Uusi vaihe perhe-elämässä

Bloggaaminen on ollut taas pitkällä tauolla, mutta nyt onkin kerrottavaa. Enpä tiedä mahtaako joku tätä tulla lukemaan enää, mutta ainahan sitä voi kirjoittaa ihan itseään ja myöhempiä aikoja varten. Päätimme kesälomien päätteeksi lähteä kokeilemaan, josko tärppäisi PAS:ssa. Päätimme lähteä lääkkeelliseen PAS:iin samoilla kuvioilla, joilla viimeksi onnistui. Tässä sitä nyt sitten ollaankin raskaana ja raskauden puoliväli lähestyy jo. Yhdestä PAS-kerrasta, kuinka hämmentävää!

Tämä raskaus on tuntunut erilaiselta kuin edellinen. Alusta asti on ollut yllättävän luottavainen olo. On pystynyt suhtautumaan paljon rennommin, vaikka ensimmäisinä kuukausina oli vuotelua. Se olisi saanut minut totaalisen paniikin partaalle edellisessä raskaudessa, mutta tällä kertaa maltoin mieleni paremmin. Ehkä aiemmin lapsettomuusvuodet painoivat niin raskaasti, että tuntui koko hommassa oleva niin paljon vaakalaudalla. Ja varmaan tavallaan olikin, nythän olen jo äiti. Alkuraskaus meni melkoisessa sumussa. Väsytti, huono olo kesti jotenkin kauemmin kuin viimeksi ja oli ehkä vähän kovempaakin. Olen myös sairastellut flunssia ihan riittävästi. Onneksi mies on paikannut hyvin esikoisen hoidossa minun osuutta.

Ajatukset alkavat siintää hiljalleen tulevassa elämänmuutoksessa. Pähkäilen hankintoja vauvalle. Harmillisesti pistimme kiertoon yhtä sun toista, mitä ei tuntunut tarpeelliselta säilyttää. Asumme myös eri asunnossa nykyään, joten jotakin uusia ratkaisuja tarvitaan senkin vuoksi. Välillä tulee mieleen hirvityksiä siitä, mitähän tuleman pitää. Mieleen palautuu kaikenlaiset vaiheet ja höykytykset, mitä esikoisen kanssa on käyty läpi. Imetyshommat… Sairastelut ja sairaalakeikat… Ikiliikkujavaihe… Saapa nähdä mitä kohtaamme tällä kertaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin raskaudessa. Vielä on matkaa edessä, nyt on 19. viikko menossa. Liikkeitä on ainakin jo jonkun aikaa välillä tuntunut.

Mainokset

Äitiysloma häämöttää

Nyt se on jo ihan nurkan takana, nimittäin äitiysloma. Ennen joululomaa laskin työpäiviä, kun alkoi töissäkäynti ottaa aika koville jo. Olen vielä näinä parina viime viikkona käynyt tavallisesti töissä, mutta pyhien ansiosta työpäiviä on ollut vain kourallinen. Unirytmi on edelleen ihan sekaisin ja erilaisia unta häiritseviä kremppoja on alkanut tulla ihan uudessa mittakaavassa. Siinä mielessä alan olla ihan kypsä jo jäämään pois töistä. Viime yönä alkuyö oli yhtä riesaa riesan perään. Ensin oli pahoinvoiva olo. Sitten en löytänyt asentoa, sillä alkoi särkeä nivusia ja häpyluuta. Avuksi koitin lämpöpakkausta. Asettelin myös kolme ekstratyynyä paikoilleen. No, sitten tuli kuuma. Vauva alkoi myös mellastaa kovasti. Avuksi kipuun otin lopulta Panadolia, avattiin ikkuna, sijoittelin peittoa paremmin, kävin vessaassa, kävin juomassa ja vaihtamassa kevyemmät vaatteet… Paha olo alkoi jo väistyä, mutta sitten tulikin sietämätön nälkä… Kävin vielä syömässä. No, sitten kun palasin vaaka-asentoon, alkoi tietysti närästää. Otin Rennietä. Kello oli yli kaksi kun viimein nukahdin. Tällaista sähläämistä nämä yöt ovat minulla alkaneet olla. Ei enää tällä meiningillä montakaan työpäivää jaksaisi. Toisaalta yllättävän virkistävää oli kyllä olla töissä huononkin yön jälkeen. On ristiriitaiset tunnelmat, toisaalta olen ihan valmis jäämään äitiyslomalle, mutta toisaalta se tuntuu vähän pelottavaltakin. Töissä on vierähtänyt jo ainakin viisi vuotta putkeen ja vaikka kuinka olen kaivannut taukoa siihen, niin nyt se ei tunnukaan niin kriittiseltä. Elämänmuutos on aika iso. Miten saankaan ajan kulumaan, kun tilanne on se, etten esimerkiksi juuri pysty enää käsitöihin niin kuin olin suunnitellut. Kädet ovat niin pökkelöt ja kipeytyvät rasituksesta tavallista helpommin.

Joululomalla ollessa olen ehtinyt kovastikin miettiä synnytystä ja se on varsinkin yöaikaan alkanut pyöriä mielessä. Katsoin parina päivänä putkeen toisen tuotantokauden sarjasta Hakekaa kätilö! Varmaan sekin oli jonkinlaista valmentautumista tulevaan. Sarja tuli uniin elävästi. Huomasin, että hieman erilaisesta vinkkelistä katselin näitä jaksoja nyt, kuin reilu vuosi sitten ensimmäistä tuotantokautta katsellessa, olin silloin sairaslomalla IVF:n jälkimainingeista. Tuntuu kyllä, että nivusseudun kivut olisivat merkki siitä, että keho on alkanut hiljalleen valmistautua synnytykseen. Minä en koe olevani henkisesti valmis. En osaa kuvitella itseäni synnyttämässä, ihan kuin se ei ollenkaan koskisi minua vieläkään. Tai osaan ja en osaa, vaikea selittää. Mahassa on kyllä vauva, joka kohta varmaan on täällä meidän kanssa, mutta että sen pitäisi sieltä jotenkin tulla poiskin… Epätodellista. Vielä ei vaikuta mitään asettumista tapahtuneen, vaan pyörimistä ja hyörimistä on monena päivänä mahassa tapahtunut, kuin myös monena yönäkin… Ihan heti ei vauva kaiketi ole tulossa. Sopiva aikaikkuna olisi 3-5 viikon sisällä. Kaikenlaista kremppaa alkaa olla jo niin riittävästi, että sen ansiosta synnytystä tavallaan jo odottaakin. Vaivojen lista on pitkä: närästys, uudelleen ilmaantunut pahoinvointi, unipulmat, turvotukset, kivut vaihtelevissa nivelissä, levottomat jalat, väsymys, kuumuus, supistelut… Pääasiassa siedettäävää kyllä, kunhan eivät kaikki iske kerralla. Mahassa olevaa melskettä on sentään niin kiva edelleen kuulostella, että ihan varmasti on outoa, kun yhtäkkiä siellä ei olekaan enää ketään.


Mennyt vuosi ja raskauden tilanne

Nyt on uuden vuoden aatto. Taakse jää vuosi 2013, jonka suhteen minulla ei vuosi sitten kirjoittamani tekstin perusteella olleet toiveet katossa. Lupasin käyttää hammaslankaa. Välillä käytinkin hammaslankaa ahkerammin. Hyvä minä! Hampaissa ei ole reikiä vielä. Vuosi on siltä osin ollut onnistunut, mutta olihan se muutoin parempi vuosi kuin toivoin. Tulin raskaaksi, pysyin raskaana. Vauva on edelleen mahassa. Sain myös vakityön. Perhepiirissä tapahtui hyviä asioita. Hassua kuitenkin todeta, että suurin osa vuodesta meni raskaana ollessa tai sitä yrittäessä. Keväällä olin päässyt melko sinuiksi lapsettomuuden kanssa ja kovasti mietimme pidempää hoitotaukoa, mutta toisin kävi. Hoitotauko toki tämäkin on.

Olen aika väsyksissä. Olen viettänyt joulua minimaalisin ponnisteluin ja matalalla profiililla. Tuntui etukäteen, ettei kamalasti huvita valmistella ja että vauvan odotuksen keskellä ei ole päässä tilaa jouluasioille. Joulureissuun lähdettiin ja se vei tehokkaasti voimat. Tässä on ollut muitakin juhlia joulun lisäksi ja ihmisten tapaamisia, mikä kaikki on oikein mukavaa kyllä, mutta en ihan samaan tapaan jaksa sitä kuin normaalisti. Lisäksi viime yö meni päivystyksessä mystisen vatsakivun kanssa, joten rytmi on nyt sitten totaalisen sekaisin. Mitään erikoisempaa ei päivystyksessä onneksi todettu. Vauva oli mahassa eilen todella vilkas ja vaihtoi asentoansa tämän tästä, käyrälläkin hän protestoi antureita oikein pontevasti, ehkäpä se kaikki mellastus sai vatsalihakset kipuilemaan ja kramppaamaan. Tänäänkin vielä hän majaili puoli päivää painaen jotain kipua tuottavia kohtia vatsan sivulla, nyt illasta alkaa olla vähän helpompaa.

Laskettuun aikaan on kaiketi kuusi viikkoa aikaa. Olo alkaa hiljalleen olla aika raskas. Sormet ovat tönköt, turvoksissa ja kipeät. Mukavaa nukkumisasentoa joutuu hakemaan. Välillä hengästyttää. Ateriakokoa on pitänyt pienentää, ettei kauheasti närästä. Ajatuskaan ei kulje ihan entiseen tapaan. Silti olen sitä mieltä, että on oikein mukavaa olla edelleen raskaana eikä synnyttämään ole totisesti mikään kiire. En ole siihen vielä ollenkaan valmis. SF-mitta on kasvanut keskikäyrällä tai vähän sen päällä. Kumma kyllä eilen päivystyksessä painoarvio vauvalle oli varsin siro. Kummatkin menetelmät ovat hieman epätarkkoja, saa nähdä mikä on totuus, kunhan hän syntyy. Toivoisin itse keskikokoista vauvaa. Toivottavasti vauva myös asettuisi pian oikeaan tarjontaan. Sen verran iso kaveri hän jo on, että voltit mahassa ovat aika hankalan tuntuisia. Vielä on toki aikaa. Jännittää vaan, tajuaako tämä vauva asettua pää alaspäin, kun niin vähän siinä asennossa tuntuu viihtyvän.

Täällä blogimaailmassa kulunut vuosi on ollut monelle blogituttavalle onnekas. Plussia on saatu siellä täällä ja monet vauvoista ovat jo maailmassa. Olen oikein onnellinen kaikkien teidän puolesta ja iloinen siitä, että monen kanssa on voinut kulkea tätä matkaa yhdessä tänä vuonna. Hyvää uutta vuotta kaikille teille, jotka olette tänä vuonna edelleen seuranneet meidän taivalta! Kohta alkaa vuosi 2014, joka on vauvamme syntymävuosi. Toivottavasti hän selviytyy tulevista koitoksista!


Kolmannelle trimesterille

Ymmärrykseni mukaan olen nyt kolmannella raskaustrimesterillä. Eri lähteissä tuntuu olevan erilaisia rajoja sille, milloin viimeinen kolmannes alkaa. Se alkaa joko nyt, tai viikon päästä tai se alkoi jo viikko sitten. Yhtä kaikki, jos synnytys tapahtuisi laskettuna aikana, siihen olisi lähes tasan kolme kuukautta enää. Täysiaikainen tämä raskaus olisi jo noin kymmenen viikon kuluttua. Hui sentään!

Olen lentänyt koko päivän ympäriinsä, kun työpäivän lomassa piti käydä neuvolalääkärillä ja vielä hammaslääkärillä. Vaavi on varmaan ollut aika kippuralla koko päivän mahassa, koska sellaista kyytiä olen tänään mennyt, että hyvä on, että ehdin jotain edes syödä. Vauhdikkaan päivän onnistumisiin on luettava reiätön suu ja ennen kaikkea yksi menestyksekäs taskuparkkeeraus, ensimmäinen meidän aiempaa isommalla autolla. Päivän vauhti ei kumma kyllä aiheuttanut erikoisemmin supistelua, mikä on aika jännä, koska niin herkästi niitä on ollut. Vauva on ollut hieman hiljaisemmin liikkuva tänään varmaan minun kovasta menosta johtuen, yleensä vauvan vilkkaampina aikoina supisteluja tulee enemmän.  Viimeisin villitys vaavilla on ollut pään tai pepun työntäminen erilaisiin viistoasentoihin, mikä tuntuu kyllä aika tukalalta ja laukaisee helposti supistuksen.

Neuvolalääkärin tapasin tänään ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana. En ehkä itse ollut parhammillani tänään, koska minulla oli niin kiireinen aikataulu. Yleensä olen saanut neuvolakäynnit järjestymään omalle vapaapäivälleni ja terveydenhoitajan kanssa on ollut aikaa puhua perusteellisesti asiat, joita on miettinyt, mutta tämän käynnin suhteen oli tehtävä kompromissi ja tultava kesken työpäivän. Kesken töiden minun on aika vaikea orientoitua omiin asioihini. Käynti oli speksit huomioiden ihan onnistunut. Nyt lähinnä sapettaa, että kävin pari viikkoa sitten hankkimassa pahaa mieltä ja tuhlaamassa rahaa yksityisellä lapsettomuusklinikalla. Kohdunsuun tilanne ei ole etenemässä kypsempään suuntaan. Kiinni on eikä viikkoihin nähden poikkeavaa löytynyt. Ylimääräistä kontrollia ei nyt sovittu ja mikä myös tärkeää, nyt ei mitään sairaslomaakaan tule.

Erikoista oli se, että SF-mittaa lääkäri sai tänään 1cm vähemmän kuin terveydenhoitaja neljä päivää sitten. Liekö käsialakysymys vai vauvan erilainen asento? Toivottavasti jompi kumpi näistä. Pieni jännitysmomentti seuraavaa neuvolakäyntiä varten tästä jäi. Maha on kyllä kasvanut. Enää ei ole toivoakaan siitä, että mahtuisin tavallisiin housuihini. Nekin farkut, jotka sopivat vielä toisen kolmanneksen alussa menevät enää kiinni vain hiuslenkin avulla. Raskausvaatekaappia on pitänyt täydentää. Joitakin vaatteita olen tehnyt itse. Sain myös äskettäin muutamia kivoja käytettyjä vaatteita lahjoituksena.  Talvitakin jouduin hankkimaan, sillä väljänä pitämäni takki alkaa siihen malliin täyttyä mahan kohdalta, ettei sillä loppuraskautta voi mennä. Yksi suosikkiraskausvaatteistani on Moodkit, joita minulla on nyt kaksi. Se ei purista mistään eikä sen legginsit myöskään valu, koska ne kiinnitetään yläosaan neppareilla. Voin lämpimästi suositella. Kotona voi hiippailla kissanaisena pelkässä Moodkitissa ja sen voi yhdistellä monenlaisten vaatteiden alle. Melkein toivon pelkästään tämän Moodkitin takia, että saisin joskus olla uudestaankin raskaana! Olen jotenkin niin onnellinen siitä, että vihdoin minäkin saan pitää kauan himoitsemiani raskausvaatteita.

Screenshot 2013-11-19 17.28.24 Screenshot 2013-11-19 17.33.57


Turhauttava lääkärikäynti

Ja heti uutta päivitystä perään. Siis mitä ajattelinkaan tilatessani lääkäriaikaa yksityiselle lapsettomuusklinikalle, kun varasin ajan juuri sille lääkärille, jota yleensä välttelen. Viimeiset käynnit hänen luonaan olivat ok, joten varmaan ajattelin, että menköön tälläkin kertaa, kun muistelin heidän toivottaneen meidät tervetulleiksi myöhemmin raskaudessakin. Virhe! Vaikka normaalisti käyn oman alueen neuvolassa, en halunnut mennä neuvolalääkärille, joka on hieman liian tuttu muuta kautta. Ehkä olisi kannattanut antaa hänelle tilaisuus.

Kävin siis keskiraskauden lääkärikäynnillä lapsettomuushoitopaikassamme. Käynti oli kummallinen. Piti ensinnäkin selittää, miksi ylipäänsä tulin sinne. Tuli vahvasti sellainen olo, että ei todellakaan olisi pitänyt, vaikka maksan käynnistä omalla rahalla. En muistanut puhua asioista, joista olisin halunnut puhua. Tavallaan ehkä hyvä, sillä ne asiat, joista puhuin jotenkin eivät ehkä tulleet kuulluiksi tai jotenkin kääntyivät niin, että olin enemmän huolissani sieltä lähtiessä, kuin sinne mennessä. Pahin oli se, kun selitin, että olen pystynyt olemaan vähemmän huolestunut 24. viikon jälkeen ja lääkäri vain tokaisi, että hyvät mahdollisuudet vauvalla on vasta 34. viikon jälkeen. Kiitos kovasti, tämähän olikin oikein tervetullut näkökulma. Jäi jotenkin myös outo tunne siitä, ettei meidän vauva siellä oikein kiinnostanut tai ainakaan se ei kiinnostanut, mitä yritin hänestä kertoa. Tilanteen pelasti lopuksi se, että meidän luottolääkärimme tuli juttelemaan hieman epämuodollisemmin, kun olimme jo lähdössä.

Minullahan on ollut kivuttomia supistuksia vaihtelevasti hieman rasituksesta riippuen jo raskauden puolivälistä. Lääkäri oli nyt sitä mieltä, että kohdunsuu on hieman pehmennyt. Se on kyllä täysin suljettu ja yhtä pitkä kuin ennenkin. Vauva voi edelleen hyvin. Kaikki saattaa olla täysin normaalisti raskauden vaiheeseen nähden, mutta toisaalta kohdunsuu voi olla hiljalleen kypsymässä hieman turhan aikaisin, kun tuota supisteluakin on. Lääkäri ei tavallaan ollut huolissaan, mutta silti sain kehotuksen mennä neuvolalääkärin viikottaisen seurantaan joksikin aikaa. Jotenkin hän onnistui asettelemaan sanansa niin, että huolestuin silti. Nyt en osaakaan enää suhtautua ihan niin huolettomasti näihin supistustuntemuksiin. Liikuntaharrastukset saa todellakin jättää, niin kuin olen tehnytkin jo. Hidas kävely iltaisin aiheuttaa myös herkästi supisteluja. Ei todellakaan huvittaisi joutua saikulle, pää hajoaa, jos taas pitää lepäillä vain kotona. Töitä olisi enää vain kuusi viikkoa ennen joululomaa ja sen jälkeen enää reilu viikko ennen äitiyslomaa.

Ennen kaikkea minua kuitenkin eniten jäi mietityttämään se, miten kummallista lapsettomuusklinikan lääkärin suhtautuminen raskauteen tässä vaiheessa oli. On erikoista käydä vuosia hoidossa, ja sitten tässä pisteessä ei osoitetakaan samanlaista kiinnostusta kuin hoitojen aikana. Jotenkin vähän sellainen hylkäämiskokemus ehkäpä. Eihän tässä vielä maalissa olla! Onneksi meillä on kiva neuvolantäti, joka on tätä lääkäriä parempi kuuntelemaan.

P.S. Sokerirasituksessa tänään sokeriliemen juomisen jälkeen vaavi järjesti mahassa melkoiset bileet.


Vähän menneestä, vähän tulevasta

Edelleen tuntuu kovin merkitykselliseltä, kun jokainen uusi raskausviikko alkaa, nyt jo 26. viikko. Vauvan selviämismahdollisuuksien pitäisi parantua päivä päivältä. Olotila on ollut kyllä huomattavasti parempi sitten 24. viikon päättymisen jälkeen. Minua huojentaa suunnattomasti tieto siitä, että nyt meidän vauvan eteen olisi paljonkin jo tehtävissä tehohoidossa. Olen nukkunutkin selvästi paremmin. Välillä silti olen sydän kurkussa, jos minusta vauva on liian pitkiä aikoja ihan hissukseen mahassa. Onneksi liikemalleissa on havaittavissa jonkinlaista vuorokausivaihtelua, samoin oma asento ja varsinkin vauvan asento vaikuttavat tosi paljon liikkeiden tuntumiseen. Tänään oli pitkästä aikaa tarve kuunnella dopplerilla, että ollaankos siellä vielä maisemissa, kun tuntikaupalla oli ihan hiljaista iltapäivällä. Syke löytyi aivan häpyluun tuntumasta. Ilmeisesti kaveri majaili pää alaspäin, enkä minä yleensä kovin selvästi tunne vielä kylkiä tai palleaa kohti suuntaavia potkuja. Tällä viikolla olen menossa lääkärineuvolan sijasta klinikan lääkärille ja odotettavissa on ylimääräinen ultra. Toivottavasti vaavilla on kaikki hyvin edelleen.

Olen kovasti iloinnut ympärillä olevista ihmisistä. Olen löytänyt hieman yllättäviltä tahoilta samaa tietä kulkeneita ja keskustelut heidän kanssa ovat olleet merkityksellisiä. Myös virtuaalisista ihmissuhteista olen ollut erityisen onnellinen viime aikoina. Lapsettomuusongelman alkuaikoihin liittyvä erillisyyden tunne on jäänyt taakse pitkälti vertaistuen ansiosta. Tuntuu nykyään varsin helpolta kertoa lapsettomuustaustasta hieman vieraammillekin ihmisille. Minusta on alkanut tuntua siltä, että on tärkeää, etteivät muut pidä tätä raskautta itsestään selvänä asiana, kun se ei todellakaan sitä ole itselle. Aikaisempina vuosina haikailin kovasti sitä, että tulemalla äidiksi saisi uusia tuttavuuksia, mutta en voinut arvata, että lapsettomuudenkin kautta näin kävisi. Aluksi lapsettomuus tuntui sosiaaliselta katastrofilta, mutta lopultakin olen kiitollinen siitä tiestä, jonka olemme tähän mennessä käyneet läpi.

Synnytys mietityttää. En saa ajatuksiani oikein kasattua vieläkään sen suhteen. En tiedä mitä mieltä mistäkin kivunlievityksestä olisin, mitä haluaisin tai mitä en haluaisi. Kovin vaikea ikäänkuin suunnitella synnytystä etukäteen, sillä mistä sitä lopultakaan tietää, miten se etenee, mitä tapahtuu ja miltä se itsestä sitten tuntuu. En usko olevani jalo luomusynnyttäjätyyppi, mutta toisaalta en pidä oikein siitäkään ajatuksesta, että minulle laitettaisiin selkäpuudutuksia. Sitten taas muut puudutukset eivät ole välttämättä niin tehokkaita. Sektioon en mielelläni päätyisi, mutta jos se olisi parasta, niin sitten se olisi vain niin. En ole ollut ikinä missään merkittävässä leikkauksessa ja olisi kaikin puolin ensisijaista, että saisi melko normaalin alatiesynnytyksen. Täytyy varmaan jutella lääkärikäynnillä, josko saisi näihin ajatuksiin jotain uutta näkökulmaa.


Rakenneultra

Kauan odotettu ja hieman pelättykin rakenneultra on viimein tehty ja kaikki oli kunnossa! Vauva näytti oikein hyvältä eikä mitään poikkeavaa löydetty. Sukupuolikin näytti varsin selvältä. Olen helpottunut jollain tavalla. Jännitys kasvoi sitä mukaa kun ultra lähestyi, mutta kun sentään viime viikolla näin vauvan ultrassa pikaisesti, en vastoin tapojani ollut erityisen huolissani siitä, että vauvalla itsellään olisi jotain pielessä. Erityisesti minua viime päivinä jännitti sukupuoli. Kumpi vaan olisi oikein tervetullut, mutta minusta on tuntunut, että itsestäni olisi kovin erilaista olla äiti tytölle kuin pojalle. Sukupuolioletus on minulle oikein mieluisa. Nyt on helpompi miettiä hankintoja, vaatetusta ja huoneen sisustamistakin. Myös jotenkin orientoituminen äitiyteen helpottui sukupuolitiedon myötä, siitä ehkä lisää toiste. Hoitaja povasi minulle lisää unettomia öitä, sillä vauva on jo nyt aika kova liikkumaan. Istukka sijaitsee takaseinässä eikä sekään vaimenna potkuja. Tunnen liikkeet välillä todella selvästi ja jonkinlaista vuorokausirytmiäkin liikkumisessa näyttää olevan. Olen jo harjoitellut tuota valvomista tällä viikolla, kun pari yötä sitten vauvalla oli melko kova meininki läpi yön ja minulla lisäksi harjoitussupistuksia. Olen koittanut ottaa rennosti tuon yön jälkeen, sillä ei tarvitsisi pahemmin minusta niitä harjoitussupistuksiakaan vielä tulla. Pitää vähän testailla, että minkälaiset puuhat kannattaa jo jättää vähemmälle. Selvästi lepo kyllä vähentää supisteluja.