Kiitollisuuslista 1

Olen kokenut tarvetta kirjoittaa jotakin tietoisesti positiivista tänne jo jonkin aikaa, vaikka en ole meneillä olevaan projektiin liittynytkään. Ison osan ajasta tällä viikolla olen ollut surullinen ja kokenut enimmäkseen kuormittavia tunteita. Käsi sydämellä en voi vannoa uskovani positiiviseen ajatteluun, ennemminkin realismi puhuttelee. Minua kumminkin riivaa taipumus pessimismiin. Halusin siksi nyt tulla paremmin tietoiseksi asioista, joista voin olla kiitollinen juuri nyt. Vaikea oli aluksi muuttaa näkökulmaa, mutta tässä on vuorossaan ensimmäinen kiitollisuuslista. Ryhdyn säännöllisesti päivittämään sitä. Tässä lista:

1) Olen kiitollinen siitä, että minulla on hieno elämänkumppani, joka rakastaa ja tukee minua ja jonka kanssa jaamme tämän matkan yhdessä.

2) Olen kiitollinen siitä, että taloutemme on vakaa tällä hetkellä.

3) Olen kiitollinen siitä, että olemme selvinneet vaikeuksista jo aikaisemminkin.

4) Olen kiitollinen siitä, että pystyn jälleen neulomaan.

5) Olen kiitollinen siitä, että IVF -lääkkeiden sivuoireet ovat  olleet vähäiset.

6) Olen kiitollinen siitä, että hoitopaikassamme on henkistä tukea tarjolla.

7) Olen kiitollinen siitä, että esimieheni on suhtautunut hoitoon tosi hienosti.

8) Olen kiitollinen siitä, että sisarukseni ovat löytäneet elämänkumppanit.

9) Olen kiitollinen siitä, että olen löytänyt uudelleen vanhan liikuntaharrastuksen, joka tuo edelleen mielihyvää.

10) Olen kiitollinen siitä, että olen löytänyt uuden liikuntaharrastuksen, ja käynyt siellä säännöllisesti.

11) Olen kiitollinen siitä, että selkä ei ole ollut enää pariin kuukauteen kipeä.

12) Olen kiitollinen siitä, että meillä on ihana kummilapsi ja hänen koko perheensä on minulle voimavara.

13) Olen kiitollinen siitä, että olen elämässäni ollut edes vähän aikaa raskaana.

14) Olen kiitollinen siitä, että saan olla lasten kanssa tekemisissä, vaikkei meillä ole omia lapsia.

Mainokset

One Comment on “Kiitollisuuslista 1”

  1. Belly sanoo:

    Juuri näin! Pyrin itsekin muistuttamaan välillä itseäni kiitollisuuden tunteesta, sillä eikös ole sanottua että ”kiitollisuus ruokkii kiitollisuutta.” Tietoista ajatusmaailmaan vaikuttamista siis siihen suuntaan, että osaisi olla onnellisempi. Täytyypä itsellekin laatia ihan joku lista vaikka päiväkirjan sivuille…


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s