Se on menoa nyt

Olen nukkunut paljon. Viikonloppuna näin merkillistä unta. Unessa synnytin. En muista nähneeni sellaista unta ehkä ikinä. Erikoista synnytyksessä oli se, että se tapahtui kotona, ikään kuin edellisessä asunnossamme. Se oli myös todella arkista ja hoidin synnytyksen itse, mies oli mukana. Syntyneellä lapsella oli ylimääräisiä varpaita. Laitoin ensimmäisen lapsen turvaistuimeen. Sitten synnytin vielä toisen samanlaisen, sillä oli lisäksi jotakin vikaa napanuorassa, jonka katkoin ilman mitään välineitä ja solmin. Mietin, pitäisikö näitä nyt käydä sairaalassa näyttämässä, mutta katsoin, että ihan hyvinhän nuo nyt pärjäävät, huomisaamu riittää hyvin.

Eilisiltana ei sitten meinannutkaan tulla uni silmään. Alkoi jännittää testauspäivä. Sain nukuttua vasta kun päätin, että testaan jo tänä aamuna, jotta tiedän, pitääkö käydä vielä apteekissa hakemassa lisää lääkkeitä vai loppuuko kuuri nyt. Testasinkin sitten. Välitön plussa. Ei mitään haamuja vaan selvääkin selvempi testiviiva. Hieman alkoi kädet täristä. Ai että nytkö olisi sitten tosi kyseessä?

Reilun viikon päästä menemme ultraan, vähän sillä lailla aikaisin, koska tarkoitus olisi lähteä ulkomaille reissuun ja klinikkakin menee kiinni kuukaudeksi. En oikein tiedä miten päin tässä olisi. Jännittää. Silloin ei välttämättä vielä ultrassa ihan varmaksi näe sijaintia, luulisin. Yritän pitää jalat tukevasti maan pinnalla. Mutta onhan tämä tähän mennessä selkein plussatesti, ja onhan sekin jo jotain. (Ellei testi ole  pilailukappale, kuten mies ehdotti. Sisäpakkauksen päälle oli painettu valmiiksi sana ”PLUS”, joten kai sellaisen testin kuuluukin näyttää plussaa!??) Vähänkö jännittää lähteä reissuun.

---