Uusi vaihe perhe-elämässä

Bloggaaminen on ollut taas pitkällä tauolla, mutta nyt onkin kerrottavaa. Enpä tiedä mahtaako joku tätä tulla lukemaan enää, mutta ainahan sitä voi kirjoittaa ihan itseään ja myöhempiä aikoja varten. Päätimme kesälomien päätteeksi lähteä kokeilemaan, josko tärppäisi PAS:ssa. Päätimme lähteä lääkkeelliseen PAS:iin samoilla kuvioilla, joilla viimeksi onnistui. Tässä sitä nyt sitten ollaankin raskaana ja raskauden puoliväli lähestyy jo. Yhdestä PAS-kerrasta, kuinka hämmentävää!

Tämä raskaus on tuntunut erilaiselta kuin edellinen. Alusta asti on ollut yllättävän luottavainen olo. On pystynyt suhtautumaan paljon rennommin, vaikka ensimmäisinä kuukausina oli vuotelua. Se olisi saanut minut totaalisen paniikin partaalle edellisessä raskaudessa, mutta tällä kertaa maltoin mieleni paremmin. Ehkä aiemmin lapsettomuusvuodet painoivat niin raskaasti, että tuntui koko hommassa oleva niin paljon vaakalaudalla. Ja varmaan tavallaan olikin, nythän olen jo äiti. Alkuraskaus meni melkoisessa sumussa. Väsytti, huono olo kesti jotenkin kauemmin kuin viimeksi ja oli ehkä vähän kovempaakin. Olen myös sairastellut flunssia ihan riittävästi. Onneksi mies on paikannut hyvin esikoisen hoidossa minun osuutta.

Ajatukset alkavat siintää hiljalleen tulevassa elämänmuutoksessa. Pähkäilen hankintoja vauvalle. Harmillisesti pistimme kiertoon yhtä sun toista, mitä ei tuntunut tarpeelliselta säilyttää. Asumme myös eri asunnossa nykyään, joten jotakin uusia ratkaisuja tarvitaan senkin vuoksi. Välillä tulee mieleen hirvityksiä siitä, mitähän tuleman pitää. Mieleen palautuu kaikenlaiset vaiheet ja höykytykset, mitä esikoisen kanssa on käyty läpi. Imetyshommat… Sairastelut ja sairaalakeikat… Ikiliikkujavaihe… Saapa nähdä mitä kohtaamme tällä kertaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin raskaudessa. Vielä on matkaa edessä, nyt on 19. viikko menossa. Liikkeitä on ainakin jo jonkun aikaa välillä tuntunut.

Mainokset

Se on menoa nyt

Olen nukkunut paljon. Viikonloppuna näin merkillistä unta. Unessa synnytin. En muista nähneeni sellaista unta ehkä ikinä. Erikoista synnytyksessä oli se, että se tapahtui kotona, ikään kuin edellisessä asunnossamme. Se oli myös todella arkista ja hoidin synnytyksen itse, mies oli mukana. Syntyneellä lapsella oli ylimääräisiä varpaita. Laitoin ensimmäisen lapsen turvaistuimeen. Sitten synnytin vielä toisen samanlaisen, sillä oli lisäksi jotakin vikaa napanuorassa, jonka katkoin ilman mitään välineitä ja solmin. Mietin, pitäisikö näitä nyt käydä sairaalassa näyttämässä, mutta katsoin, että ihan hyvinhän nuo nyt pärjäävät, huomisaamu riittää hyvin.

Eilisiltana ei sitten meinannutkaan tulla uni silmään. Alkoi jännittää testauspäivä. Sain nukuttua vasta kun päätin, että testaan jo tänä aamuna, jotta tiedän, pitääkö käydä vielä apteekissa hakemassa lisää lääkkeitä vai loppuuko kuuri nyt. Testasinkin sitten. Välitön plussa. Ei mitään haamuja vaan selvääkin selvempi testiviiva. Hieman alkoi kädet täristä. Ai että nytkö olisi sitten tosi kyseessä?

Reilun viikon päästä menemme ultraan, vähän sillä lailla aikaisin, koska tarkoitus olisi lähteä ulkomaille reissuun ja klinikkakin menee kiinni kuukaudeksi. En oikein tiedä miten päin tässä olisi. Jännittää. Silloin ei välttämättä vielä ultrassa ihan varmaksi näe sijaintia, luulisin. Yritän pitää jalat tukevasti maan pinnalla. Mutta onhan tämä tähän mennessä selkein plussatesti, ja onhan sekin jo jotain. (Ellei testi ole  pilailukappale, kuten mies ehdotti. Sisäpakkauksen päälle oli painettu valmiiksi sana ”PLUS”, joten kai sellaisen testin kuuluukin näyttää plussaa!??) Vähänkö jännittää lähteä reissuun.


Tympii

Meillä on kehkeytymässä perheellistymisen vaihtoehtoinen suunnitelma. Olemme myös kypsytelleet ajatusta vuodesta ulkomailla, haluaisin opiskella lisää. Jos näitä asioita haluaisimme kaavailemallamme aikataululla toteuttaa, olisi hoidot piakkoin jätettävä sikseen. Niin paljon olen näihin haaveisiin alkanut kiintyä, että mietin, tulisinko suorastaan pettymään, jos hoidot onnistuvatkin.

En oikein uskalla olla kovin toiveikas taaskaan. Minulla on hieman samanlaiset tuntemukset kuin kemiallisen raskauden aikaan reilu vuosi sitten, mutta mene ja tiedä sitten. Tämäkin voi jäädä vain sellaiseksi, kemialliseksi raskaudeksi. Vähän pelottaakin raskauden mahdollisuus, lähinnä siinä se, että se menisi taaskin kesken.

Ei huvittaisi enää pitää porttia avoimena raskaudelle. Jo tässä on neljä vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti annettu raskaudelle mahdollisuus. Tympii.


Siirron jälkeen

On menossa PP4. On yö ja tyhjä olo. Haluaisin jotain tuntemuksia, jotka kertoisivat tehdystä siirrosta. Vielä ei ole mitään. Tuleeko mitään? Välttelin päivän alkoholijuomia, mikä varmaan oli seurueessa jossain määrin huomiota herättävää. Tilasin pihvin kypsänä, miettien, että ihan varmana paljastun, vaikka ei vielä ole todistettua raskautta. On niin luonnotonta elää tässä tilassa, tietää, että alkio on juuri siirretty, mutta ei varsinaisesti raskaana. Välitila, josta voi tilanne keikahtaa kumpaan suuntaan tahansa, todennäköisemmin takaisin, eikä silloin haluaisi antaa aihetta raskausolettamiin.

Tapasin vanhaa työparia, jonka kanssa juttelin puolitoista vuotta sitten tilanteestamme oltuani sairaslomalla. Hän on mummi IVF:n ansiosta. Hän tuli kysymään suoraan, onko masu alkanut kasvaa. En ollut nokkelalla tuulella. Totesin vain, ettei ole ja että voisin vaihteeksi keskittyä työelämään. Kysyjä pettyi silminnähden tosi paljon. On se niin kurjaa tuottaa pettymys muillekin.


Siirto tehty

1. IVF:n 3. PAS tehtiin eilen. Oli hitusen hankalampi siirto kuin yleensä, sisuskalut olivat jotenkin kallellaan ja kohdukaula aiempaa tiukempi. Sitten kun spekula ja ultraääni olivat kunnolla asemoituna, jouduimme vielä odottelemaan ikuisuudelta tuntuva ajan, että laboratorion puolelta ojennettiin alkio. Alkoi epäilyttää. Labrasta kuului minusta outoja ääniä, jotain repimis- tai leikkausääniä ehkä. Outoja mielikuvia tuli mieleen. Leikelläänkö siellä broileria? Mitähän he aikovat oikeastaan siirtää? Onko labran kesätyöntekijän ensimmäinen työpäivä ehkä menossa? Kaipa siirto kuitenkin onnistui, ainakaan oljessa ei ollut tarkastettaessa enää alkiota.

Tätä siirtoa varten sulatettiin vain yksi alkio jo edellisenä päivänä ja se oli jatkanut elämäänsä mainiosti. Katsotaan, olisiko tästä sitten eläjäksi. Tämä IVF-kierros siis vielä jatkunee, mikäli tämä ei tuota tulosta. Minulla on hieman ristiriitaiset ajatukset tästä, sillä toisaalta valmistaudun työpaikan muutoksiin. Jos nyt en tule raskaaksi, kallistun sille kantille, että seuraava hoito olisi vasta puolen vuoden kuluttua, jotta voin keskittyä työhön ja stressata rauhassa, kun kumminkin stressaan.

Tänään tuikkasin vatsanahkaan taas Gonapeptylin. Siitä tuli jotenkin kummallinen olo välittömästi, mutta aika vaikea sitä oloa on kuvailla. Päivän aikana kasaantunut matalapaine, ukkonen ja lääkkeen sivuvaikutukset yhdessä saivat iltapäivällä aikaan vielä aivotoiminnan hyydyttävän päänsäryn.


Parempi meno

Johtuuko hyvin nukutusta yöstä, työviikon päättymisestä, työmatkapyöräilystä, Lugesta vai mistä, mutta tänään on niin paljon parempi meininki kuin muuten koko viikolla. Eilen olin valmis heittämään hanskat tiskiin ihan kaiken suhteen. Epäilen, että estrogeenilatauksella on jotain osuutta tuollaiseen mielialan laskuun. Saisi silti koittaa loma, vielä on kolme työviikkoa edessä ennen sitä. Alkuviikon tunnelmista on myös tehtävä sellainen johtopäätös, että jotain uutta työrintamalla on todellakin tarpeen kehitellä ensi vuodeksi. Olisin mielelläni vaihteeksi vähän isompien ihmisten kanssa tekemisissä kuin nyt. 

Sain järjestettyä hyvin joustavasti siirtoon menon ensi viikolla, mikä oli iso huojennus. Työpari ei saanut primitiivireaktiota asiasta onneksi. Ei ole kiva käydä sellaista päänsisäistä keskustelua, jossa perustelee itselleen, miten hoito kuitenkin kerta toisensa jälkeen on minulle oikeasti tärkeämpi, kuin työsitoumukset. 

Keksin myös ilmiselvän ratkaisun elämääni hankaloittaneen puhelimen 9 minuutin torkutusväliongelmaan tänään – on ohjelmoitava 2-3 peräkkäistä herätystä tietenkin sopivin välein. Miten ei ole tämä aiemmin tullut mieleen? Olen vain manannut, kun puhelimen asetuksia ei ole voinut muuttaa. Ehkä tämä elämä tämänkin myötä helpottaa, enkä enää nuku pommiin niin usein kuin menneen kahden viikon aikana. 


Voimaton

Olen kamalan pahalla tuulella ja pökerryksissä. Väsymys on painanut ankarasti pari viikkoa, mutta  viikonloppuna nukuin huonosti. Tänä aamuna nukuin pommiin. Työ sujuu tahmeasti. Torstaina pitäisi aloittaa Luget ja siirto olisi ensi viikolla. Tuntuu ylivoimaiselta järjestää ensi viikoksi mahdollisuutta poistua töistä. Olen väsynyt pahoittelemaan äkillisiä aikataulumuutoksia ja kuuntelemaan valituksia miten aika ei riitä töiden tekemiseen. Olisi kiva tehdä sellaista työtä, jonka parista voisi poistua ja sitten palata vain jatkamaan siitä mihin jäi. Miten tämä hoito tuntuu näin rasittavalta? Ja lisäksi, miten se tuntuukaan ihan tarpeettomalta? Kysyin ohimennen ultrakäynnillä, siirrytäänkö joskus hoidoissa taaksepäin. Mitään estettä sillekään ei ole, että ottaisi uudestaan klomifeeniä. Lääkäri jorisi jotain luomuplussan mahdollisuudesta myös. Kaikkea sitä.