Edelleen perätilassa

Vauvaa yritettiin kääntää äitiyspolilla. Eipä halunnut kääntyä, vaan on tiukasti ankkuroinut peppunsa alakertaan. Lääkäri sai käännettyä päätä hieman toiseen reunaan, mutta peppu ei hievahtanutkaan. Jalat ovat jotenkin linkussa ylöspäin. En ole erityisen yllättynyt tästä lopputuloksesta. Nyt pitää kuitenkin oikeasti valita, että kuinka vauva yritetään saada maailmaan. Ja vieläpä minun pitää päättää se itse. Kukaan ei oikein sanonut sairaalalla suosituksia kummastakaan synnytystavasta, mitään painostusta en kokenut. Painoarvio on n. 2,5kg tällä hetkellä ja silmämääräisesti lääkäri oli sitä mieltä, että minun kokoni puolesta tällainen siro vauva voisi olla synnytettävissä alakautta.

Mitä tällä hetkellä tiedän perätilasynnytyksestä? Vauva pitää itse ponnistaa puoleen väliin saakka, jalkoja ei kaiveta ulos. Vauvaan ei kosketa puolta väliä aiemmin, ettei hän nosta refleksinä käsiään ylös. Synnytysasento on selinmakuulla peppu pöydän reunalla ja jalat telineessä, vähän niin kuin gynekologisessa tutkimusasennossa. Asennon suhteen ei ole valinnanvaraa. Synnytyksen aikana ollaan ravinnotta leikkausvalmiuden takia, kuitenkin tipassa. Jos synnytys käynnistyy supistuksilla, niin kotona voi olla tavanomaisten ohjeiden mukaan. Jos vedet menevät ensin, pitää mennä ambulanssilla vaakatasossa sairaalaan. Olisi tämän päiväisen lääkärin mukaan edullista, ettei synnytys käynnistyisi vedenmenolla, koska lapsivesi ja ehjät kalvot auttaisivat synnytyskanavan laajentumisessa. Yleensä perätilasynnytyksessä tehdään laaja episiotomia. Ulosauton tekee synnytyslääkäri ja porukkaa on synnytyksessä muutenkin enemmän paikalla. Imukuppeja tai pihtejä ei voida käyttää, jos vauva jumittaa tai ongelmia ilmenee, leikataan. Kivunlievitysmenetelmät ovat samoja kuin yleensäkin. Yliaikaisena perätilasynnytystä ei käynnistettäisi, eikä muutenkaan ilmeisesti käynnistyksiä harrasteta. Ihanteellista olisi synnytyksen käynnistyminen itsestään ennen laskettua aikaa, jolloin vauva ei ehtisi kasvaa kovin isoksi vielä. Kovasti minulle painotettiin sitä, että alatiesynnytykseen pitää olla motivoitunut. Minä en ole juuri nyt motivoitunut yhtään mihinkään synnyttämiseen.

Entäs sektio sitten, mitä siitä tiedän? Se on isohko gynekologinen leikkaus, jossa on leikkaukseen liittyvät komplikaatioriskit: tulehdukset, verenvuodot, tukokset. Hoitoa vaativia komplikaatioita on, ne eivät ole järin harvinaisiakaan. Jos sektioita tehdään kaksi, on sen jälkeen synnytystapa aina sektio (liekö olennainen kysymys meidän kohdalla). Sairaalassa ollaan pidempään. Sektion jälkeen saattaa tarvita hieman enemmän tukea imetyksen alkumetreillä. Vauva ei saa synnytyskanavan bakteerikantaa mukaansa syntyessään.

Haluanko tietoisesti valita, että joku avaa vatsanpeitteeni ja ronklaa vauvan ulos käsin? Haluanko ottaa sen riskin, että yritän synnyttää alakautta ja saan laajan episiotomian, mutta vauva otetaankin kuitenkin sektiolla ulos lopulta, eli bonuksena kaksi haavaa. Entäs, jos alatiesynnytys perätilasta sujuisikin ihan ongelmitta? Silloin olisi synnytyksestä toipuminen nopeampaa ja ehkä vauvakin tottuisi ulkomaailmaan nopeammin. Otanko riskin vauvan kannalta, jos päätän yrittää alatiesynnytystä? Kuitenkin jos riskejä havaitaan synnytyksen aikana, suunnitelma muutetaan nopeasti, eikä alatiesynnytyksen yrittämisessä silloin ehkä ole kuitenkaan kyse ylimääräisten riskien ottamisesta. Sitä en tiedä miten ensisynnyttäjyys vaikuttaa perätilasynnytyksen onnistumiseen. Jos ajattelisin ainoastaan omalta kannaltani, valitsisin alatiesynnytyksen. Jos haluaisin ottaa vauvan kannalta erityisen varman päälle, lähtisin suunniteltuun sektioon. Mutta voiko varman päälle ottaa synnyttämisessä koskaan? Saattaisin olla valmis yrittämään alatiesynnytystä, mikäli kuvauksessa lantio todetaan riittävän väljäksi ja lääkäri on sitä mieltä, etten ota ylimääräistä riskiä vauvan kannalta. Jotenkin minua ehkä kammottaa se sektio kuitenkin sen verran enemmän, että mielummin en sitä valitsisi etukäteen. Käsittääkseni riskit kiireellisissä ja suunnitelluissa sektioissa ovat jokseenkin samaa luokkaa, joten sektio riskeineen tulee, jos on tullakseen.

On tämä kyllä. Kohta on kokemusta lisääntymisen erikoistilanteista joka vaiheelta.


6 kommenttia on “Edelleen perätilassa”

  1. Riepu sanoo:

    En nyt tiedä lohduttaako, mutta minulla ainakin tuli sen verran repeämiä ihan normaalista alatiesynnytyksestä ja toipuminen kesti todella kauan. Nopeammin olisi leikkauksesta toipunut.. Vielä kaksi kuukautta synnytyksestä istumaan nouseminen teki kipeää ja nyt vielä vuosi synnytyksestä yhdynnässä tekee kipeää. Nyt jos toisen lapsen saisin, ei sektio olisi enää niin pelottava vaihtoehto. Mutta tsemppiä ja onnea koitokseen, vauva tulee sinua pian moikkaamaan joka tapauksessa! 🙂

  2. S sanoo:

    Synnytystapakysymykseen ei oikein ole oikeaa vastausta. Toiselle paras ei välttämättä ole sitä toiselle. Ja etukäteen on mahdoton sanoa 🙂 Kerronpa kuitenkin oman kokemukseni. Meillä oli hyvin pitkälti sama tilanne esikoisen kanssa. ICSI-ihme hänkin, ja erittäin tukevasti perätilassa, en muista että missään vaiheessa olisi ollut pää menosuuntaan. Itselleni ainoa oikea valinta oli suunniteltu sektio. Ala kautta perätilavauvan synnyttäminen tuntui liian isolta riskiltä vauvaa ajatellen, eikä itsesyytöksistä olisi ikinä tullut loppua jos jotain olisi mennyt pieleen. Vaikka tiedän kyllä joitakin ihan onnistuneita alatiesynnytyksiäkin, joissa vauva on ollut perätilassa. Koskaan ei tietenkään voi tietää, mitä tulee tapahtumaan. Mutta myös jälkikäteen olen täysin tyytyväinen valintaani, sektio sujui ongelmitta ja toipuminen oli nopea, kokemuksesta jäi oikein ihana muisto. ICSI-ihme numero kaksi sai alkunsa heti ensimmäisestä hoidosta, joten uudelleen raskautumiseen ainakaan minun kohdallani ei ollut sektiolla vaikutusta. Toinen vauva olikin sitten oikein päin, ja syntyi normaalisti ala kautta. Isoja repeämiä ei tullut, mutta aivan hirveää rääkkiä synnyttäminen itselleni oli vaikka pienehkö vauva syntyi oikeassa tarjonnassa. Jos siis ikinä vielä tulisin raskaaksi ja vauva olisi perätilassa, valitsisin jälleen suunnitellun sektion.

  3. Marvine sanoo:

    Kiitos, että jaoitte kokemuksianne. Perätilasta alakautta arvelisin, että repeäminen ei pitäisi olla kovin todennäköistä, koska tehdään reilu episiotomia, mikä näkymänä sinänsä kyllä oli minulle iso miinus valintaa tehdessä. Kiva kuulla, että sinulla S onnistui raskaaksi tuleminen nopeasti sektion jälkeen ja sait kokea alatiesynnytyksenkin. Punnitsin kovasti plussia ja miinuksia, joita oli lähes yhtä paljon molemmissa tilanteissa. Kuitenkin painavampia miinuksia tuntui olevan perätilasynnytyksessä ja isompia plussia sektiossa. Joten sektio on varattuna!

  4. Ainu sanoo:

    Tulipa muuten tästä vielä mieleen, että välttämättä (tilanteesta toki riippuen) sektion jälkeen ei edes tarvitse olla sairaalassa sen kauempaa: mun sektio tehtiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, keskiviikkoaamupäivällä oottelin jo miestä hakemaan meitä kotiin.

    • Marvine sanoo:

      Kiva oliskin päästä äkkiä kotiin. Olen asennoitunut 3-5 päivän sairaalassa oloon. Yksi tekijä kotiutumisessa mun kohdalla on se, että sen verran täytyy kotiutuessa olla kykenevä kulkemaan portaissa, etten jämähdä kotona ylä- tai alakertaan.

      • Ainu sanoo:

        Ihan hyvä kriteeri. 🙂 Mä kyllä jämähdin, mutta oikeastaan lähinnä vain siitä nostorajoitussyystä. Eikä noi rappukäytävän kolme porrasväliä kyllä silloin alkuun kovinkaan joutuisaan menneet. :/ Mutta sitten, kun paraneminen lähtee kunnolla vauhtiin niin se ero on ihan huikea.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s