Motivaatio kohdallaan

Menneellä viikolla kävimme suunnittelemassa hoitoja eteenpäin. Olin aika surkeana, kun kuuntelin pitkät pätkät lisääntymistilastoja, joiden tarkoitus oli varmaankin rohkaista meitä. Miestä ne ehkä vähän rohkaisivatkin, minua paatunutta pessimistiä eivät. Keskenmenot ovat näin ja näin tavallisia ja joka neljäs raskaus menee kesken ennen kuin henkilö tietää raskaudesta. Tuttua juttua. Ei pitäisi testata liian aikaisin, väärin toimittu. Lääkäri koitti rohkaista ja jotenkin normalisoida tilannettamme ja puhua luomuraskauden mahdollisuudesta ja että olemme hyvän ennusteen tapaus. Minua on tosi vaikea rohkaista. Huomaan luottavani enemmän Murphyn lakiin näissä hoidoissa kuin lääketieteeseen. Suunnitelmissa olisi nyt kesän lopulla sitten kaksi klomikiertoa ja niistä jälkimmäiseen inseminaatio ja ehkä sitten IVF syksyllä. Kumminkin myös suurentuneesta riskistä munasarjojen hyperstimulaatioon IVF-hoidosssa puhuttiin käynnillä. Lääkärin mielestä IVF-hoitoon mennessä täytyy olla motivaatio kohdallaan. Hän ilmaisi myös huolensa jaksamisesta meidän kohdalla ja markkinoi psykologikäyntejä.

Annoin itseni siis ymmärtää, että meidän motivaatiomme kyseenalaistettiin, että meillä ei olisi motivaatio kohdallaan ja jaksamistakaan ei olisi tarpeeksi. Ovatko muut potilaat sitten into piukassa ja toiveet katossa vastaanotolla motivoituneina kovimman luokan uhkapeliin? Jos ovat, epäilen heidän tietämystään siitä, mihin ovat ryhtymässä. Kai epäröinnin saa ilmaista, vaikka silti haluaisi yrittää hoitoa, ilman, että heti kehotetaan psykologille varaamaan aikaa. Mitä tässä muka kuuluu kokea? Vaaleanpunaisia vauvantuoksuisia unelmiako? Olen vakuuttunut, etteivät lapsettomuuslääkärit omaa henkilökohtaista kokemusta lapsettomudesta, ei sellaista työtä silloin voisi tehdä. Mikä on sen merkki, että motivaatio on oikealla tavalla kohdallaan? Jos minulle olisi yksi ja sama, saammeko lasta, en olisi tässä touhussa mukana. Jos ajattelisin lapsen tulevan, jos on tullakseen, antaisin käyntien olla. Se ei ilmeisesti riitä motivaation merkiksi.

Nämä hoidot ja käynnit ottavat kovasti itsetunnon päälle. Jokainen pettymys on aina yhtä kamala. Keskenmennyt raskaus surettaa. Joku ulkopuolinen säätelee meidän seksielämää. Lapsettomuus sinänsä on jo lannistavaa, koen epäonnistuneeni naisena ja jääneeni kelkasta toisten elämän jatkuttua käsikirjoituksen mukaan eteenpäin. Elämänsuunnitelmia on vaikea tehdä yhä kauemmas karkaava lapsitoive silti huomioiden. Rahat menee. Töissä on ollut paineita ilman näitäkin murheita. Työelämään on vaikea sovittaa hoidot ja töistä käynneille livahtaminen ahdistaa minua. Ehkä minulla on asenneongelma hoitoja kohtaan. Ehkä näihin hoitoihin pitäisi tosiaan panostaa täysillä. On tässä tietenkin jaksamisen kanssa hieman haasteita, mutta ei se jaksaminen kohene sillä, että tässä vaiheessa jättää leikin kesken. Sillä tästä elämäntilanteesta ei silti saa kokonaan taukoa, homma on vielä ihan kesken. En halua vanhana miettiä, että entä jos olisimme sittenkin IVF:llä onnistuneet.

Menneellä viikolla oli myös kaksi suoraa raskausutelua, toinen töissä ja toinen perhetuttavien taholta. Työkaveri tiesi keskenmenosta/kohdunulkoisesta raskaudesta, mutta taisin jättää kertomatta tarinan ytimen, eli lapsettomuushoidot. Perhetuttavat saavat rauhassa kuvitella meidän keskittyvän uraan, mikä ei voisi olla vähemmän totta, kun nyt vähensin työaikaani 80 prosenttiin. Jotta voisin hieman helpommin tulla raskaaksi. Jotta jaksaisin paremmin.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s