Nainen, jota vauvat potkivat

Eilen illalla olin ihan varma, että pystyin aistimaan, miten munasarjoissa suorastaan kihisi. Tänään en ole ehtinyt vielä kihinää havaita, mutta eilistä pistoskohtaa kirvelee edelleen. Vatsa on vähän arka, mutta luulen sen johtuvan eilisestä Pilateksesta enemmän kuin pistämisestä. Kuitenkin varon eilistä pistoskohtaa jonkin verran. Ja syytä onkin, yritin tänään väistellä koko päivän vauvojen potkuja, ettei minua monotettaisi suoraan eiliseen pistoskohtaan. Toivottavasti pian (tai edes joskus) on odotettavissa vauvan potkuja mahassa eikä vain mahaan! Miten väistelen potkuja sitten, kun olen puhkonut vatsanahkaa joka puolelta? Kauhukuvissani olin kehitellyt erilaisia visioita itsestäni sekoavana hormonihirviönä. Olo pistoksen jälkeen oli lähinnä hilpeän euforinen, ehkä minua oli kuitenkin jännittänyt niin paljon. Mutta ihan todella myönteistä, että tänään on ollut ihan normaali olo eikä esimerkiksi mitään kaameita selkäsärkyjä, jotka liittyivät viimeisimpiin Clomi-kiertoihin tosi pahoina. Yhtään en kaipaa niitä lääkekuureja!

Olen pohtinut kovasti naiseutta viime aikoina. Minulla on ollut inhottavan vajaa ja epäonnistunut olo naisena niin kauan kuin tämä lapsettomuustaival on kestänyt. Ei hoidon aloittaminen edelleenkään itsetuntoa hivele, mutta tajusin käyväni näitä asioita läpi nimenomaan naisena. Kuulostaa itsestään selvältä. Mutta kun tätä tilannetta on pitänyt selittää miehelle (tässä tapauksessa ei onneksi omalle), tajusin turhautumiseni johtuvan juurikin siitä, että minä olen nainen ja hän ei. Vaikka lisääntyminen ei ole meillä sujunut oppikirjojen mukaan, on takana kokemuksia, joista miehillä ei ole koskaan muuta kuin toisen käden tietoa. Koen hämmästyksekseni itseni enemmän naiseksi nyt kuin vuosi sitten. Mitä siitä, vaikka kokonaiskuva on säröinen lapsettomuuden takia. Olen menettänyt raskauksia. Olen kärsinyt kaikenlaista riesaa tullakseni raskaaksi uudestaan. Olen elänyt pian pari vuosikymmentä kuukautiskierron säätelemää elämää, yhä tiiviimmin viime vuodet. Olen toivonut ja pettynyt, liian usein. Silti kaikki tämä on osa naisena olemista ja se on juuri nyt voimaa antava ajatus. Kaipaan rinnalle tässä tilanteessa toisia naisia, jotka tajuavat, mitä ulottuvuuksia tällä kaikella on.

Omat naisverkostot ovat käyneet hieman ohuiksi ja läheisimmät ihmiset ovat nykyään fyysisesti erittäin kaukana. Olen ollut huono hankkiutumaan uusiin juttuihin viime vuosina enkä ole jaksanut rakentaa uutta verkostoa. Löytääkseni uutta seuraa liityin erääseen perinteikkääseen naisjärjestöön. Ensimmäisen tapaamisen esittelykierroksella oli tarkoitus kertoa jokin tärkeä asia itsestään. Suurin osa esitteli itsensä N:n lapsen äitinä ja muutama iloisesti pyöristynyt mahakin oli näköpiirissä. Itselläni löi ihan tyhjää, että mitä ihmettä sanon vuorollani. Miltä kuulostaisi: ”Hei, olen N.N. ja käyn lapsettomuushoidoissa”. Keksin hätäisesti muuta ja tunsin itseni epäaidoksi. Väärä foorumihan se olisi tuollaiselle pommille ollut, mutta minun on oikeasti aika vaikea puhua näistä hoidoista muille. Kuvittelen suojelevani itseäni näin tekemällä. Voihan olla, että olen väärässä tämän suhteen. Tämä blogimaailma on tullut minulle siksi tosi tärkeäksi foorumiksi ja jokainen kommentti ja vierailu tuntuu hyvältä.

Mainokset


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s