, joten jotakin uusia ratkaisuja tarvitaan senkin vuoksi. Välillä tulee mieleen hirvityksiä siitä, mitähän tuleman pitää. Mieleen palautuu kaikenlaiset vaiheet ja höykytykset, mitä esikoisen kanssa on käyty läpi. Imetyshommat… Sairastelut ja sairaalakeikat… Ikiliikkujavaihe… Saapa nähdä mitä kohtaamme tällä kertaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin raskaudessa. Vielä on matkaa edessä, nyt on 19. viikko menossa. Liikkeitä on ainakin jo jonkun aikaa välillä tuntunut.


Täällä taas

Blogielämä on ollut tovin hiljaista. Elämä on ollut niin täyttä, hyvällä tavalla ja sitten myös kuormittavalla tavalla. Palasin lapsen ollessa 1,5-v. työelämään, mikä oli itseni kannalta pääosin hyvä asia. Arkeamme on jo pitkään silti mutkistanut lapsen sairastelut ja hoidosta kannetut taudit. Flunssa on ollut hyvin harvoin läpihuutojuttu tässä talossa ja lastenosastollakin on jouduttu pyörähtämään pariin otteeseen. Hengissä on onneksi pysytty ja allergioita ei ollutkaan. Korvalääkärille kyllä mielelläni ottaisin kanta-asiakaskortin. Elättelen toiveita tautien suhteen paremmasta ajasta, kyllä se varmasti joskus koittaa. Muuten elämä valloittavan 2-vuotiaan kanssa rullaa aika kivasti. Arjen helpottamiseksi on kuitenkin suunnitelmissa alkaa tehdä vähemmän töitä ja koittaa saada sairasteluun taukoa lyhyellä hoitovapaajaksolla.

Oma olotila on hiukan ristiriitainen. Haave toisesta lapsesta on alkanut elää yhä vahvemmin mielessä, vaikka tässä on kyllä ollut useita kuukausia, jolloin olen ajatellut sen olevan ihan sulaa hulluutta. Pohdimme uudelleen hoitoihin hakeutumista. Kovasti haluaisin kokeilla onnea PAS:ssa vielä ennen sitä, kun lasten ikäero kasvaisi yli kolmen vuoden, kun nyt kuitenkin alkaa näyttää siltä, ettei sikiävyys ole merkittävästi kohentunut yhdestä täysiaikaisesta raskaudesta huolimatta. En enää edes imetä, joten keho on palannut jotenkin aika samaan olotilaan kuin mitä se oli hoidoissa käydessä. Luulen, että joskus viime kesänä minulla oli kemiallinen raskaus kylläkin. Kiertojen pyöriessä tuloksettomina mieleen ovat vähitellen palanneet ne pettymyksen tunteet, joita koin hoitojen aikana ja sitä ennen. Näinkin on jo hyvä, miksi haluta lisää? Toisaalta miksi ei? Ja sekin: pitääkö lapsettomuushoidoilla lapsen saaneen perustella haaveensa toisesta lapsesta?

Mitä enemmän toivoo, sitä kovemmin pettyy. Niin se kohdallani menee. Silloin, kun tuntuu, että nyt on kaikki mainiosti eikä ole pyrkimyksiä lapsihaavetta kohti, on helppo asennoitua myös toisten perheuutisiin ja olla iloinen toisten puolesta. Huomaan kuitenkin Mörön hiipivän mielen näyttämölle seisomaan kylmää hohkavana. Parin päivän sisään on tullut vauvauutisia parilta meidän kanssa samaan aikaan esikoisen saaneelta ja samantapaisen lapsettomuusrumban läpikäyneiltä pareilta. Olin viime kierrossa kovasti elätellyt toiveita luomuplussasta, jota ei kuitenkaan tullut. Sitten vielä kirsikkana tämän tortun päälle tuli omasta perheestä raskausuutinen siskon toisesta lapsesta. Heidän lasten ikäero tulee olemaan pienempi, kuin mitä meidän perheessä enää on mahdollista saada, ja minun on hyvin vaikea käsitellä tätä asiaa. En enää pystynytkään olemaan vapautuneesti iloinen tai edes kovin kiinnostunut heidän asiasta siinä hetkessä, vaikka samanikäisten lastemme kuulumisia on viime vuodet ahkerasti vaihdettu. Oma pettymys ja suru tulivat voimakkaina, aivan samat tutut tuntemukset vanhoilta ajoilta. Että tässä me nyt taas ollaan toivomassa ja pettymässä ja menossa ehkä kohti hoitoja kaikilla mausteilla. Muut menivät jo ”seuraavaan vaiheeseen”.

Sitä en kyllä tiedä, miten junailisimme uuden hoitoprosessin ja tämän nykyisen lapsiperhe- ja työelämän aikataulut onnistuneesti. Oli se ennenkin työn kannalta jo ihan riittävän haastavaa, nyt on vielä infektiokierteen tuoma yllätyksellisyys mukana ja pitäisi vielä ehtiä hakea lapsi ajallaan. Sitten on talous. Jos teen vähemmän töitä, onko hoitoihin varaa? Jos en tee vähempää töitä, onko hoitoja aikataulullisesti mahdollista vielä läpi? Jos tulen raskaaksi tehdessäni vähemmän töitä ja lasten ikäeroksi tulee yli kolme vuotta (niin kuin todennäköisesti tulee, jos tulee), Kelan tuet lasketaan sen vähemmän työnteon perusteella ja kukkaron nyörejä pitää selvästi kiristää. Jos lähden hoitoihin, en todennäköisesti saa työelämässä otettua uudenlaisia haasteita vastaan ja se taas pitkittää eräitä meneillään olevia opiskeluja. Toisaalta voisi olla järkevää ikäänkuin panostaa uraan tilapäisesti, mutta sitten taas tulee vastaan ikäkysymys raskauden kannalta ja se, että tällä sairauksien määrällä tuntuu jo sinänsä epärealistiselta panostaa yhtään enempää työelämään kuin nyt tai vaihtaa työpaikkaa edes tilapäisesti parin seuraavan vuoden aikana. Jos tosissaan haluaisin toisen lapsen, ei kannata kamalasti aikailla sen kanssa, koska voihan siinäkin taas kestää. Töitä voi tehdä myöhemminkin.

Ajattelin suhtautuvani rennommin yrittämiseen toisella kierroksella ja toki aika lunkisti tämä on toistaiseksi mennytkin. Ei voi mitenkään kuitenkaan vähätellä aiemmin koetun vaikutusta. Nyt on helpompi luottaa sentään siihen, että uusi raskaus ja lapsi on ylipäänsä mahdollinen. Lapsi pitää myös kiinni arjessa sillä tavalla, ettei ole aikaa potea niin perusteellisesti kaikkia käänteitä. En mitenkään haluaisi siihen samaan tunnemaisemaaan enää takaisin, mutta voiko siltä täysin välttyä kuitenkaan? Pettymykset ovat silti kovia ja vanha suru siitä, että keho tuntemattomasta syystä johtuen ei vaan toimi tässä asiassa odotusten mukaisesti, on silti olemassa.

 


Vaunuarvio Bugaboo Buffalosta 1,5 vuoden kokemuksella

Tervehdys pitkästä aikaa! Paljon on tapahtunut puolessa vuodessa ja siitä ehkä lisää toiste. Nyt materiaalisiin mietteisiin. Olen käyttänyt paljon aikaa vaunujen pohtimiseen tänä kesänä. Meille tuli hankittua aikanaan Bugaboo Buffalot ja olen ollut niihin pääosin tyytyväinen. Nyt harkitsen meidän rattaiden vaihtamista, sillä muuton takia säilytystilat vaunuille ovat erilaiset. Hyvä olisi, jos olisi yhtenä pakettina kokoon taittuvat rattaat, jotka olisivat kevyet ja menisivät pieneen tilaan. Meillähän on myös matkarattaat Britaxin B-Agile 4:t, jotka näin toimivat, mutta ainoina rattaina ne eivät täysin palvelisi. Tämä on kuitenkin soutamista ja huopaamista, sillä täydellisiä rattaita ei ole markkinoilla vielä vastaan tullut.  Buffaloissa on myös kokonaisuutena paljon hyviä ominaisuuksia, joita on vaikea muista rattaista löytää. Haluaisin jonkinlaisen toimivan sekotuksen, joissa olisi meidän molempien rattaiden hyvät puolet, jotta voitaisiin luopua molemmista.

Buffaloiden parhaita puolia ovat minun mielestä valtaisa tavarakori, käännettävä istuin, istuimen helppo kallistettavuus yhdellä kädellä, mainiot isot pehmeät puhkeamattomat pyörät ja kääntyvät isot etupyörät. Näiden rattaiden kanssa on helppo mennä läpi sohjosta ja meno onnistuu kaikenlaisilla pinnoilla. Etupyöriä ei ole tarvinnut melkein koskaan lukita, vaikka missä olisi kulkenut. Pyörät ovat minusta olleet erinomaiset. Kuomun mittasuhteet ovat minusta myös aika onnistuneet. Etukaaren irrotettavuus ja käänettävyys ovat myös miellyttäneet. Näiden vaunujen kanssa mahtuu hyvin myös bussiin, sillä vaunujen leveys on 60cm.

Miinuksia ovat olleet tavarakorin huono käytettävyys vaunukopan kanssa; muutenkin vaunukoppa oli aika suuri, kun sen kankaat kiinnitetään samaan runkoon kuin ratasistuimenkin. Vaunukoppa oli kesällä aika kuuma, ja kesäkuomun käyttö puolestaan teki siitä turhan valoisan. Jos taloon tulisi kesävauva, en välttämättä ottaisi tätä kopparatkaisua käyttöön. Työntöaisassa on valmiina laukkukoukut, joihin saa luvan kanssa laittaa kassin, mutta mikään kasseistani ei oikein ikinä ole asettunut minusta kunnolla. Tämä rippuu tietysti laukun hihnoista, ainakin leveät ja samalla ohuet laukunhihnat tuppaavat ryttääntymään ja valahtamaan, kun työntöaisan kulma on kuitenkin aika jyrkkä. Tilanne ei parane millään lisälaukkukoukuilla, ainakin minun kokeiluissa laukut silloin roikkuivat turhan alhaalla. Laukku saattaa asettua vaunukopan kanssa ihan kivasti ja samoin kun istuin on eteen päin käännettynä. Eniten olen kuitenkin käyttänyt rattaita ratasistuin työntäjään päin ja tuolloin mukana aina on ollut reppu. Ehkä oikea laukkuvalinta ratkaisisi tämän. Parhaiten rattaissa on roikkunut meidän kylmälaukku!

Rattaat ovat omimmillaan ja parhaimmillaan, kun niitä käyttää ratasistuin työntäjään päin. Näin ne soveltuvat suhteellisen pienenkin vauvan kanssa liikkumiseen hyvin. Painopiste on tässä asennossa myös luonteva ja rattaat rullaavat hyvin. Tavarakoriakin pääsee hyödyntämään äärimilleen. Meidän lapsi on nukkunut myös paljon näissä menopeleissä, vaikka sen valmistaja kieltääkin. Ratasistuimeen olen ollut varsin tyytyväinen. En kaipaa siihen lisää säätöjä. Vaunukopassa vauva lakkasi viihtymästä hyvin aikaisessa vaiheessa, enkä tiedä johtuiko se juuri näistä vaunuista vaiko enemmän ikäkaudesta.

Bugaboo myy Buffaloita maastorattaina. Pyörien puolesta näillä menee kyllä missä vaan. Sellainen asia, mitä näin isompaa lasta (eikä meidän lapsi ole vielä lähelläkään painorajaa) työntäessä jää kuitenkin kaipaamaan, on jousitus. Jousituksen puute tekee varsinkin rattaissa kasvot eteenpäin istuvan lapsen kanssa jalkakäytävien reunojen ylittämisen ja bussiin nousemisen raskaaksi ja väkisinkin rattaiden keskiakseli ottaa aika paljon vääntömomenttia vastaan tämän takia jatkuvasti. Epätasaisessa maastossa kulku, nousut ja ylämäkeen työntäminen sujuisivat jousituksen kanssa paremmin, uskoisin. Vauvaa ei  myöskään näissä rattaissa voi yhtään heijata kehtomaisesti, kuten perinteisissä vankkureissa. Maasto- ja ylämäkiominaisuudet paranisivat mielestäni myös hieman, jos työntöaisa olisi ns. ergonominen työntöaisa. Nykyisellään nämä rattaat sopivat enemmän kaupunkilaiselle, joka haaveilee erämaissa samoilusta, mutta enimmäkseen kuitenkin pyörii kaupoilla ja kulkee pururadalla (=minä).  Rattaita olisi myös kivempi käyttää ratasistuin eteenpäin, jos kuomussa olisi kurkistusluukku. Haararemmi Emmaljungan ja Brion tyyliin olisi myös käytännöllinen olla olemassa vaikka valinnaisena, vaikka eipä näissä ilman vöitä lasta voisi silti kuljettaa. Lapsi ei kuitenkaan pääsisi heittäytymään rattaista läpi vyötettäessä… Autoilevalle nämä eivät meidän kokemuksen mukaan oikein riitä ainoiksi rattaiksi, pyörissä on sen verran painoa ja muutoinkin auton takakontti täyttyy näiden osasista. Kasattuna kotona nämä eivät käytännössä oikein pysy pystyssä vakaasti. One-piece folding onnistuu, mutta vie ihan liikaa tilaa ollakseen kätevää. Toisaalta kasaus on tosi helppoa ja näppärää muuten eikä runko paketoituna pituussuunnassa vie tilaa läheskään niin paljon, kuin monen muun rattaan tai vaunun. Sadesuojaan ja hyttysverkkoon en ole ollut tyytyväinen. Korvasin sadesuojan Elodie Detailsin versiolla. Hyttysverkko oli sadesuojan tapaan tosi napakka ja sinne eivät lapsen jalat enää näin isompana mahtuneet, lisäksi se hajosi kaikesta vääntämisestä. Hyttysverkkoa ei selkeästikään ole testattu paikassa, jossa on paljon hyttysiä. Ratasistuimen ja rattaiden kehikon väliin jää monta sormenlevyistä koloa jalkopäässä ja mikään löytämäni hyttysverkko ei ulotu näitä täyttämään, verkkoa ei vain saa istuimen alle, koska kiinnityskohta runkoon on tiellä. Näin ollen olemme joutuneet mökillä käärimään hyttysverkkoa koko vaunujen ympäri. Se ei ollut kovin kätevää ja silti vaunuihin pääsi hyttysiä. Istuinkankaiden pitäisi kiinnittyä tiiviisti runkoon, niin tämä ratkeaisi sillä. Toinen ratkaisu kenties olisi ommella hyttysuojan toinen pää pussimaiseksi.

Eli tiivistettynä Bugaboo Buffalot ovat hyvät joka paikan rattaat, jotka olisivat vielä paremmat, jos niissä olisi jousitus, kurkistusluukku kuomussa, aisassa teleskooppisäädön lisäksi ergonomisemmin muotoiltu kahva, valinnainen haararemmi, tiivimpi istuinkankaiden kiinnitys kehikkoon hyönteisten pääsyä estämään ja lukitusmahdollisuus kasattuna. Yhtä hyvällä kuljetuskapasiteetilla ja käännettävällä istuimella ja isoilla kääntyvillä etupyörillä varustettua näppärän kokoista vaunua saa hakemalla hakea, ja siksi näiden korvaaminen on aika vaikeaa.


Meilläkö allergiaa?

Olen kuukausi sitten kirjoittanut postausluonnoksen, joka on jäänyt roikkumaan sattuneesta syystä. Tuolloin oli tarve purnata rikkonaisista öistä ja ajankohtaisista meitä kohdanneista riesoista. Oli hampaiden tekoa, korvatulehduksia ja nuhaa. Nuha ei todella ole tällä lapsella mikään läpihuutojuttu näin sivumennen sanoen. Olemme viime kuukausina jollain tasolla epäilleet, että jokin tai jotkin ruoat olisivat aiheuttaneet  mahavaivoja lapsellemme. Epäilyksen alla ovat minulla ensisijaisesti olleet viljat, mukaan lukien tai jopa erityisesti maissi. Olemme vieneet poikaa allergiatesteihin ja hän on joutunut välttödieetille, mutta tilanne on edelleen epävarma sotku. Maissin ja rukiin kohdalla nipin napin positiivinen allergiatestitulos nähtiin, muut olivat negaa. Lapsi voi nyt kyllä suhteellisen hyvin, nukkuu paremmin. Tiedä sitten johtuuko se hammasvaivan asettumisesta, nuhan loppumisesta vai dieetistä? Kukapa tietää. Minä olen pitänyt puolestaan omista syömisistäni kirjaa, en dieettaa vielä. Lääkäri on heitellyt ilmaan maidottoman dieetin kokeilua. En ihan näe logiikkaa, mutta ei se ota, jos ei annakaan. Varmaan samaan syssyyn on vältettävä munaa…

Tämä suolioireisen allergian epäily on kyllä tosi kinkkinen asia. Oireet voivat tulla jollakin viiveellä, jos ovat tullakseen. Viljaton dieetti on yksi asia sinänsä, siis kotimaisten viljojen välttäminen, se on vielä melko selväpiirteistä. Mutta tuo maissi onkin sitten salakavala, sitä on ihan kaikkialla. Monissa lasten purkkiruoissa on maissia tärkkelyksen muodossa, mutta yllätys yllätys, monessa muussakin muodossa. Koin tänään revelaation tämän asian suhteen. Käydäänpä läpi vähän taustoja.

Imetän siis edelleen, mutta aavistelen, että poika saattaisi haluta vierottua kenties jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa. Kiinnostus imetykseen on vähenemään päin, vaikkakin minä olen valmis jatkamaan vielä kyllä. Meillä ei kuitenkaan tähän mennessä ole laisinkaan korviketta kokeiltu, ei ole ollut tarvetta. Joten mitäs sitten juodaan, jos imetys päättyisi? Tämän ikäiselle lapselle usein voi jo kokeilla hapanmaitotuotteita, ja olenkin lääkärin kanssa tästä yrittänyt keskustella, että milloin hän antaisi luvan kokeiluun. Ei vielä, on vastaus ollut. No, mitä sitten teen, jos lapsi päättää vierottua? Lääkärin mielestä pitäisi antaa Nutrilon Pepti 2:ta, joka on erikoiskorvike. Jotenkin tosi tosi outo ajatus minulle, nytkö tässä epäillään tosissaan maitoallergiaakin? Kävin tutkailemassa kaupassa vähän tuon valmisteen tuoteselostetta. Siinä aikalailla ensimmäisten ainesosien joukossa mainitaan maltodekstriini (maissi). Ihanko tosissaan meidän epäillessä maissiallergiaa, annettaisiin lapselle maitoallergiselle suunnattu korvikemaito, jossa on maissia? Ja mitä se maissi siellä maidossa oikein tekee?

Lähdin tutkimaan tätä maltodekstriiniasiaa, ja sain pikaisella netin kaivelulla tietoa siitä, miten erittäin herkät maissiallergiset saavat oireita monista maissista johdetuista tuotteista. Niitä on paljon. Esimerkiksi tuote sisältää todennäköisesti maissia, jos siinä mainitaan C-vitamiini, askorbiinihappo tai sitruuhappo. Sorbitoli myös valmistettaneen usein maissista. Lasten lääkkeistä Panadol-mikstuura ei näemmä lääkefirman mukaan sovellu maissiallergiselle. Samoin on monen antibioottilitkun laita, niissäkin on usein reilusti maissijohdannaisia siirappeina tai vastaavissa olomuodoissa. Jos on hyvin herkkä, niille voi reagoida.

APUA.

Siksiko Amoxin comp oli niin jäätävä kokemus koko perheelle? Kiva syöttää maissille herkistyneelle lapselle tuollaista maissijohdannaisia sisältävää antibioottia, kun lääke jo itsessään on aika voimakas. Ja sitten vielä kipuun vähän lisää maissia kipulääkkeen kyytipoikana. Voi reppanaa. Sitten vielä äiti laiskana syöttää kaupan c-vitaminoituja lasten soseita. Ja lapsi lusikkalakkoilee. Paha paha äiti. Ei tajunnut. Sitä maissia on hammastahnassakin, jolla epätoivoisesti yritän lapsen hampaat harjata. Minä taidan olla melkoisen salapoliisityöurakan edessä. Allergiadiagnoosia ei ole vielä kiveen hakattu, mutta jos asiat selkenevät ja meillä on allerginen lapsi, niin uusi ura urkenee allergiakokkina. Kaupan valmiiden lastenruokien valikoima on suppea, jos on maissiallergia. Ja vauva ei ole kohta enää vauva, eikä sen pitäisi kovin pitkään vauvanruokia vedellä. Vauvan pitäisi alkaa siirtyä perheen ruokaan, mutta voipi olla, että perhe siirtyy vauvan ruokaan. Olenko nyt mokannut tämän ruokavaliohomman ihan tyystin? Tuntuu, että pitäisi purkaa koko ruokavalio ihan peruspalikoiksi ja lähteä nollasta miettimään tätä asiaa. Kirsikkana tämän tulevaisuudessa siintävän viljaton-maissiton-maidoton-munaton-ton-ton-ton-kakun päällä, tosin on se kirsikan sopivuus vielä kokeilematta, on se, että lapsella on anemia. Pitää syöttää rautaa. Tai olisi pitänyt tovi sitten jo aloittaa, mutta hän huusi ja sairasteli, ja yksi tapaamista lääkäreistä uskoi ruokavalion korjaavan asian ja se sopi minulle. No eipä korjannut ruokavalio tätä sittenkään. Aiheutin sitten myös sen vaaran, että lapsesta tulee vähän vähemmän välkky tulevaisuudessa. Ah ja voi tätä syyllisyyden määrää. Aivot käyvät jokseenkin ylikierroksilla ruokia miettiessä. Ehkä se tästä selkenee aikanaan.


Lujaa mennään

Parisen viikkoa sitten alkoi uusi aikakausi tämän pienen perheen elämässä, kun poikanen lähti oikein toden teolla liikkeelle. Liikkuvainen hän on toki ollut koko ajan, kierinyt ympäriinsä ja jalat ovat vipattaneet. Yhden viikon sisällä hän oppi kunnolla istumaan tuetta, konttaamaan ja nousemaan tukia vasten. Nyt mennään ja pää kolisee. Tosin kyllä vähemmän jo, sillä aika nopeasti taidot karttuvat. Missä on minun pieni vauva? Miten se on jo noin iso poika? Kiire tuntuu tällä pojalla olevan kova tutkimaan kaikki mahdolliset paikat. Leikkiminen ja juttelukin on alkanut. Olen potenut näitä äidillisiä kasvukipuja öisin, kun viimein lapsi nukkuu ja itse en. Olen aika huonosti saanut nukuttua ja pistän sen osittain sen piikkiin, etten ehdi ajatella päivisin ajatuksiani. Sekin varmaan vaikuttaa, että lisäruokaa tarjotaan jo sen verran, että oma hormonitoiminta alkaa kenties vähitellen muuttua. Ja nukkumisjärjestelyt ovat hieman vakiintumattomat…

Olen ihan hirmuisen ihastunut tuohon vipeltäjään edelleen, mutta kyllä kovillekin ottaa. Olemme sairastaneet kaksi korvatulehdusta ja yöt ovat välillä olleet kauhean risaisia. Hampaita, liikkumista, tauteja… Ehkä mahavaivojakin joistain ruoista. Odotan kovasti, että jutteleminen lisääntyy. Asiaa pojalla tuntuu olevan ja mielenkiinnolla odotan, mitä juttuja sieltä alkaa pulputa, kun hän pääsee oikein kunnolla jyvälle puheesta. Äitiä ja isää selvästi tapaillaan jo. Meidän vauva kohta jo 9kk!

On ollut aika monivaiheinen vauvavuosi. Välillä surettaa ne vaiheet, jolloin ei itse ole täysipainoisesti pystynyt vauvasta huolehtimaan leikkausten takia ja on tarvinnut turvautua ulkopuoliseen apuun. Nyt onneksi ei ole minusta johtuvia rajoitteita. Olemme aloittaneet viimein vauvaharrastuksia ja päässeet aktivoitumaan kodin ulkopuolella. Jatkan kotona hoitamista vielä 1,5-v. iän tienoille, joten toivoisin, että vähän seesteisempiä aikoja mahtuisi siihen väliin. Mutta mitäpä näistä toiveista. Paras koittaa ottaa avosylin vastaan kaikki haasteet, mitä eteen tulee. Vähän uumoilen, että sellaisia voi tähän taloon tarjoutua korvakierteen muodossa, mutta toivottavasti olen väärässä. Toivottavasti kotihoito vähentää tuon skenaarion toteutumista.


Käsipuoli ja puoli vuotta

Poika on puolivuotias, ihana vipeltäjä, joka kerää paljon huomiota osakseen, kun liikumme kylillä. Aina on joku mummeli ihastelemassa tai sitten jono pikkutyttöjä. Poikanen on usein aika seurallinen, mutta kuitenkin tarkastelee äidiltä, onko vieraamman ihmisen kanssa sopiva käydä juttusille. Hampaita tulee, kieriskelee ja kohta varmasti ryömiikin. Kaikista ihaninta on ääneen nauraminen ja kikattelu.
Kehitys menee huimaa vauhtia eteenpäin.

Aloittelimme pari viikkoa sitten sormiruokailuharjoitukset. Lusikkaruokaa olemme parina päivänä tarjonneet, se vaikutti yllättäen kiinnostavan kyllä myös. Tarkoitus olisi aika rauhalliseen tahtiin edetä, vauvan kiinnostuksen mukaan. Täysimetys on siis kestänyt jokseenkin puoli vuotta. Pari viime kuukautta ovat olleet helpoimmat. Alkuvaikeuksien jälkeen imetys on ollut kuitenkin varsin kätevä ja mukava tapa ruokkia vauva ja olen tyytyväinen, että selvisin kivuista, tukoksista, suihkutisseistä, sairaalasta ynnä muusta huolimatta ilman korviketta tähän saakka. Nyt kohti uusia haasteita, ja niitähän piisaa. Nyt pitäisi saada poika olemaan purematta. Toivun itse käsileikkauksesta, kun se raskauden lopulla alkanut jännetupintulehdus piti leikata. Vähän lisähaasteita kehiin siis. Melko monipuolinen imetystaival meillä tästä on tulossa. En malta taas olla päivittelemättä sitä, miten tämän leikkauksen yhteydessä imetys huomioitiin. Anestesialääkäri koki asiakseen esittää, että eikös tässä olisi nyt hyvä vieroituksen paikka. Lisäruoan aloitusiän nykysuositukseksi hän esitti 3 kk ikää ja että kyllä hän lääkärinä nykysuositukset tietää. Joopa joo. Että tuosta vaan vieroitus käytännössä täysimetystilanteesta… Vähän sellainen 70-80 luvun kaiku anestesialääkärin tiedoissa oli. Varmuuden vuoksi tarkistin vielä jälkikäteen minulle määrätyn kipulääkityksen sopivuuden Teratologisesta tietopalvelusta, kun jäi pieni epäluottamuksen siemen retroimetystiedoista mieltäni jäytämään.

On kyllä tilastoissakin aika harvinaista, että puolivuotiaalle ei vielä juuri lisäruokia mene, että on ymmärrettävästi odotettavissa jotain kommenttia ulkopuolisilta. Mieheni tuumi, että neuvolassakin on sellainen kahtalainen suhtautuminen tuntunut olevan. Toisaalta on kannustettu pitkään täysimetykseen ja toisaalta on tullut sellainen tunne, että lisäruokia pitäisi myös mennä. Siitä suomalaisten suositusten 4-6 kk lisäruokien aloituksen liukumasta tulee kieltämättä hämmentynyt olo. Täällä kun syystä tai toisesta ei ole haluttu WHO:n tyyliin yksiselitteisemmin suositella lisäruokien aloitusta 6 kk iässä. Viimeisimmällä neuvolakäynnillä tuli hyvä mieli siitä, kun hoitaja totesi maidon olevan edelleen pääasiallinen ravinto vauvalle.