Merkittävän rajapyykin ylitys

Neuvolan ns. Kela-käynti oli tänään ja pistin heti sen jälkeen hakemukset äitiyspäivärahaa, äitiyspakkausta ja lapsilisää varten vetämään. Hui hui! Tämähän alkaa muuttua todellisemmaksi hiljalleen. Raskaus on siis kestänyt vaaditut 154 päivää ja vähän enemmänkin itse asiassa, pikaisten laskelmieni mukaan nyt olen ollut raskaana 165 päivää. Täysin äitiyspakkauksen varassa ei ole meidän vauvan varustelu. Ihan hyvää vauhtia on jo kertynyt hänellelle tavaroita. Välillä iskee pieni pelko hankintoihin liittyen, ettei vaan olisi tullut kaikkea tätä turhaan tehtyä, mutta yritän luottaa, että kyllä meille vielä elävä lapsi tulee ja nauttia suunnittelusta. Sellainen mukava tieto saavutti meidät tänään, että tulevalla lapsella ei ole ainakaan kohonnutta 1. tyypin diabetesriskiä.

Hankittuna on siis jo kaikenlaista. On jonkin verran vaatteita koossa 50, 56 ja isompiakin. Olen ostanut talvihaalarin koossa 50, sillä äitiyspakkauksen haalari on varsin ison oloinen, kokoa 68-74  ja jotenkin tuntuisi epävarmalta laittaa pieni vauva niin löysään pakettiin alkuvaiheissa. Olen tehnyt itse pari eri kokoista neuletakkia ja joitakin muita pieniä neulomuksia. Olemme saaneet muutamia perintövaatteita ja vanhoja klassikkoleluja äidiltäni. On harsoja, hoitopöytä, syöttötuoli, imetystyyny ja itse tehty lakanasetti. Saimme kantoliinan lainaan. Lisäksi on paloista virkattu peitto, joka on ollut tekeillä vuodesta 2010. Siihen liittyy itselläni suuri tunnelataus. Matkan varrella ei nimittäin ollut ollenkaan varmaa, tuleeko paloista peitto pienelle vauvalle, isommalle adoptiolapselle vai peräti itselle. Kun raskauden suhteen alkoi olla riittävän varma olo, päätin koota viimein kaikki 88 palasta yhteen ja tehdä siitä suunnilleen pinnasängyn kokoisen päiväpeiton tai torkkupeiton. Siinä olikin urakkaa. Mietin vielä kaikki palaset yhteen liitettyäni, uskallanko tehdä peitolle reunusta tässä vaiheessa. Se tuntui niin lopulliselta. Jos sen olisi jättänyt tekemättä, olisi peittoa helpompi jatkaa, jos tilanne muuttuisi. Viimeistelin peiton lopulta kuitenkin ja se on nyt valmiina odottamassa käyttäjää. Minulla on myös työn alla tai suunnitteilla melkoisesti käsityöprojekteja, joita olen joskus varovaisesti haaveillut tekeväni mahdolliselle omalle lapselle. Melkein stressiä pukkaa, kun mietin ehdinkö tehdä ne kaikki tulevina kuukausina. Välillä on tullut mieleen, että olisinpa lapsettomuushoitojen aikana voinut enemmän luottaa, että joskus tulisin raskaaksi, niin ei olisi niin kovasti nyt näitä haaveprojekteja. Isoin hoppu on tilkkutyöllä, sillä sen kasaaminen loppuraskaana ei tunnu fyysisesti mahdolliselta tehtävältä. Nytkin vasta paloja leikatessa tulee jo ihan hiki!

Olen myös aktivoitunut etsimään itselleni tukea tulevien kuukausien ajaksi. Yksi suurimpia pelkojani on sekoaminen synnytyksen jälkeen. Ehkä se ei oikeasti ole mikään kovin todennäköinen skenaario, mutta olen sillä onnistunut itseäni pelottelemaan aika lailla viime viikkoina. Tähän ja muihin kauhukuviin liittyvä ahdistus on laittanut minut liikkeelle ja aion mennä tutustumaan erääseen vertaisryhmätoimintaa äideille järjestävään paikalliseen järjestöön. Saa nähdä miltä se vaikuttaa. Toinen hieman pienempi huoli tai pelko on se, että synnytyksen yhteydessä kohdalle osuu natsi-kätilö ja saan huonoa kohtelua sairaalassa. Synnytystä olen muutenkin alkanut varovaisesti miettiä, mutta ehkä siitä lisää joskus sitten, kun ajatukset kirkastuvat. Jotain mieltä siitä pitäisi varmaan jo olla, sillä minun pitäisi lähiviikkoina laittaa sairaalaan synnytykseen liittyviä toiveita. Mitenkähän voisi parhaiten muotoilla toiveet liittyen hoitavien henkilöiden luonteenlaatuun?



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s