Perspektiiviä

Olen lukenut vaikuttavan kirjan, joka on hiukan auttanut viilaamaan perspektiiviä elämään, jota elän. Kyseinen kirja on Jasmin Darznikin Iranilainen tytär. Kirjan luettuani mietin, kuinka itsestään selvänä pidän sitä, että osaan lukea. Kuinka selvää minulle on, että kodissani ei ole eikä tule olemaan väkivaltaa. Kirjoittajan äidin tarinassa julmuudet, ankarat olot ja traumat seuraavat toisiaan. Silti hän nousee jaloilleen uudestaan ja uudestaan haudaten surunsa lukemattomien muiden tuskien joukkoon. Järjestetty avioliitto sadistisen puolison kanssa, koulun lopettaminen lapsimorsiamena, teiniäitiys, lapsesta erottaminen avioeron jälkeen, tappoyrityksiä, pako ulkomaille kouluttautumaan, paluu kotimaahan, uusi avioliitto alkoholistin kanssa, lapsettomuus ja hoitoihin matkustaminen ulkomaille, vararikko, pako ulkomaille… Miten ihminen voikaan selvitä kaikesta tuosta? Kirja pakotti muistamaan, että minulla on moni asia hyvin elämässä. Minulla on ollut turvattu lapsuus. Olen voinut mennä omasta tahdostani naimisiin, kukaan ei ole pakottanut minua. Minulla on loistava puoliso, jonka kanssa voin jakaa elämäni. Olemme molemmat kohtuullisen terveitä. Olen voinut kouluttautua, matkustaa ja harrastaa. Elän maassa, jossa olen täysivaltainen yhteiskunnan jäsen naisena. Minulla on työ ja omaisuutta. Jos minua kohtaisi joku noista kohtaloista elämässä, täällä on apua tarjolla. Lisäksi jos tulen raskaaksi, raskautta seurataan ja synnyttäminen sairaalassa on varsin turvallista.

Kirjoittajan äiti ja minä elämme hyvin erilaisissa todellisuuksissa. En sano, että täysin erilaisissa, koska tämä minun todellisuuteni ei ole kaikkien suomalaisten todellisuutta. Samanlaisia asioita tapahtuu täälläkin. Koen olevani etuoikeutettu monella tapaa, olen saanut hyvät lähtökohdat elämään. Ei sen vuoksi silti tarvitse väheksyä omaa lapsettomuuden tuskaa. Arvelen tosin, että olisin kirjoittajan äidin maailmassa valintojeni takia itsestään selvemmin lapseton nainen ja ainakin todella vanha synnyttämään. Meillä olisi kuitenkin paljon tarjottavaa lapselle. Olisi niin hienoa, jos saisi kasvattaa omaa lasta. Ei sen tietenkään aivan välttämättä tarvitse olla biologinen jälkeläinen. Ensimmäisten hoitokiertojen aikana tutkailin aktiivisesti adoptioon liittyviä sivustoja. Minulla oli jopa mielikuva pienestä kiinalaisennäköisestä lapsesta, joka joskus muuttaisi meille asumaan, ei niinkään mielikuvaa raskaana olemisesta ja synnyttämisestä. Nyt on kyllä melko vaikea kuvitella adoptiota, kun hoitoihin liittyy pieni toivonpilkahdus. En kuitenkaan halua, että hoidot kuluttavat meidät loppuun meidät niin, ettei sitten olisikaan enää mitään tarjottavaa lapselle, jolle ehkä voisimme tarjota turvallisen kodin.

Mainokset

3 kommenttia on “Perspektiiviä”

  1. Sofia sanoo:

    Tähän alkuun halusin sanoa, että blogisi on mielestäni mainio, hyvin kirjoitettu 🙂

    Tästä postauksesta tuli mieleeni tuttuja ajatuksia, sitä kuinka vaikea on suhteuttaa omia ongelmiaan muuhun maailmaan. Välillä tulee luettua kirjoja ja katsottua dokumentteja, jotka periaatteessa voisi kai luokitella jonkin sortin sosiaalipornoksi. Tai ehkä ne tuntuvat siltä, kun voi kauhistella asioita omasta turvallisesta ja hyvinvoivasta maailmastaan.

    Katsoin hiukset pystyssä tätä viime viikolla tullutta dokumenttia: http://yle.fi/ohjelmat/1389871 , joka kertoo naiskaupasta (näkyy kaiketi Yle Areenassa vielä). Aivan karmivaa naisten kohtelua. Tulee voimaton olo, mitä itse voisi tehdä asian vastustamiseksi?

    Ja sitten taas yrittää selvittää itselleen, mihin omat ongelmat tässä maailmankaikkeudessa sijoituvat…

  2. Marvine sanoo:

    Nöyrä kiitos kehuista. En huomannutkaan tuota dokumenttia. Ehkä käyn katsomassa. Olen pyöritellyt juurikin tuota, mitä itse voisi tehdä oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Vielä en ole tarttunut tuumasta toimeen sen enempää, mutta kun elämäni ei enää pyöri oman napapiirin alueen ongelmien ympärillä, voisi harkita jotain vapaaehtoistyötä.

  3. Sofia sanoo:

    Joo, tuossakin dokumentissa tuli mieleen, että jospa voisi vaikka rahallisesti tukea naiskaupan vastaista työtä. Jossain vaiheessa selvisi, että muiden maiden Moldovalle toimittama apu naisille, jotka yrittävät takaisin normielämään, meni korruptoituneiden virkamiesten taskuun. Käsittämättömän raivostuttavaa! Ei tietty niin, että tämä avun meneminen väärään osoitteeseen olisi joku uusi juttu…

    Sellainenkin ajatus hiipi mieleen, että saattaapi meidän koto-Suomessakin sattua melkein silmien alla tällaisia asioita, aina välillä uutisiin putkahtaa muutamia tapauksia.

    No, nyt eksyi vähän varsinaisesta aiheesta 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s