Loppusuoraa kohti
Julkaistu: 19.2.2017 Kategoria(t): kolmas trimesteri, perätila, raskaus, synnytys Jätä kommenttiIhan kohta alkaa viimeinen raskauskolmannes. Olen viimeisten parin kuukauden aikana voinut aika hyvin (jos ei tätä tautista viikonloppua lasketa) ja viihtynyt raskaana. Olen päässyt liikkeelle, uimaan pari kertaa ja joogaan. Ulkona liikkumista rajoittaa liukkaus, ja välillä hirvittää sen verran nuo kelit, etten oikein huvin vuoksi viitsi ulkoilla. Liikkeelle olen sentään päässyt ja ilokseni äitiysjoogatunnit ovat olleet aivan erinomainen löytö. Se on tuntunut tekevän hyvää niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ohjattu rentoutus on myös ihan huippu juttu minulle. Äitiysjoogan ja äitiysjoogakirjojen kautta löytyy myös sellaista tukea synnytykseen valmentautumiseen, jota nyt kaipaan. Viimeksi en oikein osannut tai uskaltautunut valmentautua synnytykseen, jotenkin koko ajatus itsestä synnyttämässä tuntui pitkään niin utopistiselta, ettei siihen osannut kunnolla valmistautua etukäteen. Niin kovasti haluaisin tällä kertaa päästä synnyttämään normaalisti alakautta. Yritän tehdä kaikkeni mitä sen eteen voi tehdä, viimeksihän sektiopäätökseen johti vauvan tarjontavirhe. Tällä viikolla mahavauvamme majaili poikittain, ja aion kyllä tarvittaessa kokeilla kaikki pähkähullunkin kuuloiset ideat, että hän hoksaisi kääntyä pää alaspäin. Vielä on hyvin aikaa kääntyä, eikä tilanne toistaiseksi ole edes kovin poikkeava. Olen kuitenkin hieman jo selvitellyt Spinning Babies -liikkeiden ideaa, ja ei se varmaan ota jos ei annakaan. Kaikkien konstien kuitenkin nyt pitää perustua vauvan kääntymiseen, koska ulkokäännös ei edessä sijaitsevan istukan takia taida tällä kertaa tulla kyseeseen lainkaan.
Kävin myös pelkopolilla juttelemassa edellisestä synnytyksestä ja toiveista ja huolista tätä kertaa ajatellen. Edellisestä kerrasta jäi matkaan osastolta aika ikäviä kokemuksia, jotka ovat kummitelleet mielessä pitkään. Ehkä odotukseni pelkopolia kohtaan olivat korkeammalla, mutta toisaalta nyt pitäisi olla tilanteestani enemmän tietoa sairaalassa. Doulakin on mahdollisesti tulossa tällä kertaa mukaan.
Käytännön valmisteluissa olemme jo aika hyvällä mallilla. Äitiyslomaankin on enää alle kaksi kuukautta. Miten aika kuluu näin nopeasti! Hieman jännittää kyllä tuleva. Isoveli on kovasti miettinyt uutta rooliaan ja tuntuu olevan siitä aika innostunut välillä. Pieniä serkkuja on syntynyt hiljattain, ja se on tuonut sopivasti malleja hänelle tähän tilanteeseen. Mutta saapa nähdä miten menee, voi olla raskasta luopua ainoan lapsen asemasta.
Huomenna
Julkaistu: 10.2.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, perätila, synnytys Jätä kommenttiHuomenna minut leikataan. Viime hetken paniikkia on ollut muutama päivä ilmassa. Tuntuu niin hurjalta kaikki tämä. Materian puolesta olemme valmistautuneet varmasti riittävästi, mutta olenkohan sittenkään henkisesti ihan valmis tähän? Että meille tulee vauva, huomenna! Miten tämä raskaus nyt jo päättyy? Onkohan vauva sitten terve? Miten imetys sektion jälkeen ottaa onnistuakseen? Miten selviämme öistä? Olenkohan kovin kipeä leikkauksen jälkeen? Meneeköhän leikkaus hyvin? Tuntuu kurjalta jäädä sairaalaan ilman miestä useaksi yöksi. Mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä ei ole ilmassa ja toisaalta ei varmaan kääntymistä raivotarjontaankaan ole tapahtunut. Vauvaparka ei taida aavistaakaan, että huomenna pitäisi syntyä. Järkyttyyköhän hän kovasti? Voi olla, etten ole ihan heti tänne päivittämässä kuulumisia, ellei nyt sitten synnytys lykkäänny yllättävästi. Saa nähdä. Huomenna toivottavasti olemme kolmihenkinen perhe.
Edelleen perätilassa
Julkaistu: 20.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, perätila, synnytys 6 kommenttiaVauvaa yritettiin kääntää äitiyspolilla. Eipä halunnut kääntyä, vaan on tiukasti ankkuroinut peppunsa alakertaan. Lääkäri sai käännettyä päätä hieman toiseen reunaan, mutta peppu ei hievahtanutkaan. Jalat ovat jotenkin linkussa ylöspäin. En ole erityisen yllättynyt tästä lopputuloksesta. Nyt pitää kuitenkin oikeasti valita, että kuinka vauva yritetään saada maailmaan. Ja vieläpä minun pitää päättää se itse. Kukaan ei oikein sanonut sairaalalla suosituksia kummastakaan synnytystavasta, mitään painostusta en kokenut. Painoarvio on n. 2,5kg tällä hetkellä ja silmämääräisesti lääkäri oli sitä mieltä, että minun kokoni puolesta tällainen siro vauva voisi olla synnytettävissä alakautta.
Mitä tällä hetkellä tiedän perätilasynnytyksestä? Vauva pitää itse ponnistaa puoleen väliin saakka, jalkoja ei kaiveta ulos. Vauvaan ei kosketa puolta väliä aiemmin, ettei hän nosta refleksinä käsiään ylös. Synnytysasento on selinmakuulla peppu pöydän reunalla ja jalat telineessä, vähän niin kuin gynekologisessa tutkimusasennossa. Asennon suhteen ei ole valinnanvaraa. Synnytyksen aikana ollaan ravinnotta leikkausvalmiuden takia, kuitenkin tipassa. Jos synnytys käynnistyy supistuksilla, niin kotona voi olla tavanomaisten ohjeiden mukaan. Jos vedet menevät ensin, pitää mennä ambulanssilla vaakatasossa sairaalaan. Olisi tämän päiväisen lääkärin mukaan edullista, ettei synnytys käynnistyisi vedenmenolla, koska lapsivesi ja ehjät kalvot auttaisivat synnytyskanavan laajentumisessa. Yleensä perätilasynnytyksessä tehdään laaja episiotomia. Ulosauton tekee synnytyslääkäri ja porukkaa on synnytyksessä muutenkin enemmän paikalla. Imukuppeja tai pihtejä ei voida käyttää, jos vauva jumittaa tai ongelmia ilmenee, leikataan. Kivunlievitysmenetelmät ovat samoja kuin yleensäkin. Yliaikaisena perätilasynnytystä ei käynnistettäisi, eikä muutenkaan ilmeisesti käynnistyksiä harrasteta. Ihanteellista olisi synnytyksen käynnistyminen itsestään ennen laskettua aikaa, jolloin vauva ei ehtisi kasvaa kovin isoksi vielä. Kovasti minulle painotettiin sitä, että alatiesynnytykseen pitää olla motivoitunut. Minä en ole juuri nyt motivoitunut yhtään mihinkään synnyttämiseen.
Entäs sektio sitten, mitä siitä tiedän? Se on isohko gynekologinen leikkaus, jossa on leikkaukseen liittyvät komplikaatioriskit: tulehdukset, verenvuodot, tukokset. Hoitoa vaativia komplikaatioita on, ne eivät ole järin harvinaisiakaan. Jos sektioita tehdään kaksi, on sen jälkeen synnytystapa aina sektio (liekö olennainen kysymys meidän kohdalla). Sairaalassa ollaan pidempään. Sektion jälkeen saattaa tarvita hieman enemmän tukea imetyksen alkumetreillä. Vauva ei saa synnytyskanavan bakteerikantaa mukaansa syntyessään.
Haluanko tietoisesti valita, että joku avaa vatsanpeitteeni ja ronklaa vauvan ulos käsin? Haluanko ottaa sen riskin, että yritän synnyttää alakautta ja saan laajan episiotomian, mutta vauva otetaankin kuitenkin sektiolla ulos lopulta, eli bonuksena kaksi haavaa. Entäs, jos alatiesynnytys perätilasta sujuisikin ihan ongelmitta? Silloin olisi synnytyksestä toipuminen nopeampaa ja ehkä vauvakin tottuisi ulkomaailmaan nopeammin. Otanko riskin vauvan kannalta, jos päätän yrittää alatiesynnytystä? Kuitenkin jos riskejä havaitaan synnytyksen aikana, suunnitelma muutetaan nopeasti, eikä alatiesynnytyksen yrittämisessä silloin ehkä ole kuitenkaan kyse ylimääräisten riskien ottamisesta. Sitä en tiedä miten ensisynnyttäjyys vaikuttaa perätilasynnytyksen onnistumiseen. Jos ajattelisin ainoastaan omalta kannaltani, valitsisin alatiesynnytyksen. Jos haluaisin ottaa vauvan kannalta erityisen varman päälle, lähtisin suunniteltuun sektioon. Mutta voiko varman päälle ottaa synnyttämisessä koskaan? Saattaisin olla valmis yrittämään alatiesynnytystä, mikäli kuvauksessa lantio todetaan riittävän väljäksi ja lääkäri on sitä mieltä, etten ota ylimääräistä riskiä vauvan kannalta. Jotenkin minua ehkä kammottaa se sektio kuitenkin sen verran enemmän, että mielummin en sitä valitsisi etukäteen. Käsittääkseni riskit kiireellisissä ja suunnitelluissa sektioissa ovat jokseenkin samaa luokkaa, joten sektio riskeineen tulee, jos on tullakseen.
On tämä kyllä. Kohta on kokemusta lisääntymisen erikoistilanteista joka vaiheelta.
Sektio vs. perätilasynnytys
Julkaistu: 16.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, synnytys 2 kommenttiaOlen virallisesti äitiyslomalla. Yllättävää kyllä, koen itseni aika stressaantuneeksi siitä huolimatta. On niskajumia ja kremppoja ja tunne siitä, että haluan saada tehtyä suunnittelemani projektit äkkiä alta pois. Mihin on kiire muka? Ehkä isoimmat paineet tulevat kuitenkin siitä, että päässä pyörii synnytystapa. Mietin asiaa tämän tästä, vaikka vielä on mahdollisuudet normaaliin alatiesynnytykseen. En välttämättä haluaisi perätilasynnytystä vauvan kannalta, itseni kannalta en välttämättä haluaisi sektiota. Sektiossa omalta kannalta mietityttää se, että se on kuitenkin suurehko operaatio, josta toipuminen vie aikaa. Kohtuunkin tulee arpi, jonka on parannuttava. Jonkin verran sektiolla olisi merkitystä silloinkin, jos olen joskus uudestaan raskaana. Täytyy muistaa kysyä äitipolikäynnillä, vaikeuttaako sektio tosiaan raskaaksi tulemista, kuten linkittämässäni artikkelissa sanotaan. Sektio olisi ehkä hieman turvallisempi vauvan kannalta, niin koen. Itseni kannalta pelkään hieman komplikaatioita kyllä. Sairaalassakin pitäisi olla monta päivää, mikä ei ajatuksena innosta. Mutta kun en yhtään tiedä millaiselta synnyttäminen juuri minusta tuntuu, on kamalan vaikea ajatella tällaista erityistilannetta kuin perätilasynnytys. Nyt on menossa 36. raskausviikko, ja kovasti tuntuu siltä, ettei vauva ole kyllä raivotarjontaan kääntynyt enää oma-aloitteisesti. Yhden ekstraplussan sektiossa näkisin. Siinä voisi nimittäin samalla vilkaista näkyykö vatsassa merkkejä endometrioosista, vaikka synnytys se ensisijaisesti onkin.
On välillä vieläkin vaikea uskoa, että meille on tulossa oikea vauva, joka on sitten koko ajan meidän vastuulla. Vaikka olen lähes maanisesti varustellut kotiamme vauvaa varaten viime päivinä, on silti mielessä jonkinlainen pelko vauvan menettämisestä ja toisaalta vauvan saapuminenkin välillä ihan vähän hirvittää. Kuinka selviämme? Osaammeko hoitaa vauvaa? Välillä on hyvin luottavainen ja tyynikin olo onneksi. Tuntemukset vaihtelevat. Alan kuitenkin väsyä tähän raskauteen hiljalleen.
Joko kohta uskaltaisi kasata pinnasängyn ja laittaa lapselle tulevan huoneen valmiiksi?
Lisää jännitystä elämään
Julkaistu: 9.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, synnytys 2 kommenttiaEilen iltapäivällä huolestuin, että mahtaakohan tihkuttaa lapsivettä. Illasta arvelin jo, että ehkä huoli oli turha, mutta oltuani synnytysvastaanottoon yhteydessä, suositus oli kumminkin käydä siellä näytillä. Jälleen oli tiedossa illanvietto sairaalan kellarikerroksessa, toinen lyhyen ajan sisään. Ei onneksi vaikuttanut siltä, että lapsivettä olisi tullut. Muutenkin asiat olivat ihan hyvällä mallilla. Paitsi vauvan tarjonta. Se ei ollut mitenkään suuri yllätys, ettei siellä majailla lähtökuopissa pää alaspäin vielä. Vauva oli jälleen perätilassa. Vaikka menin ihan muusta syystä näytille, niin nyt on sitten sovittuna aika äitiyspoliklinikalle tarjonnan arvioon ja mahdollisen perätilan ulkokäännökseen tai synnytyksen suunnitteluun. Tämä kaikki tapahtuu reilun viikon kuluttua. Jos tässä kävisikin niin, että lapsivedet menisivät selvästi, niin ohjeena on hankkiutua vaakatasossa pylly ylhäällä ambulanssilla sairaalaan.
Mitähän ajattelisin synnyttämisestä nyt? Aika selkeästi vauvamme on suosinut tätä perätilaa tai poikkitilaa. Puolivälin jälkeen yhdessäkään ultrassa hän ei ole ollut pää alaspäin. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt synnytystä myös siitä lähtökohdasta, että tarjonta ei olisikaan ns. oikea. Vielä toki on mahdollista, että hän itse hakeutuu toiseen asentoon tai että käännös onnistuu. Vauva on aika siro, joten sikäli perätilasynnytys alakautta saattaa olla ihan mahdollinen vaihtoehto. Hmm… En hirveästi tykkää sektioajatuksesta, mutten kyllä perätilasynnytysajatuksestakaan sen enempää. Mitähän tässä onkaan edessä?
Äitiysloma häämöttää
Julkaistu: 7.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, liikkeet, pahoinvointi, synnytys 2 kommenttiaNyt se on jo ihan nurkan takana, nimittäin äitiysloma. Ennen joululomaa laskin työpäiviä, kun alkoi töissäkäynti ottaa aika koville jo. Olen vielä näinä parina viime viikkona käynyt tavallisesti töissä, mutta pyhien ansiosta työpäiviä on ollut vain kourallinen. Unirytmi on edelleen ihan sekaisin ja erilaisia unta häiritseviä kremppoja on alkanut tulla ihan uudessa mittakaavassa. Siinä mielessä alan olla ihan kypsä jo jäämään pois töistä. Viime yönä alkuyö oli yhtä riesaa riesan perään. Ensin oli pahoinvoiva olo. Sitten en löytänyt asentoa, sillä alkoi särkeä nivusia ja häpyluuta. Avuksi koitin lämpöpakkausta. Asettelin myös kolme ekstratyynyä paikoilleen. No, sitten tuli kuuma. Vauva alkoi myös mellastaa kovasti. Avuksi kipuun otin lopulta Panadolia, avattiin ikkuna, sijoittelin peittoa paremmin, kävin vessaassa, kävin juomassa ja vaihtamassa kevyemmät vaatteet… Paha olo alkoi jo väistyä, mutta sitten tulikin sietämätön nälkä… Kävin vielä syömässä. No, sitten kun palasin vaaka-asentoon, alkoi tietysti närästää. Otin Rennietä. Kello oli yli kaksi kun viimein nukahdin. Tällaista sähläämistä nämä yöt ovat minulla alkaneet olla. Ei enää tällä meiningillä montakaan työpäivää jaksaisi. Toisaalta yllättävän virkistävää oli kyllä olla töissä huononkin yön jälkeen. On ristiriitaiset tunnelmat, toisaalta olen ihan valmis jäämään äitiyslomalle, mutta toisaalta se tuntuu vähän pelottavaltakin. Töissä on vierähtänyt jo ainakin viisi vuotta putkeen ja vaikka kuinka olen kaivannut taukoa siihen, niin nyt se ei tunnukaan niin kriittiseltä. Elämänmuutos on aika iso. Miten saankaan ajan kulumaan, kun tilanne on se, etten esimerkiksi juuri pysty enää käsitöihin niin kuin olin suunnitellut. Kädet ovat niin pökkelöt ja kipeytyvät rasituksesta tavallista helpommin.
Joululomalla ollessa olen ehtinyt kovastikin miettiä synnytystä ja se on varsinkin yöaikaan alkanut pyöriä mielessä. Katsoin parina päivänä putkeen toisen tuotantokauden sarjasta Hakekaa kätilö! Varmaan sekin oli jonkinlaista valmentautumista tulevaan. Sarja tuli uniin elävästi. Huomasin, että hieman erilaisesta vinkkelistä katselin näitä jaksoja nyt, kuin reilu vuosi sitten ensimmäistä tuotantokautta katsellessa, olin silloin sairaslomalla IVF:n jälkimainingeista. Tuntuu kyllä, että nivusseudun kivut olisivat merkki siitä, että keho on alkanut hiljalleen valmistautua synnytykseen. Minä en koe olevani henkisesti valmis. En osaa kuvitella itseäni synnyttämässä, ihan kuin se ei ollenkaan koskisi minua vieläkään. Tai osaan ja en osaa, vaikea selittää. Mahassa on kyllä vauva, joka kohta varmaan on täällä meidän kanssa, mutta että sen pitäisi sieltä jotenkin tulla poiskin… Epätodellista. Vielä ei vaikuta mitään asettumista tapahtuneen, vaan pyörimistä ja hyörimistä on monena päivänä mahassa tapahtunut, kuin myös monena yönäkin… Ihan heti ei vauva kaiketi ole tulossa. Sopiva aikaikkuna olisi 3-5 viikon sisällä. Kaikenlaista kremppaa alkaa olla jo niin riittävästi, että sen ansiosta synnytystä tavallaan jo odottaakin. Vaivojen lista on pitkä: närästys, uudelleen ilmaantunut pahoinvointi, unipulmat, turvotukset, kivut vaihtelevissa nivelissä, levottomat jalat, väsymys, kuumuus, supistelut… Pääasiassa siedettäävää kyllä, kunhan eivät kaikki iske kerralla. Mahassa olevaa melskettä on sentään niin kiva edelleen kuulostella, että ihan varmasti on outoa, kun yhtäkkiä siellä ei olekaan enää ketään.
Mennyt vuosi ja raskauden tilanne
Julkaistu: 31.12.2013 Kategoria(t): kolmas trimesteri, liikkeet, raskaus, vatsakipu, yleistä mölinää Jätä kommenttiNyt on uuden vuoden aatto. Taakse jää vuosi 2013, jonka suhteen minulla ei vuosi sitten kirjoittamani tekstin perusteella olleet toiveet katossa. Lupasin käyttää hammaslankaa. Välillä käytinkin hammaslankaa ahkerammin. Hyvä minä! Hampaissa ei ole reikiä vielä. Vuosi on siltä osin ollut onnistunut, mutta olihan se muutoin parempi vuosi kuin toivoin. Tulin raskaaksi, pysyin raskaana. Vauva on edelleen mahassa. Sain myös vakityön. Perhepiirissä tapahtui hyviä asioita. Hassua kuitenkin todeta, että suurin osa vuodesta meni raskaana ollessa tai sitä yrittäessä. Keväällä olin päässyt melko sinuiksi lapsettomuuden kanssa ja kovasti mietimme pidempää hoitotaukoa, mutta toisin kävi. Hoitotauko toki tämäkin on.
Olen aika väsyksissä. Olen viettänyt joulua minimaalisin ponnisteluin ja matalalla profiililla. Tuntui etukäteen, ettei kamalasti huvita valmistella ja että vauvan odotuksen keskellä ei ole päässä tilaa jouluasioille. Joulureissuun lähdettiin ja se vei tehokkaasti voimat. Tässä on ollut muitakin juhlia joulun lisäksi ja ihmisten tapaamisia, mikä kaikki on oikein mukavaa kyllä, mutta en ihan samaan tapaan jaksa sitä kuin normaalisti. Lisäksi viime yö meni päivystyksessä mystisen vatsakivun kanssa, joten rytmi on nyt sitten totaalisen sekaisin. Mitään erikoisempaa ei päivystyksessä onneksi todettu. Vauva oli mahassa eilen todella vilkas ja vaihtoi asentoansa tämän tästä, käyrälläkin hän protestoi antureita oikein pontevasti, ehkäpä se kaikki mellastus sai vatsalihakset kipuilemaan ja kramppaamaan. Tänäänkin vielä hän majaili puoli päivää painaen jotain kipua tuottavia kohtia vatsan sivulla, nyt illasta alkaa olla vähän helpompaa.
Laskettuun aikaan on kaiketi kuusi viikkoa aikaa. Olo alkaa hiljalleen olla aika raskas. Sormet ovat tönköt, turvoksissa ja kipeät. Mukavaa nukkumisasentoa joutuu hakemaan. Välillä hengästyttää. Ateriakokoa on pitänyt pienentää, ettei kauheasti närästä. Ajatuskaan ei kulje ihan entiseen tapaan. Silti olen sitä mieltä, että on oikein mukavaa olla edelleen raskaana eikä synnyttämään ole totisesti mikään kiire. En ole siihen vielä ollenkaan valmis. SF-mitta on kasvanut keskikäyrällä tai vähän sen päällä. Kumma kyllä eilen päivystyksessä painoarvio vauvalle oli varsin siro. Kummatkin menetelmät ovat hieman epätarkkoja, saa nähdä mikä on totuus, kunhan hän syntyy. Toivoisin itse keskikokoista vauvaa. Toivottavasti vauva myös asettuisi pian oikeaan tarjontaan. Sen verran iso kaveri hän jo on, että voltit mahassa ovat aika hankalan tuntuisia. Vielä on toki aikaa. Jännittää vaan, tajuaako tämä vauva asettua pää alaspäin, kun niin vähän siinä asennossa tuntuu viihtyvän.
Täällä blogimaailmassa kulunut vuosi on ollut monelle blogituttavalle onnekas. Plussia on saatu siellä täällä ja monet vauvoista ovat jo maailmassa. Olen oikein onnellinen kaikkien teidän puolesta ja iloinen siitä, että monen kanssa on voinut kulkea tätä matkaa yhdessä tänä vuonna. Hyvää uutta vuotta kaikille teille, jotka olette tänä vuonna edelleen seuranneet meidän taivalta! Kohta alkaa vuosi 2014, joka on vauvamme syntymävuosi. Toivottavasti hän selviytyy tulevista koitoksista!
Valintoja, vaivoja ja valmistautumista
Julkaistu: 18.12.2013 Kategoria(t): Bugaboo Buffalo, hankinnat, kolmas trimesteri, neuvola, synnytys, vaunut 2 kommenttiaRaskaus on edennyt jo 32. viikolle. Äitiysloman alkamiseen on kolmisen viikkoa aikaa, mutta joulun ansiosta jäljellä on vain muutamia työpäiviä enää. Neuvolakäynnit alkavat pian tihentyä. Se on ihan mukava. Kohdun SF-mitta kasvaa keskikäyrällä, vaikka edelleen saan kuulla muka pienestä mahastani ärsyttäviä kommentteja. Se ei ole objektiivisesti eikä kyllä enää subjektiivisestikaan pieni. Olen jokseenkin pitkä, joten vauva näköjään mahtuu aika hyvin mahaan ilman, että näytän valaalta. Vaivojakin on jonkin verran ollut, erilaisia kuin ennen. Saimme Vau-kirjan (sen, jonka tekstit ovat myös täällä) aikanaan lapsettomuusklinikalta mukaamme ja täytyy todeta, että hämmästyttävää kyllä vointi ja vaivat ovat monessa kohtaa noudatelleet lähes täysin kirjassa mainittuja ajankohtaisia oireita. Viimeisimmät riesat ovat kova närästys, turvotukset ja klo 21 toistuva levottomat jalat -oire. Tämä oiretrio vaivaa erityisesti iltaisin. Väsymys on tehnyt myös toisen tulemisen. Onneksi levottomat jalat eivät vaivaa enää nukkumaan mennessä vaan ohittuu usein kylmä- tai lämpöhoidolla. Verenpaine on pysynyt ihan hyvänä toistaiseksi. Turvotukseen kehotetaan juomaan reilusti vettä, mutta se on närästyksen takia aika vaikeaa. Närästystä nimittäin tulee ihan mistä vaan, tavallisista miedoista ruoistakin, vaikka enemmän tietysti perinteisesti närästyttävistä ruoista. Tuleepahan nyt jouluna syötyä kohtuudella ja jätettyä suklaat aika vähälle. Muutenkin ruokamielessä joulusta tulee hieman tylsä, kun en voi syödä kalasuosikkejani tällä kertaa.
Kunnalliset perhevalmennukset ovat takana myös. Joistakin kerroista jäi hyvät tunnelmat, mutta toisilla kerroilla odotukset eivät oikein täyttyneet. Erityisesti synnytysvalmennus oli minulle pettymys. Se jäi pinnalliseksi enkä saanut itselleni oikein muuta uutta tietoa kuin sen, että omat sisäkengät on hyvä tuoda sairaalaan mukaan. Kivunlievitysvaihtoehdot esiteltiin sen suuremmin perehtymättä menetelmiin ja niiden hyötyihin tai varjopuoliin. Valmennuksen kävi pitämässä pari opiskelijatyttöä, ja se ei tällaisessa yli 30-v. ensisynnyttäjässä oikein ollut omiaan herättämään luottamusta. Harkitsen paikkakunnalla järjestettävään monituntiseen yksityiseen synnytysvalmennukseen osallistumista, sillä siellä luvassa olisi ponnistus- ja hengitystekniikan opetustakin.
Olemme tehneet paljon hankintoja. Hankintalistalta suurin osa on jo ostettuna, vielä puuttuu hoitolaukku, pinnasängyn patja, Manduca ja joitakin vaippatarvikkeita, joiden kaikkien hankkimisesta en ole oikein varma vielä. Pieniä vaatteita on jo aika mukavasti. Olen myös tehnyt viikonloput lähes vimmaisesti käsitöitä, ja saanutkin aikaan monia juttuja, peittoja ja sen sellaista. Vaunut tilasimme viimein viikonloppuna ja täytyy kyllä kehua Vaunuaitan verkkokaupan nopeaa palvelua. Harva suomalainen verkkokauppa on toimittanut mitään yhtä nopeasti kuin nämä vaunut tulivat. Tilasimme vaunut maanantaina ja tänään ne toimitettiin kotiovelle. Päädyimme lopulta Bugaboo Buffaloihin, jotka olivat eniten pyörineet mielessä. Näillä olisi aikomus pärjätä yksinomaan, toivottavasti odotukset täyttyvät. Tässä Buggikset nyt ovat keskellä olohuonetta.
Miten sinulla on noin pieni maha?
Julkaistu: 4.12.2013 Kategoria(t): kolmas trimesteri, paino, raskaus, Uncategorized, yleistä mölinää Jätä kommenttiOlen viimeisten viikkojen aikan ihan riittävän monta kertaa kuullut jonkun täti-ihmisen suusta ihmettelyjä, miten minun mahan voi olla näin pieni. Näin oli jälleen tänään. Kyllästyttää todella. Varsinkin nyt, kun maha selvästi tuntuu kasvaneen ylöspäin ja erikoista painetta ja kivuliasta kiristystä tuntuu vinojen vatsalihasten yläosissa ja kylkivälilihaksissa. Maha on se mikä on ja ei raskausaikana ole tarkoitus varsinaisesti muuten lihoa. SF-mitta on kulkenut viime kerrat siinä keskikäyrän tuntumassa, joten ei kohtu ainakaan liian pieni tähän mennessä ole ollut. Itse päähenkilö, vauva, on ollut myös keskikokoinen ultrissa. Mutta joka kerta, kun joku möläyttää jotain mahani koosta, mietin, että ohkohan se oikeasti liian pieni sittenkin. Seuraavalle kommentoijalle harkitsen vastakommentiksi jotain Punahilkka-sadusta tuttua… Onneksi olen saanut kehuja omalta terveydenhoitajalta maltillisesta painonnoususta, joten niillä ajatuksilla onnistun lievittämään ärsytystä vielä hyvin. Kotivaa’an mukaan tässä vaiheessa painon lisäys on n. +7 kg arvioidusta lähtötilanteesta tai +5,2kg ensimmäisestä neuvolakäynnistä. Uusille kymmenlukemille siirtyminen on käsillä ja se tuntuu kyllä aika hurjalta. Samoin on raskausviikoissa, tänään alkoi 30. raskausviikko. Jo muutaman viikon päästä vauva voisi syntyessään selvitä ilman merkittäviä sairaalahoitoja.
Työpäivien määrä vähenee mukavaa vauhtia. Raskauden myötä elän niin omassa ajanlaskussani, että joulu tuntuu tänä vuonna aika laimealta välietapilta. Saa nähdä tuleeko pahemmin valmisteltua tänä vuonna. Joulukausi alkoi silti minusta huolimatta pikkujouluineen. Ensimmäinen tilaisuus on jo takana vai sanoisinko lusittu, nimittäin siltä minusta tuntui. Tilaisuus oli lähinnä perhesyistä tärkeä, mutta minulla oli kovin vaivaantunut olo, kun yksi jos toinenkin vieras ihminen kommentoi tulevaa perheenlisäystämme. En oikein tiedä mikä siinä on, mutta en osaa suhtautua siihen luontevasti vieläkään. Oikein jännitti mennä tilaisuuteen sen takia, että tulisi juuri noita arvioita mahan koosta ja kaikenlaista muuta päivittelyä.
Aika erikoista, että meille on tulossa vauva. Haluaisin toisaalta kyllä jo jäädä äitiyslomalle, jotta voisin keskittyä raskaanaolemiseen ja valmistautumiseen. Vapaa-ajalla raskaus täyttää niin täysin mielen tällä hetkellä, että työorientaatio alkaa olla jo vähän hakusessa. Tapasimme juuri yhtä pikkuvauvaperhettä. Onko meillä tosiaan kohta samanlainen pikkuinen kotona? Osaanko sitten rauhoittaa ja hoitaa häntä? Varsinkin ne ihan alkuviikot ja kuukaudet tuntuvat melkoisen jännittäviltä. Synnytystä en taaskaan ole kovinkaan paljon miettinyt…
Kolmannelle trimesterille
Julkaistu: 19.11.2013 Kategoria(t): kolmas trimesteri, liikkeet, neuvola, raskaus, supistelut, yleistä mölinää Jätä kommenttiYmmärrykseni mukaan olen nyt kolmannella raskaustrimesterillä. Eri lähteissä tuntuu olevan erilaisia rajoja sille, milloin viimeinen kolmannes alkaa. Se alkaa joko nyt, tai viikon päästä tai se alkoi jo viikko sitten. Yhtä kaikki, jos synnytys tapahtuisi laskettuna aikana, siihen olisi lähes tasan kolme kuukautta enää. Täysiaikainen tämä raskaus olisi jo noin kymmenen viikon kuluttua. Hui sentään!
Olen lentänyt koko päivän ympäriinsä, kun työpäivän lomassa piti käydä neuvolalääkärillä ja vielä hammaslääkärillä. Vaavi on varmaan ollut aika kippuralla koko päivän mahassa, koska sellaista kyytiä olen tänään mennyt, että hyvä on, että ehdin jotain edes syödä. Vauhdikkaan päivän onnistumisiin on luettava reiätön suu ja ennen kaikkea yksi menestyksekäs taskuparkkeeraus, ensimmäinen meidän aiempaa isommalla autolla. Päivän vauhti ei kumma kyllä aiheuttanut erikoisemmin supistelua, mikä on aika jännä, koska niin herkästi niitä on ollut. Vauva on ollut hieman hiljaisemmin liikkuva tänään varmaan minun kovasta menosta johtuen, yleensä vauvan vilkkaampina aikoina supisteluja tulee enemmän. Viimeisin villitys vaavilla on ollut pään tai pepun työntäminen erilaisiin viistoasentoihin, mikä tuntuu kyllä aika tukalalta ja laukaisee helposti supistuksen.
Neuvolalääkärin tapasin tänään ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana. En ehkä itse ollut parhammillani tänään, koska minulla oli niin kiireinen aikataulu. Yleensä olen saanut neuvolakäynnit järjestymään omalle vapaapäivälleni ja terveydenhoitajan kanssa on ollut aikaa puhua perusteellisesti asiat, joita on miettinyt, mutta tämän käynnin suhteen oli tehtävä kompromissi ja tultava kesken työpäivän. Kesken töiden minun on aika vaikea orientoitua omiin asioihini. Käynti oli speksit huomioiden ihan onnistunut. Nyt lähinnä sapettaa, että kävin pari viikkoa sitten hankkimassa pahaa mieltä ja tuhlaamassa rahaa yksityisellä lapsettomuusklinikalla. Kohdunsuun tilanne ei ole etenemässä kypsempään suuntaan. Kiinni on eikä viikkoihin nähden poikkeavaa löytynyt. Ylimääräistä kontrollia ei nyt sovittu ja mikä myös tärkeää, nyt ei mitään sairaslomaakaan tule.
Erikoista oli se, että SF-mittaa lääkäri sai tänään 1cm vähemmän kuin terveydenhoitaja neljä päivää sitten. Liekö käsialakysymys vai vauvan erilainen asento? Toivottavasti jompi kumpi näistä. Pieni jännitysmomentti seuraavaa neuvolakäyntiä varten tästä jäi. Maha on kyllä kasvanut. Enää ei ole toivoakaan siitä, että mahtuisin tavallisiin housuihini. Nekin farkut, jotka sopivat vielä toisen kolmanneksen alussa menevät enää kiinni vain hiuslenkin avulla. Raskausvaatekaappia on pitänyt täydentää. Joitakin vaatteita olen tehnyt itse. Sain myös äskettäin muutamia kivoja käytettyjä vaatteita lahjoituksena. Talvitakin jouduin hankkimaan, sillä väljänä pitämäni takki alkaa siihen malliin täyttyä mahan kohdalta, ettei sillä loppuraskautta voi mennä. Yksi suosikkiraskausvaatteistani on Moodkit, joita minulla on nyt kaksi. Se ei purista mistään eikä sen legginsit myöskään valu, koska ne kiinnitetään yläosaan neppareilla. Voin lämpimästi suositella. Kotona voi hiippailla kissanaisena pelkässä Moodkitissa ja sen voi yhdistellä monenlaisten vaatteiden alle. Melkein toivon pelkästään tämän Moodkitin takia, että saisin joskus olla uudestaankin raskaana! Olen jotenkin niin onnellinen siitä, että vihdoin minäkin saan pitää kauan himoitsemiani raskausvaatteita.
G2P1 