Valintoja, vaivoja ja valmistautumista

Raskaus on edennyt jo 32. viikolle. Äitiysloman alkamiseen on kolmisen viikkoa aikaa, mutta joulun ansiosta jäljellä on vain muutamia työpäiviä enää. Neuvolakäynnit alkavat pian tihentyä. Se on ihan mukava. Kohdun SF-mitta kasvaa keskikäyrällä, vaikka edelleen saan kuulla muka pienestä mahastani ärsyttäviä kommentteja. Se ei ole objektiivisesti eikä kyllä enää subjektiivisestikaan pieni. Olen jokseenkin pitkä, joten vauva näköjään mahtuu aika hyvin mahaan ilman, että näytän valaalta. Vaivojakin on jonkin verran ollut, erilaisia kuin ennen. Saimme Vau-kirjan (sen, jonka tekstit ovat myös täällä) aikanaan lapsettomuusklinikalta mukaamme ja täytyy todeta, että hämmästyttävää kyllä vointi ja vaivat ovat monessa kohtaa noudatelleet lähes täysin kirjassa mainittuja ajankohtaisia oireita. Viimeisimmät riesat ovat kova närästys, turvotukset ja klo 21 toistuva levottomat jalat -oire. Tämä oiretrio vaivaa erityisesti iltaisin. Väsymys on tehnyt myös toisen tulemisen. Onneksi levottomat jalat eivät vaivaa enää nukkumaan mennessä vaan ohittuu usein kylmä- tai lämpöhoidolla. Verenpaine on pysynyt ihan hyvänä toistaiseksi. Turvotukseen kehotetaan juomaan reilusti vettä, mutta se on närästyksen takia aika vaikeaa. Närästystä nimittäin tulee ihan mistä vaan, tavallisista miedoista ruoistakin, vaikka enemmän tietysti perinteisesti närästyttävistä ruoista. Tuleepahan nyt jouluna syötyä kohtuudella ja jätettyä suklaat aika vähälle. Muutenkin ruokamielessä joulusta tulee hieman tylsä, kun en voi syödä kalasuosikkejani tällä kertaa.

Kunnalliset perhevalmennukset ovat takana myös. Joistakin kerroista jäi hyvät tunnelmat, mutta toisilla kerroilla odotukset eivät oikein täyttyneet. Erityisesti synnytysvalmennus oli minulle pettymys. Se jäi pinnalliseksi enkä saanut itselleni oikein muuta uutta tietoa kuin sen, että omat sisäkengät on hyvä tuoda sairaalaan mukaan. Kivunlievitysvaihtoehdot esiteltiin sen suuremmin perehtymättä menetelmiin ja niiden hyötyihin tai varjopuoliin. Valmennuksen kävi pitämässä pari opiskelijatyttöä, ja se ei tällaisessa yli 30-v. ensisynnyttäjässä oikein ollut omiaan herättämään luottamusta. Harkitsen paikkakunnalla järjestettävään monituntiseen yksityiseen synnytysvalmennukseen osallistumista, sillä siellä luvassa olisi ponnistus- ja hengitystekniikan opetustakin.

Olemme tehneet paljon hankintoja. Hankintalistalta suurin osa on jo ostettuna, vielä puuttuu hoitolaukku, pinnasängyn patja, Manduca ja joitakin vaippatarvikkeita, joiden kaikkien hankkimisesta en ole oikein varma vielä. Pieniä vaatteita on jo aika mukavasti. Olen myös tehnyt viikonloput lähes vimmaisesti käsitöitä, ja saanutkin aikaan monia juttuja, peittoja ja sen sellaista. Vaunut tilasimme viimein viikonloppuna ja täytyy kyllä kehua Vaunuaitan verkkokaupan nopeaa palvelua. Harva suomalainen verkkokauppa on toimittanut mitään yhtä nopeasti kuin nämä vaunut tulivat. Tilasimme vaunut maanantaina ja tänään ne toimitettiin kotiovelle. Päädyimme lopulta Bugaboo Buffaloihin, jotka olivat eniten pyörineet mielessä. Näillä olisi aikomus pärjätä yksinomaan, toivottavasti odotukset täyttyvät. Tässä Buggikset nyt ovat keskellä olohuonetta.

IMG_0448

Mainokset

Kolmannelle trimesterille

Ymmärrykseni mukaan olen nyt kolmannella raskaustrimesterillä. Eri lähteissä tuntuu olevan erilaisia rajoja sille, milloin viimeinen kolmannes alkaa. Se alkaa joko nyt, tai viikon päästä tai se alkoi jo viikko sitten. Yhtä kaikki, jos synnytys tapahtuisi laskettuna aikana, siihen olisi lähes tasan kolme kuukautta enää. Täysiaikainen tämä raskaus olisi jo noin kymmenen viikon kuluttua. Hui sentään!

Olen lentänyt koko päivän ympäriinsä, kun työpäivän lomassa piti käydä neuvolalääkärillä ja vielä hammaslääkärillä. Vaavi on varmaan ollut aika kippuralla koko päivän mahassa, koska sellaista kyytiä olen tänään mennyt, että hyvä on, että ehdin jotain edes syödä. Vauhdikkaan päivän onnistumisiin on luettava reiätön suu ja ennen kaikkea yksi menestyksekäs taskuparkkeeraus, ensimmäinen meidän aiempaa isommalla autolla. Päivän vauhti ei kumma kyllä aiheuttanut erikoisemmin supistelua, mikä on aika jännä, koska niin herkästi niitä on ollut. Vauva on ollut hieman hiljaisemmin liikkuva tänään varmaan minun kovasta menosta johtuen, yleensä vauvan vilkkaampina aikoina supisteluja tulee enemmän.  Viimeisin villitys vaavilla on ollut pään tai pepun työntäminen erilaisiin viistoasentoihin, mikä tuntuu kyllä aika tukalalta ja laukaisee helposti supistuksen.

Neuvolalääkärin tapasin tänään ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana. En ehkä itse ollut parhammillani tänään, koska minulla oli niin kiireinen aikataulu. Yleensä olen saanut neuvolakäynnit järjestymään omalle vapaapäivälleni ja terveydenhoitajan kanssa on ollut aikaa puhua perusteellisesti asiat, joita on miettinyt, mutta tämän käynnin suhteen oli tehtävä kompromissi ja tultava kesken työpäivän. Kesken töiden minun on aika vaikea orientoitua omiin asioihini. Käynti oli speksit huomioiden ihan onnistunut. Nyt lähinnä sapettaa, että kävin pari viikkoa sitten hankkimassa pahaa mieltä ja tuhlaamassa rahaa yksityisellä lapsettomuusklinikalla. Kohdunsuun tilanne ei ole etenemässä kypsempään suuntaan. Kiinni on eikä viikkoihin nähden poikkeavaa löytynyt. Ylimääräistä kontrollia ei nyt sovittu ja mikä myös tärkeää, nyt ei mitään sairaslomaakaan tule.

Erikoista oli se, että SF-mittaa lääkäri sai tänään 1cm vähemmän kuin terveydenhoitaja neljä päivää sitten. Liekö käsialakysymys vai vauvan erilainen asento? Toivottavasti jompi kumpi näistä. Pieni jännitysmomentti seuraavaa neuvolakäyntiä varten tästä jäi. Maha on kyllä kasvanut. Enää ei ole toivoakaan siitä, että mahtuisin tavallisiin housuihini. Nekin farkut, jotka sopivat vielä toisen kolmanneksen alussa menevät enää kiinni vain hiuslenkin avulla. Raskausvaatekaappia on pitänyt täydentää. Joitakin vaatteita olen tehnyt itse. Sain myös äskettäin muutamia kivoja käytettyjä vaatteita lahjoituksena.  Talvitakin jouduin hankkimaan, sillä väljänä pitämäni takki alkaa siihen malliin täyttyä mahan kohdalta, ettei sillä loppuraskautta voi mennä. Yksi suosikkiraskausvaatteistani on Moodkit, joita minulla on nyt kaksi. Se ei purista mistään eikä sen legginsit myöskään valu, koska ne kiinnitetään yläosaan neppareilla. Voin lämpimästi suositella. Kotona voi hiippailla kissanaisena pelkässä Moodkitissa ja sen voi yhdistellä monenlaisten vaatteiden alle. Melkein toivon pelkästään tämän Moodkitin takia, että saisin joskus olla uudestaankin raskaana! Olen jotenkin niin onnellinen siitä, että vihdoin minäkin saan pitää kauan himoitsemiani raskausvaatteita.

Screenshot 2013-11-19 17.28.24 Screenshot 2013-11-19 17.33.57


Puhtaat paperit

Perjantaista lääkärikäyntiä pohdittuani viikonloppuna useammankin ihmisen kanssa jäi sellainen olo, että ehkä saamani seurantaohje oli hieman ylivarovainen. Juttelin terveydenhoitajani kanssa ja hän oli jokseenkin samoilla linjoilla, mikäli voinnissa ei tapahdu muutosta. Uusi lääkäriaika on nyt kuitenkin varattuna, joskaan ei tälle viikolle. Supistuksia on, mutteivät ne edelleenkään satu. Tänään on ollut jopa aika paljon supistuksia ja olenkin töiden jälkeen vain lepäillyt.

Selvisin puhtain paperein sokerirasituksesta, joskin aika täpärästi. Olin varautunut ajatuksen tasolla siihen, että PCO-tyyppisten munasarjojen takia voisi olla mahdollista tässä testissä jäädä kiinni. Tuhti sokeriliemi kyllä nosti arvoja aivan eri tavalla kuin silloin, kun PCO-tutkimuksiin liittyen kävin samaisessa tutkimuksessa. Tuolloinhan 2h arvo oli lähtöarvoa matalampi. Nyt paastoarvo oli matala ja hyvä, mutta sokerit kyllä nousivat todella lähelle raja-arvoja sokeriliemen takia. Kyllä olossakin jotain huomasin, ainakin vauva villiintyi sokerista ja itse näin tähtiä sokerilitkua juodessa. Mutta minulla ei siis toistaiseksi ole raskausdiabetesta, hyvä näin. Painokaan ei mitenkään hurjasti vielä ole noussut. Tässä kohdin on tullut n. +5kg lähtötilanteeseen nähden. Sokeriliemet eivät varsinaisesti ole osa normaalia dieettiäni ja jos en kauheasti sorru herkuttelemaan, pitäisi tilanteen pysyä aisoissa. Labran täti sanoi että tutkimuksessa käytetty sokeriliemi vastaa hänen muistikuvien mukaan suunnilleen sitä, että söisi kokonaisen kakun itse ja sellaista en kyllä harrasta. Kiva, etten joudu tekemään verensokerin kotiseurantaa. Toisaalta olen kyllä sen verran kahjo, että olisin varmaan suhtautunut siihen akateemisella mielenkiinnolla. Olisi tavallaan ihan mielenkiintoista tietää, mikä ruoka milläkin tavalla sokeria minulla nyt nostaisi.

Sain kuulla jälleen viikonloppuna, että ei minusta huomaa, että olen raskaana. Ilmeisesti se oli aiottu kohteliaisuudeksi, vaikka eihän se nyt siltä tunnu. Haluan näyttää raskaanaolevalta. Kyllä kaikenlaisia arvioita sitten saakin kuulla suuntaan jos toiseen, kun on raskaana. Ja sai kyllä silloinkin, kun ei ollut. Tämä on hankala aihe, varminta tietysti olisi olla aina arvioimatta naisen vatsan seutua. Vatsa on kyllä nyt varsin selvä, ei nyt mikään valtava, mutta silti päivänselvä vauvamaha. Ihana mieheni tuumaili viikonloppuna, että minusta pitäisi ottaa kuvia. Ehkä otammekin.


Turhauttava lääkärikäynti

Ja heti uutta päivitystä perään. Siis mitä ajattelinkaan tilatessani lääkäriaikaa yksityiselle lapsettomuusklinikalle, kun varasin ajan juuri sille lääkärille, jota yleensä välttelen. Viimeiset käynnit hänen luonaan olivat ok, joten varmaan ajattelin, että menköön tälläkin kertaa, kun muistelin heidän toivottaneen meidät tervetulleiksi myöhemmin raskaudessakin. Virhe! Vaikka normaalisti käyn oman alueen neuvolassa, en halunnut mennä neuvolalääkärille, joka on hieman liian tuttu muuta kautta. Ehkä olisi kannattanut antaa hänelle tilaisuus.

Kävin siis keskiraskauden lääkärikäynnillä lapsettomuushoitopaikassamme. Käynti oli kummallinen. Piti ensinnäkin selittää, miksi ylipäänsä tulin sinne. Tuli vahvasti sellainen olo, että ei todellakaan olisi pitänyt, vaikka maksan käynnistä omalla rahalla. En muistanut puhua asioista, joista olisin halunnut puhua. Tavallaan ehkä hyvä, sillä ne asiat, joista puhuin jotenkin eivät ehkä tulleet kuulluiksi tai jotenkin kääntyivät niin, että olin enemmän huolissani sieltä lähtiessä, kuin sinne mennessä. Pahin oli se, kun selitin, että olen pystynyt olemaan vähemmän huolestunut 24. viikon jälkeen ja lääkäri vain tokaisi, että hyvät mahdollisuudet vauvalla on vasta 34. viikon jälkeen. Kiitos kovasti, tämähän olikin oikein tervetullut näkökulma. Jäi jotenkin myös outo tunne siitä, ettei meidän vauva siellä oikein kiinnostanut tai ainakaan se ei kiinnostanut, mitä yritin hänestä kertoa. Tilanteen pelasti lopuksi se, että meidän luottolääkärimme tuli juttelemaan hieman epämuodollisemmin, kun olimme jo lähdössä.

Minullahan on ollut kivuttomia supistuksia vaihtelevasti hieman rasituksesta riippuen jo raskauden puolivälistä. Lääkäri oli nyt sitä mieltä, että kohdunsuu on hieman pehmennyt. Se on kyllä täysin suljettu ja yhtä pitkä kuin ennenkin. Vauva voi edelleen hyvin. Kaikki saattaa olla täysin normaalisti raskauden vaiheeseen nähden, mutta toisaalta kohdunsuu voi olla hiljalleen kypsymässä hieman turhan aikaisin, kun tuota supisteluakin on. Lääkäri ei tavallaan ollut huolissaan, mutta silti sain kehotuksen mennä neuvolalääkärin viikottaisen seurantaan joksikin aikaa. Jotenkin hän onnistui asettelemaan sanansa niin, että huolestuin silti. Nyt en osaakaan enää suhtautua ihan niin huolettomasti näihin supistustuntemuksiin. Liikuntaharrastukset saa todellakin jättää, niin kuin olen tehnytkin jo. Hidas kävely iltaisin aiheuttaa myös herkästi supisteluja. Ei todellakaan huvittaisi joutua saikulle, pää hajoaa, jos taas pitää lepäillä vain kotona. Töitä olisi enää vain kuusi viikkoa ennen joululomaa ja sen jälkeen enää reilu viikko ennen äitiyslomaa.

Ennen kaikkea minua kuitenkin eniten jäi mietityttämään se, miten kummallista lapsettomuusklinikan lääkärin suhtautuminen raskauteen tässä vaiheessa oli. On erikoista käydä vuosia hoidossa, ja sitten tässä pisteessä ei osoitetakaan samanlaista kiinnostusta kuin hoitojen aikana. Jotenkin vähän sellainen hylkäämiskokemus ehkäpä. Eihän tässä vielä maalissa olla! Onneksi meillä on kiva neuvolantäti, joka on tätä lääkäriä parempi kuuntelemaan.

P.S. Sokerirasituksessa tänään sokeriliemen juomisen jälkeen vaavi järjesti mahassa melkoiset bileet.


Merkittävän rajapyykin ylitys

Neuvolan ns. Kela-käynti oli tänään ja pistin heti sen jälkeen hakemukset äitiyspäivärahaa, äitiyspakkausta ja lapsilisää varten vetämään. Hui hui! Tämähän alkaa muuttua todellisemmaksi hiljalleen. Raskaus on siis kestänyt vaaditut 154 päivää ja vähän enemmänkin itse asiassa, pikaisten laskelmieni mukaan nyt olen ollut raskaana 165 päivää. Täysin äitiyspakkauksen varassa ei ole meidän vauvan varustelu. Ihan hyvää vauhtia on jo kertynyt hänellelle tavaroita. Välillä iskee pieni pelko hankintoihin liittyen, ettei vaan olisi tullut kaikkea tätä turhaan tehtyä, mutta yritän luottaa, että kyllä meille vielä elävä lapsi tulee ja nauttia suunnittelusta. Sellainen mukava tieto saavutti meidät tänään, että tulevalla lapsella ei ole ainakaan kohonnutta 1. tyypin diabetesriskiä.

Hankittuna on siis jo kaikenlaista. On jonkin verran vaatteita koossa 50, 56 ja isompiakin. Olen ostanut talvihaalarin koossa 50, sillä äitiyspakkauksen haalari on varsin ison oloinen, kokoa 68-74  ja jotenkin tuntuisi epävarmalta laittaa pieni vauva niin löysään pakettiin alkuvaiheissa. Olen tehnyt itse pari eri kokoista neuletakkia ja joitakin muita pieniä neulomuksia. Olemme saaneet muutamia perintövaatteita ja vanhoja klassikkoleluja äidiltäni. On harsoja, hoitopöytä, syöttötuoli, imetystyyny ja itse tehty lakanasetti. Saimme kantoliinan lainaan. Lisäksi on paloista virkattu peitto, joka on ollut tekeillä vuodesta 2010. Siihen liittyy itselläni suuri tunnelataus. Matkan varrella ei nimittäin ollut ollenkaan varmaa, tuleeko paloista peitto pienelle vauvalle, isommalle adoptiolapselle vai peräti itselle. Kun raskauden suhteen alkoi olla riittävän varma olo, päätin koota viimein kaikki 88 palasta yhteen ja tehdä siitä suunnilleen pinnasängyn kokoisen päiväpeiton tai torkkupeiton. Siinä olikin urakkaa. Mietin vielä kaikki palaset yhteen liitettyäni, uskallanko tehdä peitolle reunusta tässä vaiheessa. Se tuntui niin lopulliselta. Jos sen olisi jättänyt tekemättä, olisi peittoa helpompi jatkaa, jos tilanne muuttuisi. Viimeistelin peiton lopulta kuitenkin ja se on nyt valmiina odottamassa käyttäjää. Minulla on myös työn alla tai suunnitteilla melkoisesti käsityöprojekteja, joita olen joskus varovaisesti haaveillut tekeväni mahdolliselle omalle lapselle. Melkein stressiä pukkaa, kun mietin ehdinkö tehdä ne kaikki tulevina kuukausina. Välillä on tullut mieleen, että olisinpa lapsettomuushoitojen aikana voinut enemmän luottaa, että joskus tulisin raskaaksi, niin ei olisi niin kovasti nyt näitä haaveprojekteja. Isoin hoppu on tilkkutyöllä, sillä sen kasaaminen loppuraskaana ei tunnu fyysisesti mahdolliselta tehtävältä. Nytkin vasta paloja leikatessa tulee jo ihan hiki!

Olen myös aktivoitunut etsimään itselleni tukea tulevien kuukausien ajaksi. Yksi suurimpia pelkojani on sekoaminen synnytyksen jälkeen. Ehkä se ei oikeasti ole mikään kovin todennäköinen skenaario, mutta olen sillä onnistunut itseäni pelottelemaan aika lailla viime viikkoina. Tähän ja muihin kauhukuviin liittyvä ahdistus on laittanut minut liikkeelle ja aion mennä tutustumaan erääseen vertaisryhmätoimintaa äideille järjestävään paikalliseen järjestöön. Saa nähdä miltä se vaikuttaa. Toinen hieman pienempi huoli tai pelko on se, että synnytyksen yhteydessä kohdalle osuu natsi-kätilö ja saan huonoa kohtelua sairaalassa. Synnytystä olen muutenkin alkanut varovaisesti miettiä, mutta ehkä siitä lisää joskus sitten, kun ajatukset kirkastuvat. Jotain mieltä siitä pitäisi varmaan jo olla, sillä minun pitäisi lähiviikkoina laittaa sairaalaan synnytykseen liittyviä toiveita. Mitenkähän voisi parhaiten muotoilla toiveet liittyen hoitavien henkilöiden luonteenlaatuun?


Toisenlaista kutinaa

Minulla on menossa kova yritys hallita huolestuneisuutta. Loppuviikosta olen nimittäin tuntenut kutinoita. Aivan alkuraskaudessa minulla oli kyllä välillä kovaakin kutinaa. Sitä oli päänahassa, kaulalla ja muutenkin siellä täällä, aika usein taipeissa. En ole yleensä erityisen kutiseva tai kuivaihoinen, mutta jotenkin nyt raskauden aikana on ollut sellaista ihon lehahtelua. En oikeastaan ole siitä ollut erityisen huolissani, koska se tulee ja menee ja on vaikuttanut vähän sellaiselta atooppiselta ilmiöltä. Olen kumminkin jonkin verran allerginen henkilö muutenkin. Loppuviikosta minulla kutisivatkin yllättäen kämmenet. En ensin kiinnittänyt asiaan mitään erikoisempaa huomiota, mutta kun tämä toistui seuraavana päivänä, mieleen hiipi ajatus: ”Hepatoosiko?”. Ihan älyttömänä aikaista sellaiselle vaivalle olisi vielä. No niin, aloin sitten ajatella asiaa ja selvittelin ja kertailin hieman, mistä siinä olikaan kyse. Valitettavasti löysin netistä pari tyyppiä, jotka kertoivat, että joskus näillä viikoilla heillä moinen riesa oli alkanut. Tässä vaiheessa alkoi tietysti jalkapohjiakin kutittaa. Soitin perjantaina neuvolaan asiasta, ehdottivat seurailua.

Mitähän siitä seuraa, kun alkaa kutinaansa seuraamaan? Ei mitään hyvää. Kun kutinaa oikein kuulostelee, niin varmasti kutisee. Aika mitätöntä kutina pääasiassa on, mutta valitettavan epäilyttävissä paikoissa sitä on ollut. Olen keksinyt hyviä vaihtoehtoisia selityksiä kutinalle kyllä, olen ihan nokkela ja harjaantunut siinä. Tässä vaiheessa olen silti jo sen verran mittavan ahdistuksen kehittänyt asiasta, että minun on varmaan pakko alkuviikosta ruinata itselleni verikokeet, että pääsen ajattelemasta asiaa. Äärimmäisen epätodennäköistä on, että minulla olisi näillä viikoilla hepatoosi, mutta kun sellaisen ajatuksen päähänsä saa, niin alkaa tietysti kova pelko vauvan puolesta. Mitä nyt kutinasta, mutta pärjääkö meidän vauva? Varmaan vaikutan kahjolta ja ylihuolestuneelta neuvolan tädin mielestä, mutta ei voi mitään.

Jotenkin tämä ahdistus kasvoi tänään oikein ylimitoitetuksi. Yritin kovasti luottaa miehen vakuutteluun, ettei vauvalla ole mitään hätää. Järjestelimme tänään kotiamme hieman jo vauvaa ajatellen. Siirtelimme minun sekalaisia tavaroita pois huoneesta, josta olisi tarkoitus tehdä lapsen huone. Pinosin tavaraa kirpparille vietäväksi. Valmistelu pelätessä vauvan pärjäämisen puolesta jotenkin kasvatti tukalaa olotilaani. Uskallanko luottaa siihen, että saamme vauvan kotiin? Jos joudummekin palauttamaan tavaroiden järjestyksen ennalleen? Menemmekö asioiden edelle? Toisaalta enää kolmisen kuukautta jäljellä ennen äitiyslomaa, jos kaikki menee hyvin. Minun on taas kamalan vaikea luottaa, että asiat voisivat mennä hyvin.


Toinen kerta neuvolassa

Olemme käyneet toista kertaa neuvolassa. Tutustuimme tällä kertaa meidän omaan terveydenhoitajaan ja olen ihan tyytyväinen. Yhytin miehen mukaan, hän poistui neuvolasta jotenkin hämmentyneenä koko neuvolajärjestelmästä ja sen ajankäytöstä. Mies odotti käynniltä enemmän toimintaa. Minulla ei ole paino edellisestä kerrasta noussut, mikä on kiva juttu. Ilahduttavin asia käynnillä oli se tieto, että kohdun pohja on noussut ja tuntuu pari senttiä navan alla.  En ole itse oikein sitä pystynyt havaitsemaan. Mutta vauvanalkumme on siis oikeasti kasvanut! Syke kuului paremmin kuin minun kotidopplerilla ja syketaso oli hyvä. Seuraava raskausseurantakäynti olisikin sitten jo rakenneultra ja sen jälkeen se neuvolakäynti, jonka jälkeen sopii hakea äitiysavustusta. Viime viikot ovat kuluneet nopeasti. Nyt on menossa 17. raskausviikko. Liikkeitä en ole vielä havainnut. Jospa pian…