Sohvan kuningatar

Elämä polkee paikoillaan. Sairasloman jälkeen minusta on tullut melkoinen sohvan kuningatar. Viikonloput ovat kylläkin menneet reissatessa pitkin ja poikin ja kunnollista palautumisaikaa ei ole ollut työviikkojen välissä. Olen ollut aika surullinen, mieli on vielä kaikesta tapahtuneesta maassa ja sohvan seireenilaulu houkuttelee puoleensa iltaisin. Olo saattaisi piristyä, jos palaisin normaalien liikuntaharrastusten pariin, en vaan oikein haluaisi piristyä vielä. Välillä uskon, että onnistumme vielä, mutta enimmäkseen kuljen syvissä vesissä, sohvan pohjalla.

Sukulaisten tapaaminen hautajaisissa oli minulle raskasta. Surin meidän tilannettamme siellä kovasti. Kukaan ei udellut meidän lapsihaaveista mitään, mutta itselleni tilanteemme aktiivinen peittely oli kuluttavaa. Lapsuudenperheeni tietää tilanteestamme hieman, muut eivät.  Muut sukulaiseni ovat melko etäisiä ja minua moni sukulainen on aina pitänyt aika menestyvänä ihmisenä. Olen monesti kuullut kommentteja, että totta kai minulta kaikki aina sujuu. Tämä lapsenteko ei kyllä suju. Tietyt henkilöt ovat jopa olleet katkeria siitä, että pärjäsin joissain koulujutuissa heidän lasta paremmin. Sisarkateus on vaikuttanut tosi voimakkaasti tätien ja setien välisiin suhteisiin aikuisiälläkin. Kuvittelen, että kyseiset ihmiset olisivat nyt hieman vahingoniloisia meidän tilanteesta, jos tietäisivät, vaikka mistäs sitä tietää, kun asiasta ei puhu… Mitä salaisia tarinoita suvun pariskunnilla mahtaakaan olla? Hyvin voi olla, etten tiedä mitä kenenkin kulisseissa on tapahtunut. Olin aistivinani vanhempiini luotuja merkitseviä katseita serkkujeni lapsista puhuttaessa, mutta mies ei tällaista huomannut. Ehkä kuvittelin kaiken.

Bongailen nykyään kaikkea lapsettomuuteen liittyvää lehtiartikkeleista auton rekkareihin. Eilen edessämme ajaneessa autossa oli rekisterinnumeron alkuosana IVF. Oliko se jokin merkki? Se hoitoko meillä on edessä? Hankkisimmeko mekin sitten sellaiset kilvet, jos perheeseemme tulisi lapsia IVF-hoidoilla? Silloin ei jäisi kenellekään epäselväksi, että IVF -perhehän se siinä menee.

Sohvan pohjalta olisi jo aika nousta vähän aktiivisempaan olemassaoloon. Olen kunnioituksella seurannut sitkeitä kanssasisaria, jotka lapsettomuuskriisien keskellä jaksavat aloittaa painonpudotuksen. Minulla on pitkään ollut sellainen kytevä tyytymättömyys painooni, joka keikkuu siinä normaalipainon ylärajalla ja on nyt ihan vähän yli jo. Minun suhde laihduttamiseen on vaan hyvin ristiriitainen lähipiirin aiemmista syömishäiriöistä johtuen ja ajatus laihduttamisesta on minulle peikko. Minulla on pelko siitä, että jos laihduttaisin, se ryöstäytyisi käsistä, vaikka tosi asiassa olen niin hedonistinen ihminen, että vaara ryöstäytymiseen on kyllä pieni. Asia on myös niin, että jos ryhdyn laihduttamaan tai toivon pudottavani painoa, nousen samalla kapinaan ajatusta vastaan ja syön kahta epäterveellisemmin. Haluaisin kuitenkin, että olo olisi vähän parempi eikä tällainen turvonnut kuin nyt. Eiköhän se tästä ole lenkille lähdettävä.

Mainokset

One Comment on “Sohvan kuningatar”

  1. jadekivi sanoo:

    Ai joku muukin bongailee rekkareita. Musta tuntui, että inssien aikaan näkyi hirvittävästi IUI-rekkareita, ja nykyään ne onkin IVF-rekkareita. Ja testipäivän lähestyessä jostain syystä katse kiinnittyy aina niihin HCG-rekkareihin, ja joka ikinen kerta toivon, että ne olisi joku hyvä enne. Mutta ei ainakaan tähän asti ole kertaakaan näkynyt mitään veritesteissä. Ihme ja kumma! 😀


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s