Äitiysloma häämöttää

Nyt se on jo ihan nurkan takana, nimittäin äitiysloma. Ennen joululomaa laskin työpäiviä, kun alkoi töissäkäynti ottaa aika koville jo. Olen vielä näinä parina viime viikkona käynyt tavallisesti töissä, mutta pyhien ansiosta työpäiviä on ollut vain kourallinen. Unirytmi on edelleen ihan sekaisin ja erilaisia unta häiritseviä kremppoja on alkanut tulla ihan uudessa mittakaavassa. Siinä mielessä alan olla ihan kypsä jo jäämään pois töistä. Viime yönä alkuyö oli yhtä riesaa riesan perään. Ensin oli pahoinvoiva olo. Sitten en löytänyt asentoa, sillä alkoi särkeä nivusia ja häpyluuta. Avuksi koitin lämpöpakkausta. Asettelin myös kolme ekstratyynyä paikoilleen. No, sitten tuli kuuma. Vauva alkoi myös mellastaa kovasti. Avuksi kipuun otin lopulta Panadolia, avattiin ikkuna, sijoittelin peittoa paremmin, kävin vessaassa, kävin juomassa ja vaihtamassa kevyemmät vaatteet… Paha olo alkoi jo väistyä, mutta sitten tulikin sietämätön nälkä… Kävin vielä syömässä. No, sitten kun palasin vaaka-asentoon, alkoi tietysti närästää. Otin Rennietä. Kello oli yli kaksi kun viimein nukahdin. Tällaista sähläämistä nämä yöt ovat minulla alkaneet olla. Ei enää tällä meiningillä montakaan työpäivää jaksaisi. Toisaalta yllättävän virkistävää oli kyllä olla töissä huononkin yön jälkeen. On ristiriitaiset tunnelmat, toisaalta olen ihan valmis jäämään äitiyslomalle, mutta toisaalta se tuntuu vähän pelottavaltakin. Töissä on vierähtänyt jo ainakin viisi vuotta putkeen ja vaikka kuinka olen kaivannut taukoa siihen, niin nyt se ei tunnukaan niin kriittiseltä. Elämänmuutos on aika iso. Miten saankaan ajan kulumaan, kun tilanne on se, etten esimerkiksi juuri pysty enää käsitöihin niin kuin olin suunnitellut. Kädet ovat niin pökkelöt ja kipeytyvät rasituksesta tavallista helpommin.

Joululomalla ollessa olen ehtinyt kovastikin miettiä synnytystä ja se on varsinkin yöaikaan alkanut pyöriä mielessä. Katsoin parina päivänä putkeen toisen tuotantokauden sarjasta Hakekaa kätilö! Varmaan sekin oli jonkinlaista valmentautumista tulevaan. Sarja tuli uniin elävästi. Huomasin, että hieman erilaisesta vinkkelistä katselin näitä jaksoja nyt, kuin reilu vuosi sitten ensimmäistä tuotantokautta katsellessa, olin silloin sairaslomalla IVF:n jälkimainingeista. Tuntuu kyllä, että nivusseudun kivut olisivat merkki siitä, että keho on alkanut hiljalleen valmistautua synnytykseen. Minä en koe olevani henkisesti valmis. En osaa kuvitella itseäni synnyttämässä, ihan kuin se ei ollenkaan koskisi minua vieläkään. Tai osaan ja en osaa, vaikea selittää. Mahassa on kyllä vauva, joka kohta varmaan on täällä meidän kanssa, mutta että sen pitäisi sieltä jotenkin tulla poiskin… Epätodellista. Vielä ei vaikuta mitään asettumista tapahtuneen, vaan pyörimistä ja hyörimistä on monena päivänä mahassa tapahtunut, kuin myös monena yönäkin… Ihan heti ei vauva kaiketi ole tulossa. Sopiva aikaikkuna olisi 3-5 viikon sisällä. Kaikenlaista kremppaa alkaa olla jo niin riittävästi, että sen ansiosta synnytystä tavallaan jo odottaakin. Vaivojen lista on pitkä: närästys, uudelleen ilmaantunut pahoinvointi, unipulmat, turvotukset, kivut vaihtelevissa nivelissä, levottomat jalat, väsymys, kuumuus, supistelut… Pääasiassa siedettäävää kyllä, kunhan eivät kaikki iske kerralla. Mahassa olevaa melskettä on sentään niin kiva edelleen kuulostella, että ihan varmasti on outoa, kun yhtäkkiä siellä ei olekaan enää ketään.


Uudelle viikolle

12. viikko alkaa juuri ja neuvolan verikokeet on otettu. Olo on jollain tapaa muuttumassa, ei nyt varsinaisesti energiseksi kuitenkaan. Silmissä painaa väsymys, mutta en ole saanut alkuviikosta nukuttua päiväunia, joita olisin tarvinnut. Herään aamuisin erikoisen aikaisin, olen oikeastaan koko raskauden ajan ollut aika aamuvirkku, mikä on tosi kummallista minulle. Ylipäänsäkin olen heräillyt paljon, mutta lomalla se ei haitannut, sillä nukuin silloin kun nukutti, yleensä parit päikkärit päivän aikana. Kovasti toivoisin, että samanlaiset unenlahjat kuin alussakin jatkuisivat koko raskauden, sillä ns. normaali olotila on ollut vuosia herkkyys nukahtamisvaikeuksille.

Pahoinvointi on hellittänyt jo paljon. Ruoka on alkanut maistua hieman paremmin, mutta aversioita on melkoisesti vielä. Alkuraskaus on ollut tasapainoilemista sen kanssa, mitä saa syödä ja mitä tekee mieli syödä. Olen suhtautunut varsin neuroottiseti suositeltuihin ruokarajoituksiin, mutta enemmän hankaluutta ovat tehneet erittäin taantuneet ja rajoittuneet makumieltymykset. Parhaiten ovat maistuneet mehukeitot ja marjat. Karkkia ei oikein tee mieli, varsinkaan suklaata en kaipaa. Makkara on ihan nou-nou, pahimmillaan en pystynyt kulkemaan kaupan makkarahyllyn edestä nakkikioskeista puhumattakaan. Valkosipulista tykkään normaalisti, nyt en voi sietää sitä. Tomaatit maistuvat, mutta tomaattikastike ei uppoa. Yhden raskauteen liittyvän hankinnan olen uskaltanut kotiin tehdä. Mies huusi puolestani nettihuutokaupasta raskausajan keittokirjan. Josko sieltä löytyisi jotain ideoita dieetin laajentamiseen.

Loppuviikosta on sovittu ultrakäynti klinikalle. Jännitys kasvaa kasvamistaan. Ollaanko siellä vielä elossa? Päässä pyörii erilaisia skenaarioita asioista, jotka ovat voineet mennä pieleen. Aikaisempi surkeasti mennyt raskaus saa muistamaan edelleen vain sen, miltä tuntui mennä klinikalle ultraan ja kuulla järkyttäviä uutisia ja joutua sairaalaan. Siinä määrin kurjia muistoja ne ovat myös, etten esimerkiksi nyt raskausaikana ole halunnut pitää vaatteita, jotka minulla oli silloin. Mitään uutta vaatetusta ei ole tarvinnut tosin vielä ostaa, kaapista löytyy yllättävän hyvin muita vaatteita tähän tilanteeseen. Tuntuu jopa, että olin varmaan klomifeeni-kuureilla paljon turvonneempi kaikkialta, kuin mitä olen tähän mennessä raskaana ollessa ollut, joten vaatevarastoa on siltä ajalta. Lisäksi ostin venyviä ja paukkuvia vaatteita ennen IVF-sykliä. Valikoima on riittänyt vielä. Aikaisemmin haaveilin kovasti kaikenlaisista ihanista raskausvaatteista, mutta yllättäen en niiden perään kuolaa nyt. Shoppailu ei juuri nyt kiinnosta pätkääkään.


10. raskausviikon kuulumisia

Olen mahdollisesti aiemmissa postauksissani laskenut viikot ja päivät yhtä päivää liian vähäiseksi ensimmäisen ultran mukaan, vaikka tietenkin ajanlasku menee siirron ja siirretyn alkion mukaan. Nyt elelen 10. raskausviikon päivää 9+4. 10. viikko on ollut selvästi helpompi pahoinvoinnin suhteen kuin edeltävä, mikä on ihan tervetullutta, sillä kesäloma päättyy nyt. Käsittääkseni hCG-taso alkaa hieman laskea tällä viikolla edellisen viikon huipustaan. Säännöllisesti mietin, mahdanko olla edelleen raskaana. Viikko sitten kävimme ylimääräisessä varhaisraskauden ultrassa ja vatsassa oli kaikki kunnossa, vähän liikettäkin nähtiin. Uskalsimme jopa kertoa uutisemme lähisuvulle tämän jälkeen. Ultraamisen huojentava vaikutus ei kuitenkaan kestä kohdallani järin kauan, joskaan ei tässä mitään erityistä huolenaihetta pitäisi olla. Oireet jotenkin vaihtelevat koko ajan ja vahtaan kaikkia tuntemuksia. Muutaman päivän kuluttua on lääkkeiden vähentämisen aika. Se jännittää aika lailla. Onko toukka onnistunut kehittämään niin hyvän istukan, että se pärjää ilman tukilääkitystä?

Neuvolassa emme ole vielä käyneet, mutta aika on varattuna tulevalle viikolle. Saimme postitse pumaskan hieman hiomista kaipaavia esitietolomakkeita ja esitteen sikiöseulonnoista. Minulla on ristiriitainen olo seulontaan liittyen. Olen melko varma, että 21-trisomian takia en olisi valmis keskeytykseen. Silti varmaankin osallistumme seulontaan, mutta mitä siitä sitten on muuta hyötyä, kuin mahdollinen tieto ongelmien riskistä? Omituista joutua vuosien lapsettomuuden jälkeen pohtimaan, missä tilanteissa olisi valmis raskaudenkeskeytykseen tai olisiko ylipäänsä. Iän puolesta ei pitäisi onneksi olla vielä kovin todennäköistä, että lapsella on kromosomihäiriö. Lisäksi jos kohonnut riski ilmenisi perustutkimuksissa, en varmaankaan olisi valmis kajoaviin jatkotutkimuksiin, joissa keskenmenon riski on suurempi kuin tutkittavan tilan ikäryhmäni äideillä. Jollakin tapaa olen yllättävän luottavainen, että jos tähän asti on selvitty, niin tuskin mitään perustavanlaatuista häiriötä onkaan.


Ällöä

Lomamatka on matkailtu. Alkumatkasta hermoilin, mitä jos joudun lääkäriin matkalla ja selvittelin paikallisia palveluita. Matka meni kuitenkin hyvin. Olen ollut tavallista väsyneempi. Pahoinvointi alkoi vaivata juuri ennen matkaa, se on ollut kohtauksettaista ja tulee, kun syömisestä on kulunut tovi. Pieni ruokailu on auttanut vaivaan tähän mennessä riittävästi. Pahoinvointi on kuitenkin käymässä voimakkaammaksi ja jatkuvammaksi. Ruoan hajut ällöttää, mitään ei oikein tee enää mieli syödä, syöminen on vaikeaa. Tänään tapahtui viimein kammoamani asia, oli pakko oksentaa. Olin niin toiveikas, etten alkaisi sentään oksennella raskaanakaan. Olen viimeksi oksentanut yläasteelaisena enkä ole mitenkään oksennusherkkä siis. Nyt on menossa 9. raskausviikko, 8+2 viime ultran mukaan. Luin, että pahoinvointi on pahimmillaan 9.-11. raskausviikolla, eli sikäli oppikirjan mukaan mennään. Mutta vieläkö tämä tästä pahenee? Jos oksentelua alkaa olla, kuinkahan Zumenonien imeytymisen kanssa käy? Niitä pitäisi käyttää vielä nelisen viikkoa. Onneksi olen vielä kesälomalla ensi viikon. Jos tämä tällaisena vielä sen jälkeen jatkuu, haen kyllä sairaslomaa. Olen varannut ylimääräisen ultran muutaman päivän päähän. Haluan tietää, onko asiat kohdallaan.