Kalliit kuukautiset

Tässä taas. Aamulla heräsin pahaenteiseen tuntemukseen, että rintojen arkuus oli hävinnyt. Tähänastisen elämäni toistaiseksi kallein kuukautisvuoto alkoi aikataulujen mukaisesti kesken työpäivän. En alunperin elätellyt enempää toiveita inseminaation suhteen kuin tavallisen klomifeeni-kuurinkaan, mutta taas oli jokin sellainen olo, että olisi voinut ollakin jotain. Viikonloppuna kuvittelin havainneeni pientä kiinnittymisvuotoa peräti. Yhtäkään testiä en tehnyt tällä kertaa. Olot ja havainnot saavat olla ja mennä, ei niihin voi luottaa. Vuoto alkoi 12 päivää ovulaation jälkeen, niin kuin yleensä. Matkaamme nyt kohti viimeisiä oljenkorsiamme, siltä tuntuu.

Muutama yö sitten näin hoitoon liittyviä painajaisia, sain unessa hoidon komplikaationa jonkin vatsakramppikohtauksen töissä ja jouduin päivystykseen, jossa muistelin minulle klinikalla hätäisesti tehtyjä epämääräisiä toimenpiteitä. Pelkään IVF-hoitoa. Haluan kokeilla sitä ja kumma kyllä toiveet sen hoidon suhteen ovat minulla aika korkealla, mutta pelkään toimenpiteitä, kipua ja hormonien sivuvaikutuksia etenkin mielialaan ja nukkumiseen. Sekin arveluttaa, että lääkäri pitää sitä hieman haastavana toteuttaa minun ”aktiivisennäköisten munasarjojen” takia. No, suunnittelukäynti on varattu ja ennen sitä tulisi yksi laboratoriokäynti AMH:n mittaamiseksi ja ehkä otetaan vielä muitakin hormonikokeita.

Tapasin suunnilleen ikäistäni serkkuani juuri, heille syntyy pian lapsi. Jostain sain kasattua itselleni sisua ehdottaa tapaamista ja mukavaahan se oli. Olen kyllä heidän puolesta onnellinen, vaikka olen kovasti potenut ristiriitaisia tunteita, joita hänen raskaus on minussa herättänyt. Yritinkö sitten suojella häntä meidän ongelmilta vaiko säästellä itseäni, kun en saanut hänelle kerrottua mitään meidän tilanteesta. Hän oli hieman hämmentynyt tulevasta elämänmuutoksesta ja kertoi raskaaksitulon käyneen niin äkkiä, puolessa vuodessa ilman yrittämistä. Minä laskin hiljaa mielessä, kuinka monta vuotta yritystä meillä on jo takana. Jaksoin silloin olla toiveikas, että ehkä tästä hoidosta tärppää, olisi niin hauska, jos olisi suunnilleen saman ikäiset lapset. Olinhan jo vähän ennen häntä raskaana, mutta sitäkään en saanut sanottua… Olisin kokenut itseni jotenkin pahanilmanlinnuksi.

Tuleekohan meistä ikinä vanhempia? Tuntuu, kuin mahdollisuudet siihen valuisivat käsistämme kuin kuiva hiekka sormien läpi. Koen itseni enenevässä määrin syylliseksi tilanteeseemme.

Mainokset


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s