Kalliit kuukautiset

Tässä taas. Aamulla heräsin pahaenteiseen tuntemukseen, että rintojen arkuus oli hävinnyt. Tähänastisen elämäni toistaiseksi kallein kuukautisvuoto alkoi aikataulujen mukaisesti kesken työpäivän. En alunperin elätellyt enempää toiveita inseminaation suhteen kuin tavallisen klomifeeni-kuurinkaan, mutta taas oli jokin sellainen olo, että olisi voinut ollakin jotain. Viikonloppuna kuvittelin havainneeni pientä kiinnittymisvuotoa peräti. Yhtäkään testiä en tehnyt tällä kertaa. Olot ja havainnot saavat olla ja mennä, ei niihin voi luottaa. Vuoto alkoi 12 päivää ovulaation jälkeen, niin kuin yleensä. Matkaamme nyt kohti viimeisiä oljenkorsiamme, siltä tuntuu.

Muutama yö sitten näin hoitoon liittyviä painajaisia, sain unessa hoidon komplikaationa jonkin vatsakramppikohtauksen töissä ja jouduin päivystykseen, jossa muistelin minulle klinikalla hätäisesti tehtyjä epämääräisiä toimenpiteitä. Pelkään IVF-hoitoa. Haluan kokeilla sitä ja kumma kyllä toiveet sen hoidon suhteen ovat minulla aika korkealla, mutta pelkään toimenpiteitä, kipua ja hormonien sivuvaikutuksia etenkin mielialaan ja nukkumiseen. Sekin arveluttaa, että lääkäri pitää sitä hieman haastavana toteuttaa minun ”aktiivisennäköisten munasarjojen” takia. No, suunnittelukäynti on varattu ja ennen sitä tulisi yksi laboratoriokäynti AMH:n mittaamiseksi ja ehkä otetaan vielä muitakin hormonikokeita.

Tapasin suunnilleen ikäistäni serkkuani juuri, heille syntyy pian lapsi. Jostain sain kasattua itselleni sisua ehdottaa tapaamista ja mukavaahan se oli. Olen kyllä heidän puolesta onnellinen, vaikka olen kovasti potenut ristiriitaisia tunteita, joita hänen raskaus on minussa herättänyt. Yritinkö sitten suojella häntä meidän ongelmilta vaiko säästellä itseäni, kun en saanut hänelle kerrottua mitään meidän tilanteesta. Hän oli hieman hämmentynyt tulevasta elämänmuutoksesta ja kertoi raskaaksitulon käyneen niin äkkiä, puolessa vuodessa ilman yrittämistä. Minä laskin hiljaa mielessä, kuinka monta vuotta yritystä meillä on jo takana. Jaksoin silloin olla toiveikas, että ehkä tästä hoidosta tärppää, olisi niin hauska, jos olisi suunnilleen saman ikäiset lapset. Olinhan jo vähän ennen häntä raskaana, mutta sitäkään en saanut sanottua… Olisin kokenut itseni jotenkin pahanilmanlinnuksi.

Tuleekohan meistä ikinä vanhempia? Tuntuu, kuin mahdollisuudet siihen valuisivat käsistämme kuin kuiva hiekka sormien läpi. Koen itseni enenevässä määrin syylliseksi tilanteeseemme.


Itsensä tarkkailu alkaa taas

Vatsa on turvoksissa, vähän jotain outoa makua suussa ja rinnat kipeytyneet. Muuta ei tarvita siihen, että mielikuvitus alkaa laukata ja jokaisen tuntemuksen kohdalla taas miettii, voisiko tämä nyt olla sitä. Tosi varovainen yritän olla toiveiden kanssa, mutta ihmeellistä kyllä toiveikkuus löytyy silti jostain vielä. Tämä kuukausi on ollut hoidon suhteen sikäli hyvä, että minulla on töissä ollut varsin leppoisaa. Minkään ylenpalttisen stressin takia tämä ei ainakaan nyt mene pieleen. Töillekin on tiedossa jatkoa tällä samalla osa-aikaisuudella, joten tuleva vuosi mahdollistaa hoidot.

Viikon päästä saatamme tietää, miten tässä tällä kertaa kävi. Lasku on jo maksettu, ettei sitä tarvitse sitten harmitella, jos ei tällä kertaa onnistunut.  Ajoittain tulee mieleen, minkälaiset voimavarat sitä olisi raskauden ajaksi, jos nyt tärppäisi. Tuntuu, että taipaleemme lapsettomuushoitojen maailmassa on verottanut paljon, mutta toisaalta viime kevään kokemuksista huomasin, että jotenkin raskaus sai aikaan sen, että jostain sitä voimaakin sitten löytyi.


Inseminaatio

Takana on ensimmäinen ja ehkä viimeinen inseminaatio. Nyt vain odotellaan, miten tässä kierrossa käy. Meillä kävi hyvä tuuri tässä kierrossa, sillä inseminaatio tehtiin juurikin sinä viikonpäivänä, jolloin minulla nykyään on vapaapäivä. Ei tarvinnut jäädä pois työstä. Lisäksi sen pitäisi olla optimaalinen päivä kaiken kaikkiaan. Eikä viikonloppukaan sotkenut hoitosuunnitelmia. Tähän saakka kaikki on mennyt hyvin! Inseminaatio oli aika nopea ja yksinkertainen toimenpide. Miehen tuotanto oli hyvin runsasta ja toivotaan nyt, että joku niistä 7 000 000 hyvin liikkuvasta siittiöstä saisi jotain alulle. Sitä minä en vaan käsitä, että miten varsin kohtuullisista lähtökohdista huolimatta emme ole saaneet tähän mennessä muuta aikaiseksi.

Olemme kotona pohtineet elämämme suuntaa lyhyellä tähtäimellä ja meille kehkeytyi jonkinlainen alustava suunnitelma maisemanvaihdoksesta. Havahduin kuitenkin viikonloppuna siihen, etten ole ollenkaan huomioinut sitä mahdollisuutta, että jos menemme IVF-hoitoon pian ja jos se itse asiassa onnistuukin, niin siinä tapauksessa, että raskaus ei heti alkaisikaan, saattaisi pakkasessa olla alkioita joitakin hoitokertoja varten. Eihän sellaisessa tilanteessa voi lähteä kovin kauas, eihän pakastettua jälkikasvua kai noin vain voi muuttolaatikoissa siirtää, kai siinä kylmäketju katkeaa? Enhän minä toki varmaksi tiedä, vaikka pakastetut alkiot voisivatkin muuttaa perheensä mukana erikoiskuljetuksena toisen paikkakunnan klinikkaan. En kyllä  varmaan kestäisi eroa pakastetuista lapsenaluistamme, jos sellaisia olisi. Tämä on kovin monimutkaista tämä elämä nykyään, kun mennään hypoteettisten lasten ehdoilla.


Ovitrelle

Lämpö leviää vatsanahan alla. Ovitrelle-piikki on laitettu. Kroppa toimi jälleen kiitettävän kurinalaisesti, kun aamulla nimittäin tuli ovulaatiotestiin plussa kp 13 niin kuin hoitokierroissa yleensä. Huomenna inseminaatioon. Kunpa kroppa viimein tajuaisi mikä tässä on homman nimi.

Piikittäminen ei ollutkaan niin järisyttävää, selvisin siitä ihan hyvin (mieskin kykeni katsomaan toimitusta pyörtymättä). Monet diabeetikotkin tekevät sitä joka päivä useita kertoja. Aika mitätön piikki se oli verrattuna siihen, mitä kuvittelin. Mahamakkarassa ei paljon kipuaistimuksia pikkuneulasta tunnu, mikä on sinänsä huojentavaa jatkoa ajatellen. Eikä tarvinnut sekoitella ampullien sisältöjä toisiinsa ja säätää eri neulojen kanssa. Hinta piikillä vain oli suolaiset 50e ja siitä ei saanut Kela-korvausta tietenkään.  Toivottavasti kannatti maksaa.


Irrotuspiikki edessä

Koin tarvitsevani irrottautumista blogin kirjoittamisesta kesällä ja aika pitkäksihän tämä tauko vierähti. Loma teki hyvää. Karu totuus olikin sitten kesäloman jälkeen edessä, sillä ensimmäinen työpäivä oli kp 3, jolloin oli myös määrä aloittaa klomifeeni-kuuri no 5. Kesällä blogitauon aikana oli siis tulokseton kuuri no 4. Nyt on edessä myös inseminaatio no 1. Jos se ei toimi, on edessä IVF no 1. Nyt on jo kp 12 ja jos kroppa toimii entiseen tapaan, on ovulaatiotestissä plussa joko huomenna tai ylihuomenna. Parempi olisi, sillä muutoin tulee viikonloppu sotkemaan suunnitelmat ja menee tämä kuuri harakoille. Klomifeeni on ilmeisesti tehnyt minulle sivuvaikutuksena selkäkipuja, ne ovat selvästi toistuneet viime kierroissa vähintään kp 3-7. Ilmeisesti se on aika tavallista, ainakin niin sain kuulla tänään. Tämä viimeisin kuuri oli kyllä aika tuskainen, särki ja hikoilutti rutkasti.

Nyt lääkäri oli sitä mieltä, että tässä kierrossa laitetaan joka tapauksessa irrotuspiikki testiplussan jälkeen. Pää meni pyörälle seuraavien päivien askelmerkeistä ja piikistä. Nyt pitäisi sitten piikittää itseään ensimmäistä kertaa. Olin varustautunut etukäteen ajatuksen tasolla inseminaatiotoimenpiteeseen, mutten piikkeihin ihan vielä. Onneksi on vain yksi piikki. Kuuntelin hieman epäuskoisena, kun hoitaja selosti Pregnylin sekoittamista kahdesta ampullista ja varusti minut neuloilla. Sitä ei ole kyllä tehty kotikäyttäjäystävälliseksi. Reseptilläkään ei ole yhtään vara-annosta, siltä varalta, että sohlaan ampullit pitkin pöytiä… Voi kyllä olla, että apteekista toimitetaan rutkasti kalliimpi Ovitrelle, jota ei onneksi tarvitse sekoitella itse. Tässä ylittyy jokin raja, tämä on jo totista yrittämistä. Toisaalta se on kyllä ihan tervetullutta. Olen turhautunut kotikonstein yrittämiseen, mutta on se silti vaikeaa antaa tämä asia usean ulkopuolisen ihmisen käsiin. Tämän hoidon keskimääräiset onnistumisprosentit eivät päätä huimaa, joten jalat ovat tiukasti maan kamaralla. Mielessä on lomalla kehiteltyjä varasuunnitelmia siitä, millaista elämää eläisimme lapsettomana pariskuntana.