Loppusuoraa kohti

Ihan kohta alkaa viimeinen raskauskolmannes. Olen viimeisten parin kuukauden aikana voinut aika hyvin (jos ei tätä tautista viikonloppua lasketa) ja viihtynyt raskaana. Olen päässyt liikkeelle, uimaan pari kertaa ja joogaan. Ulkona liikkumista rajoittaa liukkaus, ja välillä hirvittää sen verran nuo kelit, etten oikein huvin vuoksi viitsi ulkoilla. Liikkeelle olen sentään päässyt ja ilokseni äitiysjoogatunnit ovat olleet aivan erinomainen löytö. Se on tuntunut tekevän hyvää niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ohjattu rentoutus on myös ihan huippu juttu minulle. Äitiysjoogan ja äitiysjoogakirjojen kautta löytyy myös sellaista tukea synnytykseen valmentautumiseen, jota nyt kaipaan. Viimeksi en oikein osannut tai uskaltautunut valmentautua synnytykseen, jotenkin koko ajatus itsestä synnyttämässä tuntui pitkään niin utopistiselta, ettei siihen osannut kunnolla valmistautua etukäteen. Niin kovasti haluaisin tällä kertaa päästä synnyttämään normaalisti alakautta. Yritän tehdä kaikkeni mitä sen eteen voi tehdä, viimeksihän sektiopäätökseen johti vauvan tarjontavirhe. Tällä viikolla mahavauvamme majaili poikittain, ja aion kyllä tarvittaessa kokeilla kaikki pähkähullunkin kuuloiset ideat, että hän hoksaisi kääntyä pää alaspäin. Vielä on hyvin aikaa kääntyä, eikä tilanne toistaiseksi ole edes kovin poikkeava. Olen kuitenkin hieman jo selvitellyt Spinning Babies -liikkeiden ideaa, ja ei se varmaan ota jos ei annakaan. Kaikkien konstien kuitenkin nyt pitää perustua vauvan kääntymiseen, koska ulkokäännös ei edessä sijaitsevan istukan takia taida tällä kertaa tulla kyseeseen lainkaan.

Kävin myös pelkopolilla juttelemassa edellisestä synnytyksestä ja toiveista ja huolista tätä kertaa ajatellen. Edellisestä kerrasta jäi matkaan osastolta aika ikäviä kokemuksia, jotka ovat kummitelleet mielessä pitkään. Ehkä odotukseni pelkopolia kohtaan olivat korkeammalla, mutta toisaalta nyt pitäisi olla tilanteestani enemmän tietoa sairaalassa. Doulakin on mahdollisesti tulossa tällä kertaa mukaan.

Käytännön valmisteluissa olemme jo aika hyvällä mallilla. Äitiyslomaankin on enää alle kaksi kuukautta. Miten aika kuluu näin nopeasti! Hieman jännittää kyllä tuleva. Isoveli on kovasti miettinyt uutta rooliaan ja tuntuu olevan siitä aika innostunut välillä. Pieniä serkkuja on syntynyt hiljattain, ja se on tuonut sopivasti malleja hänelle tähän tilanteeseen. Mutta saapa nähdä miten menee, voi olla raskasta luopua ainoan lapsen asemasta.

Mainokset

Uusi vaihe perhe-elämässä

Bloggaaminen on ollut taas pitkällä tauolla, mutta nyt onkin kerrottavaa. Enpä tiedä mahtaako joku tätä tulla lukemaan enää, mutta ainahan sitä voi kirjoittaa ihan itseään ja myöhempiä aikoja varten. Päätimme kesälomien päätteeksi lähteä kokeilemaan, josko tärppäisi PAS:ssa. Päätimme lähteä lääkkeelliseen PAS:iin samoilla kuvioilla, joilla viimeksi onnistui. Tässä sitä nyt sitten ollaankin raskaana ja raskauden puoliväli lähestyy jo. Yhdestä PAS-kerrasta, kuinka hämmentävää!

Tämä raskaus on tuntunut erilaiselta kuin edellinen. Alusta asti on ollut yllättävän luottavainen olo. On pystynyt suhtautumaan paljon rennommin, vaikka ensimmäisinä kuukausina oli vuotelua. Se olisi saanut minut totaalisen paniikin partaalle edellisessä raskaudessa, mutta tällä kertaa maltoin mieleni paremmin. Ehkä aiemmin lapsettomuusvuodet painoivat niin raskaasti, että tuntui koko hommassa oleva niin paljon vaakalaudalla. Ja varmaan tavallaan olikin, nythän olen jo äiti. Alkuraskaus meni melkoisessa sumussa. Väsytti, huono olo kesti jotenkin kauemmin kuin viimeksi ja oli ehkä vähän kovempaakin. Olen myös sairastellut flunssia ihan riittävästi. Onneksi mies on paikannut hyvin esikoisen hoidossa minun osuutta.

Ajatukset alkavat siintää hiljalleen tulevassa elämänmuutoksessa. Pähkäilen hankintoja vauvalle. Harmillisesti pistimme kiertoon yhtä sun toista, mitä ei tuntunut tarpeelliselta säilyttää. Asumme myös eri asunnossa nykyään, joten jotakin uusia ratkaisuja tarvitaan senkin vuoksi. Välillä tulee mieleen hirvityksiä siitä, mitähän tuleman pitää. Mieleen palautuu kaikenlaiset vaiheet ja höykytykset, mitä esikoisen kanssa on käyty läpi. Imetyshommat… Sairastelut ja sairaalakeikat… Ikiliikkujavaihe… Saapa nähdä mitä kohtaamme tällä kertaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin raskaudessa. Vielä on matkaa edessä, nyt on 19. viikko menossa. Liikkeitä on ainakin jo jonkun aikaa välillä tuntunut.


Mennyt vuosi ja raskauden tilanne

Nyt on uuden vuoden aatto. Taakse jää vuosi 2013, jonka suhteen minulla ei vuosi sitten kirjoittamani tekstin perusteella olleet toiveet katossa. Lupasin käyttää hammaslankaa. Välillä käytinkin hammaslankaa ahkerammin. Hyvä minä! Hampaissa ei ole reikiä vielä. Vuosi on siltä osin ollut onnistunut, mutta olihan se muutoin parempi vuosi kuin toivoin. Tulin raskaaksi, pysyin raskaana. Vauva on edelleen mahassa. Sain myös vakityön. Perhepiirissä tapahtui hyviä asioita. Hassua kuitenkin todeta, että suurin osa vuodesta meni raskaana ollessa tai sitä yrittäessä. Keväällä olin päässyt melko sinuiksi lapsettomuuden kanssa ja kovasti mietimme pidempää hoitotaukoa, mutta toisin kävi. Hoitotauko toki tämäkin on.

Olen aika väsyksissä. Olen viettänyt joulua minimaalisin ponnisteluin ja matalalla profiililla. Tuntui etukäteen, ettei kamalasti huvita valmistella ja että vauvan odotuksen keskellä ei ole päässä tilaa jouluasioille. Joulureissuun lähdettiin ja se vei tehokkaasti voimat. Tässä on ollut muitakin juhlia joulun lisäksi ja ihmisten tapaamisia, mikä kaikki on oikein mukavaa kyllä, mutta en ihan samaan tapaan jaksa sitä kuin normaalisti. Lisäksi viime yö meni päivystyksessä mystisen vatsakivun kanssa, joten rytmi on nyt sitten totaalisen sekaisin. Mitään erikoisempaa ei päivystyksessä onneksi todettu. Vauva oli mahassa eilen todella vilkas ja vaihtoi asentoansa tämän tästä, käyrälläkin hän protestoi antureita oikein pontevasti, ehkäpä se kaikki mellastus sai vatsalihakset kipuilemaan ja kramppaamaan. Tänäänkin vielä hän majaili puoli päivää painaen jotain kipua tuottavia kohtia vatsan sivulla, nyt illasta alkaa olla vähän helpompaa.

Laskettuun aikaan on kaiketi kuusi viikkoa aikaa. Olo alkaa hiljalleen olla aika raskas. Sormet ovat tönköt, turvoksissa ja kipeät. Mukavaa nukkumisasentoa joutuu hakemaan. Välillä hengästyttää. Ateriakokoa on pitänyt pienentää, ettei kauheasti närästä. Ajatuskaan ei kulje ihan entiseen tapaan. Silti olen sitä mieltä, että on oikein mukavaa olla edelleen raskaana eikä synnyttämään ole totisesti mikään kiire. En ole siihen vielä ollenkaan valmis. SF-mitta on kasvanut keskikäyrällä tai vähän sen päällä. Kumma kyllä eilen päivystyksessä painoarvio vauvalle oli varsin siro. Kummatkin menetelmät ovat hieman epätarkkoja, saa nähdä mikä on totuus, kunhan hän syntyy. Toivoisin itse keskikokoista vauvaa. Toivottavasti vauva myös asettuisi pian oikeaan tarjontaan. Sen verran iso kaveri hän jo on, että voltit mahassa ovat aika hankalan tuntuisia. Vielä on toki aikaa. Jännittää vaan, tajuaako tämä vauva asettua pää alaspäin, kun niin vähän siinä asennossa tuntuu viihtyvän.

Täällä blogimaailmassa kulunut vuosi on ollut monelle blogituttavalle onnekas. Plussia on saatu siellä täällä ja monet vauvoista ovat jo maailmassa. Olen oikein onnellinen kaikkien teidän puolesta ja iloinen siitä, että monen kanssa on voinut kulkea tätä matkaa yhdessä tänä vuonna. Hyvää uutta vuotta kaikille teille, jotka olette tänä vuonna edelleen seuranneet meidän taivalta! Kohta alkaa vuosi 2014, joka on vauvamme syntymävuosi. Toivottavasti hän selviytyy tulevista koitoksista!


Miten sinulla on noin pieni maha?

Olen viimeisten viikkojen aikan ihan riittävän monta kertaa kuullut jonkun täti-ihmisen suusta ihmettelyjä, miten minun mahan voi olla näin pieni. Näin oli jälleen tänään. Kyllästyttää todella. Varsinkin nyt, kun maha selvästi tuntuu kasvaneen ylöspäin ja erikoista painetta ja kivuliasta kiristystä tuntuu vinojen vatsalihasten yläosissa ja kylkivälilihaksissa. Maha on se mikä on ja ei raskausaikana ole tarkoitus varsinaisesti muuten lihoa. SF-mitta on kulkenut viime kerrat siinä keskikäyrän tuntumassa, joten ei kohtu ainakaan liian pieni tähän mennessä ole ollut. Itse päähenkilö, vauva, on ollut myös keskikokoinen ultrissa. Mutta joka kerta, kun joku möläyttää jotain mahani koosta, mietin, että ohkohan se oikeasti liian pieni sittenkin. Seuraavalle kommentoijalle harkitsen vastakommentiksi jotain Punahilkka-sadusta tuttua… Onneksi olen saanut kehuja omalta terveydenhoitajalta maltillisesta painonnoususta, joten niillä ajatuksilla onnistun lievittämään ärsytystä vielä hyvin. Kotivaa’an mukaan tässä vaiheessa painon lisäys on n. +7 kg arvioidusta lähtötilanteesta tai +5,2kg ensimmäisestä neuvolakäynnistä. Uusille kymmenlukemille siirtyminen on käsillä ja se tuntuu kyllä aika hurjalta. Samoin on raskausviikoissa, tänään alkoi 30. raskausviikko. Jo muutaman viikon päästä vauva voisi syntyessään selvitä ilman merkittäviä sairaalahoitoja.

Työpäivien määrä vähenee mukavaa vauhtia. Raskauden myötä elän niin omassa ajanlaskussani, että joulu tuntuu tänä vuonna aika laimealta välietapilta. Saa nähdä tuleeko pahemmin valmisteltua tänä vuonna. Joulukausi alkoi silti minusta huolimatta pikkujouluineen. Ensimmäinen tilaisuus on jo takana vai sanoisinko lusittu, nimittäin siltä minusta tuntui. Tilaisuus oli lähinnä perhesyistä tärkeä, mutta minulla oli kovin vaivaantunut olo, kun yksi jos toinenkin vieras ihminen kommentoi tulevaa perheenlisäystämme. En oikein tiedä mikä siinä on, mutta en osaa suhtautua siihen luontevasti vieläkään. Oikein jännitti mennä tilaisuuteen sen takia, että tulisi juuri noita arvioita mahan koosta ja kaikenlaista muuta päivittelyä.

Aika erikoista, että meille on tulossa vauva. Haluaisin toisaalta kyllä jo jäädä äitiyslomalle, jotta voisin keskittyä raskaanaolemiseen ja valmistautumiseen. Vapaa-ajalla raskaus täyttää niin täysin mielen tällä hetkellä, että työorientaatio alkaa olla jo vähän hakusessa. Tapasimme juuri yhtä pikkuvauvaperhettä. Onko meillä tosiaan kohta samanlainen pikkuinen kotona? Osaanko sitten rauhoittaa ja hoitaa häntä? Varsinkin ne ihan alkuviikot ja kuukaudet tuntuvat melkoisen jännittäviltä. Synnytystä en taaskaan ole kovinkaan paljon miettinyt…


Takkipulma

Viime postauksessa esittelin innoissani kivaa raskaustakkia. Tilasin sellaisen netistä talvitakiksi, sillä talvitakkina sitä myytiin. Takki olikin totaalinen katastrofi. Ikinä milloinkaan en ole hankkinut yhtä huonolaatuista takkia, solmittuja möykkyisiä nyörejä ja mitä vielä. Takki on aivan liian köykäinen Suomen talveen ja varsinkin hartioiden alueen vuoritus osoittautui aivan olemattomaksi. Siinä vaikuttaisi kuvien perusteella olevan teddyvuori, mutta todellisuudessa takissa on sellaisia lyhyitä lankahapsuja, eikä mitään välivuorta niiden ja päällyskankaan välissä. Kaula-aukko on erittäin avoin. Neuvo: älkää vaan ostako tätä Mamaliciousin Parka-takkia talvitakiksi. Kiukuttaa. Koitan palauttaa takin ja saada rahat takaisin, kun ei sillä mitään tee näillä leveysasteilla, jos ulkona on yhtään viileää. Menee hartiat jumiin ja tissit paleltuvat.

Mutta mitä sitten tilalle? Tarve on reiluhkolle lämpimälle takille, joka menisi monessa tilanteessa ja ihanteellisesti kävisi raskauden jälkeenkin. Lämmin sen on ehdottomasti oltava, koska sisällä en pysty käyttämään kovinkaan paksuja vaatteita. Lähdin kartoittamaan normikauppojen valikoimaa, koska tuo valitsemani äitiystakki oli niin totaalinen huti, että alkoi arveluttaa äitiysvaatteina markkinoitavien takkien laatu ylipäänsä. Eipä ollut kaupoissa kovinkaan ihmeellistä valikoimaa. Markkinoilla olevat talvitakit ovat tänä talvena aika vartalonmyötäisiä eikä kukaan myynyt mitään ysäritelttoja. Eipä tietenkään. Oi niitä aikoja, kun S-kokoisena varhaisteininä XL oli ainoa oikea koko! Vieläkin mahtuu silloin hankitut vaatteet… Lisäksi minulla on antipatioita tikattuja toppatakkeja kohtaan, jotenkin koen itseni Michelin-ukoksi sellaisessa, mutta eipä niissäkään ollut kummoista valikoimaa. Villakangastakit ovat taas hitusen liian kevyitä eivätkä oikein ulkoiluun sopivia. Pari mahtuvaa villakangastakkia kylläkin löytyi, mutta aika niukasti on raskaanaolevalla valikoimaa talvivaatteiden saralla. Pienellä riskillä ostin lopulta tämän, siinä on vielä kasvunvaraa mahalle jonkin verran ja tykkäsin siitä muutenkin, joten sitä voi myöhemminkin pitää. Eikä tule kylmä ulkona. Toivottavasti se menee loppuun saakka. Muutoin pitää lainata äidiltä joku perintöpomppa, joka varmaan jo sinänsä rajoittaa ulkona näyttäytymistä, jos ei loppuraskaus muuten sitä tee.


Kolmannelle trimesterille

Ymmärrykseni mukaan olen nyt kolmannella raskaustrimesterillä. Eri lähteissä tuntuu olevan erilaisia rajoja sille, milloin viimeinen kolmannes alkaa. Se alkaa joko nyt, tai viikon päästä tai se alkoi jo viikko sitten. Yhtä kaikki, jos synnytys tapahtuisi laskettuna aikana, siihen olisi lähes tasan kolme kuukautta enää. Täysiaikainen tämä raskaus olisi jo noin kymmenen viikon kuluttua. Hui sentään!

Olen lentänyt koko päivän ympäriinsä, kun työpäivän lomassa piti käydä neuvolalääkärillä ja vielä hammaslääkärillä. Vaavi on varmaan ollut aika kippuralla koko päivän mahassa, koska sellaista kyytiä olen tänään mennyt, että hyvä on, että ehdin jotain edes syödä. Vauhdikkaan päivän onnistumisiin on luettava reiätön suu ja ennen kaikkea yksi menestyksekäs taskuparkkeeraus, ensimmäinen meidän aiempaa isommalla autolla. Päivän vauhti ei kumma kyllä aiheuttanut erikoisemmin supistelua, mikä on aika jännä, koska niin herkästi niitä on ollut. Vauva on ollut hieman hiljaisemmin liikkuva tänään varmaan minun kovasta menosta johtuen, yleensä vauvan vilkkaampina aikoina supisteluja tulee enemmän.  Viimeisin villitys vaavilla on ollut pään tai pepun työntäminen erilaisiin viistoasentoihin, mikä tuntuu kyllä aika tukalalta ja laukaisee helposti supistuksen.

Neuvolalääkärin tapasin tänään ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana. En ehkä itse ollut parhammillani tänään, koska minulla oli niin kiireinen aikataulu. Yleensä olen saanut neuvolakäynnit järjestymään omalle vapaapäivälleni ja terveydenhoitajan kanssa on ollut aikaa puhua perusteellisesti asiat, joita on miettinyt, mutta tämän käynnin suhteen oli tehtävä kompromissi ja tultava kesken työpäivän. Kesken töiden minun on aika vaikea orientoitua omiin asioihini. Käynti oli speksit huomioiden ihan onnistunut. Nyt lähinnä sapettaa, että kävin pari viikkoa sitten hankkimassa pahaa mieltä ja tuhlaamassa rahaa yksityisellä lapsettomuusklinikalla. Kohdunsuun tilanne ei ole etenemässä kypsempään suuntaan. Kiinni on eikä viikkoihin nähden poikkeavaa löytynyt. Ylimääräistä kontrollia ei nyt sovittu ja mikä myös tärkeää, nyt ei mitään sairaslomaakaan tule.

Erikoista oli se, että SF-mittaa lääkäri sai tänään 1cm vähemmän kuin terveydenhoitaja neljä päivää sitten. Liekö käsialakysymys vai vauvan erilainen asento? Toivottavasti jompi kumpi näistä. Pieni jännitysmomentti seuraavaa neuvolakäyntiä varten tästä jäi. Maha on kyllä kasvanut. Enää ei ole toivoakaan siitä, että mahtuisin tavallisiin housuihini. Nekin farkut, jotka sopivat vielä toisen kolmanneksen alussa menevät enää kiinni vain hiuslenkin avulla. Raskausvaatekaappia on pitänyt täydentää. Joitakin vaatteita olen tehnyt itse. Sain myös äskettäin muutamia kivoja käytettyjä vaatteita lahjoituksena.  Talvitakin jouduin hankkimaan, sillä väljänä pitämäni takki alkaa siihen malliin täyttyä mahan kohdalta, ettei sillä loppuraskautta voi mennä. Yksi suosikkiraskausvaatteistani on Moodkit, joita minulla on nyt kaksi. Se ei purista mistään eikä sen legginsit myöskään valu, koska ne kiinnitetään yläosaan neppareilla. Voin lämpimästi suositella. Kotona voi hiippailla kissanaisena pelkässä Moodkitissa ja sen voi yhdistellä monenlaisten vaatteiden alle. Melkein toivon pelkästään tämän Moodkitin takia, että saisin joskus olla uudestaankin raskaana! Olen jotenkin niin onnellinen siitä, että vihdoin minäkin saan pitää kauan himoitsemiani raskausvaatteita.

Screenshot 2013-11-19 17.28.24 Screenshot 2013-11-19 17.33.57


Puhtaat paperit

Perjantaista lääkärikäyntiä pohdittuani viikonloppuna useammankin ihmisen kanssa jäi sellainen olo, että ehkä saamani seurantaohje oli hieman ylivarovainen. Juttelin terveydenhoitajani kanssa ja hän oli jokseenkin samoilla linjoilla, mikäli voinnissa ei tapahdu muutosta. Uusi lääkäriaika on nyt kuitenkin varattuna, joskaan ei tälle viikolle. Supistuksia on, mutteivät ne edelleenkään satu. Tänään on ollut jopa aika paljon supistuksia ja olenkin töiden jälkeen vain lepäillyt.

Selvisin puhtain paperein sokerirasituksesta, joskin aika täpärästi. Olin varautunut ajatuksen tasolla siihen, että PCO-tyyppisten munasarjojen takia voisi olla mahdollista tässä testissä jäädä kiinni. Tuhti sokeriliemi kyllä nosti arvoja aivan eri tavalla kuin silloin, kun PCO-tutkimuksiin liittyen kävin samaisessa tutkimuksessa. Tuolloinhan 2h arvo oli lähtöarvoa matalampi. Nyt paastoarvo oli matala ja hyvä, mutta sokerit kyllä nousivat todella lähelle raja-arvoja sokeriliemen takia. Kyllä olossakin jotain huomasin, ainakin vauva villiintyi sokerista ja itse näin tähtiä sokerilitkua juodessa. Mutta minulla ei siis toistaiseksi ole raskausdiabetesta, hyvä näin. Painokaan ei mitenkään hurjasti vielä ole noussut. Tässä kohdin on tullut n. +5kg lähtötilanteeseen nähden. Sokeriliemet eivät varsinaisesti ole osa normaalia dieettiäni ja jos en kauheasti sorru herkuttelemaan, pitäisi tilanteen pysyä aisoissa. Labran täti sanoi että tutkimuksessa käytetty sokeriliemi vastaa hänen muistikuvien mukaan suunnilleen sitä, että söisi kokonaisen kakun itse ja sellaista en kyllä harrasta. Kiva, etten joudu tekemään verensokerin kotiseurantaa. Toisaalta olen kyllä sen verran kahjo, että olisin varmaan suhtautunut siihen akateemisella mielenkiinnolla. Olisi tavallaan ihan mielenkiintoista tietää, mikä ruoka milläkin tavalla sokeria minulla nyt nostaisi.

Sain kuulla jälleen viikonloppuna, että ei minusta huomaa, että olen raskaana. Ilmeisesti se oli aiottu kohteliaisuudeksi, vaikka eihän se nyt siltä tunnu. Haluan näyttää raskaanaolevalta. Kyllä kaikenlaisia arvioita sitten saakin kuulla suuntaan jos toiseen, kun on raskaana. Ja sai kyllä silloinkin, kun ei ollut. Tämä on hankala aihe, varminta tietysti olisi olla aina arvioimatta naisen vatsan seutua. Vatsa on kyllä nyt varsin selvä, ei nyt mikään valtava, mutta silti päivänselvä vauvamaha. Ihana mieheni tuumaili viikonloppuna, että minusta pitäisi ottaa kuvia. Ehkä otammekin.