Täysimettäjä täällä päivää
Julkaistu: 16.5.2014 Kategoria(t): huolet, imetys, Uncategorized, yleistä mölinää 5 kommenttiaTuntuu, että olisi ottanut omassa vanhemmuudessa viikon aikana melkoisen harppauksen eteenpäin. Poika sairastui ja joutui osastohoitoon. Ei voi tietää, miten vahva onkaan, ennen kuin pitää olla vahva. Vauvan sairastuminen on ihan kamalaa. Itsestäänselvästi vietin monta vuorokautta vauvan kanssa osastolle pesiytyneenä. Vauva on nyt tervehtymässä jo ja minulla on monenlaisia kokemuksia terveydenhuollon erilaisista asetelmista imettävänä äitinä. Ja kaikkea sitä kuuleekin. Täysimetys on lastenosastolla yllättävän hämmentävä konsepti työntekijöille. Hoitaja 1: ”Joillakin maito vaan loppuu täällä…” Minä: ”No ei se noin vain yhtäkkiä lopu. Mulla on ollut vähän tuota ylituotantoa ennemminkin.” Hoitaja 2:”Tehdään näitä syöttöpunnituksia, että nähdään paljonko sulta tulee maitoa.” Minä: ”Ennemminkin nähdään, kuinka paljon on jaksanut syödä. Mulla on siis vähän tuo ylituotanto ongelmana.” Hoitaja 3: ”Kolmen tunnin välein olisi mentävä tämän verran maitoa.” Minä: ”Ikinä en ole kellon kanssa syöttänyt.” Hoitaja 4 närkästyneenä: ”Mitä sinä sitten teet, jos sinun pitää jossain käydä, eikä se syö pullosta??” Todella epäolennainen huoli, jos haluan turvata imetyksen jatkon, vauva kun on ollut hieman turhautuvainen aiempaa hitaampaan maidontuloon ja häärännyt muutenkin rinnalla enemmän. En muutenkaan kaipaa vielä aikaa vauvasta erillään, varsinkaan kun hän on sairaana. Sen verran paneutunut imettämiseen olen viime kuukausien aikana, että ihan mitä tahansa pöljyyttä en kuuntele. Viime kertaiseen sairaalakokemukseen verrattuna tämä oli erilainen sikäli, että oma pää ei ollut täysin elämänmuutoksesta, hormoneista ja kipulääkkeistä sekaisin ja olin täysin kykenevä hoitamaan vauvaani. Tunnen myös jo, miten minun keho käyttäytyy ja miten vauvani tyypillisesti syö. Menin sairaalaan täysimetetyn vauvan kanssa ja vakaa aikomukseni oli sieltä poistua samalla ruokinnalla, sillä niin kovasti olen tehnyt hommia imettämisen onnistumisen eteen, että sairaalahoito ei saisi sitä kaataa. Olin hetken kerinnyt riemuita hieman tasaantuneesta maidontulosta ja siitä, ettei hetkeen ole ollut tukosta. Sitten poika joutuu sairaalaan eikä jaksa ihan yhtä hyvin syödä kuin normaalisti taudin takia. Joudun seuraamaan syöttöpunnituksia ja stressaamaan syömisten määriä, lisäksi itseni kannalta huolestutti tukoksen mahdollisuus, kun syöminen muuttui. Onneksi muutos oli kuitenkin vain hetkellinen ja sain jopa hieman uudelleen lisättyä maitomääriä, jotta syöminen olisi vähän kevyempää vauvalle. Olen aika hämmästynyt, kuinka hyvin kaikki lopulta sujui määrätietoisen asenteen ansiosta. Sen verran löytyi nimittäin itsevarmuutta vanhempana ja imettäjänä, että uskoin asiaani siinä määrin, että sain syötettyä lapseni ilman isompia tukia. Harkitsen uraa imetysaktivistina.
G2P1 
Hih, hei jos ryhdyt imetysaktivistiksi, niin mä voisin kaivata sulta vinkin tai pari ehkä ensi tammikuussa 😉 noh, en tiedä kuinka aktiivista opastusta kaipaisin, mutta ehkä jotain kuitenkin. Itseäni jäi niin kaivelemaan esikoisen kanssa epäonnistunut imetys. En tiedä kuinka paljon todellisuudessa mikäkin vaikutti meidän kohdalla ( oma ”tyhmyys”, mun verenvuoto, huono opastus….). Toivon, että ensi kerralla homma sujuisi paremmin. Onnea siis sulle täysimetyksestä!
Hehe. Voi vissiin alustavasti jo onnitella suakin 🙂 Toivottavasti toiveesi voi uudella kierroksella toteutua. Yleensä täysimetys on mahdollista saavuttaa, mutta joskus siihen saattaa tarvita nähdä enemmän vaivaa. Tein tänään tuohon sivupalkkiin linkkilistan lähteistä, joista olen saanut apua ja tietoa. Eniten on mulle ollut tässä imetyksessä hyötyä yksityisen kätilön kotikäynnistä muutama viikko synnytyksen jälkeen, kun aloin olla imuotteen ja asentojen kanssa aika pulassa. Maksoi paljon, mutta parhaimmat käytännön vinkit ovat tulleet sieltä. Lisäksi soitto imetystukipuhelimeen oli myös tarpeen yhdessä kohtaa. Olen miettinyt, miksi minulle tämä imetyksen onnistuminen on niin tärkeää. Ehkä kaikkien lapsettomuusvuosien aikana kertyneiden omaan kehoon kohdistuneiden pettymysten jälkeen mulle on tärkeää, että tämä homma onnistuu.
Mä olen yllättynyt, miten vastatuuleen oon saanut täysimetykseni kanssa painella. Ja itse kun olin niin onnellinen siitä, että vaikka raskaudessa ja synnytyksessä niin moni asia menikin niin päin pyllyä, niin mun tärkeänä pitämä imetys kaikesta huolimatta lähtikin sujumaan sentään uskomattoman hyvin. Turhauttavaa kuitenkin on joutua vaatimaan ulkomaailmaa ymmärtämään se maailman yksinkertaisin asia, että koska se näyttäisi maidontulon ja muiden seikkojen puolesta onnistuvan, aion täysimettää lastani suositellut kuusi kuukautta. Tämän kun ei pitäisi ensinkään kuulua kuin minulle ja lapselleni, ehkä toki myös lapsen isälle Hienoa että oot saanut pidettyä pääsi tärkeänä pitämäsi asian puolesta! 🙂
Jännä tuo vastatuuleen painaminen kyllä. Onkohan niin, että täällä on niin pitkät perinteet tosi aikaisella lisäruokinnalla, että ulkopuoliset herkästi turhaan huolestuvat siitä, ettei lapsi saa ”oikeaa ruokaa” tai että riittääköhän se maito kuitenkaan. Tylsää joutua perustelemaan asioita ja valintojaan. Terkkamme totesi tässä juuri, että tuo sairaalareissu on ollut meille hieno saavutus, koska kuulemma moni todella palaa siltä osastolta korvikkeella. Pistää miettimään kyllä.
Kummallisia nuo hoitajien kommentit kyllä. -.-
Hienoa, että sulla sujuu imetys ja kun omaa maitoa riittää, niin mitä ihmettä sitä muuta antamaan.
Meillä tyttö ei koskaan juonut pisaraakaan korviketta (mulla oli pakkasessa pakastettuna maitoa, jos joskus olisi tarvinnut johonkin mennä, mutta aika turhaa se oli, koska ei tytölle pullo kelvannut 😀 isompana toki nokkamukista olisi voinut juoda maitoakin, mutta eipä sitä sitten missään tullut muutamaa tuntia pidempää vietettyä ennen kuin tyttö oli yli 1v).
Se ihmetytti varsinkin erästä isoisovanhempaa, joka monta kertaa kyseli, joko olen antanut korviketta (ja 4 kk:n iässä oli ostanut sosepurkin & oli sitä tarjoamassa, kunnes ilmoitin, että täysimetän kyllä vielä…). Huoh.