Haaste

Kiitos Toiveikkaalle haastamisesta 🙂

”Kerro (ilman materiasyyllisyyttä), mitkä viisi tavaraa ostaisit jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa.“

On paljon asioita, joihin käyttäisin rahaa tai sijoittaisin. Mutta puhtaasti materialinjalla pysytellen onkin äkkiseltään vaikea keksiä hankintoja, mukava kumminkin miettiä tätä sairasloman ratoksi -ja tuleva lottovoitto huomioiden. Yritän miettiä jotain, mikä ei liity lapsettomuuteen tai sen hoitoihin.

1) Ehkäpä ensin maksaisin asuntolainan pois ja miettisin unelmatalon ostamista unelma-alueelta läheltä keskustaa. Talo voisi olla sellainen vanha puutalo, mutta jonkun täydellisesti ja ajan henkeä kunnioittaen remppaama. Rakennuttaisin tontille pihasaunan ja laittaisin kauniin pihan.

2) Ostaisin myös sijoitusasunnon vanhasta tunnelmallisesta kerrostalosta kaupungin keskustasta, tietenkin hissitalosta, johon voisi sitten muuttaa, jos puutaloasuminen ei olisikaan meidän juttu tai tulisimme vanhoiksi. Sitä odotellessa vuokraisin sen jollekin siistille ihmiselle törkeän halvalla.

3) Voisihan sitä myös rakennuttaa ekorivariyhtiön, se olisi mielenkiintoista.

4) Siirtolapuutarhamökki voisi olla kiva.

5) Ostaisin miehelle hienon toimiston.

Jos olisi näin paljon kiinteistöjä ja edelleen rutkasti rahaa, palkkaisin siivoojan. Ja talonmiehen. Sisustaisin… Sitten vähentäisin palkkatöiden tekoa ja harrastaisin kaikkea mukavaa.

Jos ette vielä haastetta ole saaneet, niin haastan Rowanin, Ainun, Viallisen, Uusia askeleita -blogin kirjoittajan ja Feeniksin. Ainun blogiin muuten yritin kommentoida useaan otteeseen eri koneilta viikonloppuna, mutta jostain merkillisestä syystä se ei vaan onnistunut.

Mainokset

2 kommenttia on “Haaste”

  1. miraana sanoo:

    Hei,

    kiitos haasteesta, vaikka sen jo toisaaltakin olen saanut (olen vain aina niin huono vastaamaan näihin). 🙂

    Ps. Itsekään en pysty kommentoimaan OpenID:llä niihin blogger-blogeihin, joissa ei ole sallittu kirjautumatta kommentoimista. 😐 Ennen toimi; tiedä sitten, mikä ongelma bloggerissa tällä hetkellä on.

  2. Ainu sanoo:

    Hih, kiitän minäkin että minua aattelit haasteen tiimoilta. 🙂

    Ja höh tuota blogin kommentointiongelmaa, harmi. Mikä lie siinä sitten…


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s