Miten tästä eteenpäin?

Kävin vielä kipujen ja lisääntyneen vuodon takia pyörähtämässä päivystyksessä, mutta onneksi paraneminen jatkuu ja HCG on enää 50.  Kehoni näyttää kykenevän parantamaan itse tämän tuhoon tuomitun raskauden. Synkät on tunnelmat. Meidän elämässä on ollut paljon menetyksiä viimeisten vuosien aikana. Olen menettänyt isovanhempani yhtä lukuun ottamatta, yhden tädin sairauden takia ja kaverin onnettomuudessa. Mieheni äiti kuoli traagisesti. Myös mieheni kummitäti kuoli syöpään. Lähipiirissä on vakavia pitkäaikaissairauksia. Eilen saimme jälleen kuolinviestin, isoisäni on kuollut. Voi mikä viikko. Raskauden menettäminen yksistään on jo tarpeeksi rankkaa.

Meidän elämä on nyt tällaista. Meille ei tapahdu iloisia perhetapahtumia. Muistan kun kolme vuotta sitten palasimme mummoni hautajaisista. Olimme niihin aikoihin päättäneet ensimmäistä kertaa jättää ehkäisyn pois, muistan kuinka kutkuttavan jännittävää se oli. Vauva saisi tulla. Hautajasissa surin, ettei mummo koskaan pääsyt näkemään minun lapsia. Minulla oli vahva tarve ja halu nähdä hautajaisten jälkeen elämän jatkuvan. Elämä on jatkunutkin, mutta ei sillä tavalla kuin toivoimme. Mukaan on tullut lapsettomuus. En enää luota siihen, pääsenkö synnyttämään omia lapsia. Jälleen on hautajaisten aika.

Juuri nyt on vaikea nähdä eteenpäin, eniten siksi, että ei ole normaalin kuukautiskierron tuomia kiinnekohtia kalenterissa tai sovittuja hoitoja, joita odottaa. On vain tämä parantuminen. Koska en saanut solunsalpaajia, tässä ei ole mitään pitkää varoaikaakaan seuraavan raskauden yrittämiselle, mikä on ihan kiva.  Löysin Käypä hoito -suosituksesta, että kohdunsisäisen raskauden todennäköisyys kahden vuoden kuluessa pelkän seurannan jälkeen on 80–88 %, metotreksaattihoidon jälkeen 58–61 %, salpingostomian jälkeen 62–89 % ja salpingektomian jälkeen 38–66 %. Toisaalta kohdunulkoisen raskauden uusiutumistodennäköisyys kahden vuoden kuluessa pelkän seurannan jälkeen on 4–5 %, metotreksaattihoidon jälkeen 7–8 %, salpingostomian jälkeen 18 % ja salpingektomian jälkeen 6–28 % . Prosentit ovat onneksi meidän puolella, minusta nuo lääkkeellisen ja leikkaushoidon prosentit normaalin raskauden aikaansaamiseksi näyttävät todella surkeilta varsinkin lapsettoman vinkkelistä katsottuna. Sitten kun HCG on alle 10, saisi uutta raskautta yrittää. Täytyy kuulostella tuntemuksia, nimittäin sen verran pelottava tilanne tämä on ollut. Teen työtä lasten ja nuorten parissa ja juuri nyt tekisi mieli kailottaa kaikille vastaantuleville teineille, että muistakaakin sitten, seksi on vaarallista!

Mainokset


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s