Yöllisiä mietteitä juhlahumusta toipuessa

Heräsin keskellä yötä, enkä saa enää unta. Parempi nousta sängystä pyörimästä ja kirjoittaa päässä risteilevät ajatukset vaikka tänne. Tämä valvominen ei tiedä hyvää tulevan työpäivän kannalta, mutta onneksi iltapäiväksi ei ole mitään erikoisempia suunnitelmia. On ollut tapahtumarikas viikonloppu, merkittävät perhejuhlat on juhlittu. Juhlissa oli paljon sukulaisia ja perhetuttuja ja olin ajatellut, että lienee aika viimein tulla ulos kaapista raskauden suhteen. No tietysti oli myös ihmisiä, joiden katseet alkoivat eksyä keskipalloni kohdalle, joten turha pian väittää kenellekään vain lihoneensa. En oikein itse pidä raskautta ulospäin vielä ilmeisenä, mutta olen varmaan jäävi arvioimaan. Näin itsestäni pari viikkoa takaperin otetun kuvan ja näytin kyllä jo hieman punkerolta siinä.

Mutta niin, kaapista on siis tultu vähän joka suuntaan. Sepä ei ollutkaan minulle helppoa. Juhlaväessä oli paljon sellaisia minulle aika etäiseksi jääneitä ihmisiä, joille en tavallaan olisi välittänyt uutisiamme kertoa henkilökohtaisesti tai peräti ollenkaan, mutta kun uutiset sitten alkoivat levitä, sainkin sitten koko illan keskustella raskaudesta. ”Joo oli aluksi huono olo” ja ”meille pitäisi helmikuussa tulla vauva, jos kaikki menee hyvin” olivat tyypillisimmät repliikkini. Minusta tuntuu hirmu aikaiselta ottaa vastaan onnitteluja. Minulle oli varsin työlästä ylipäänsä tuoda asia julki, saati sitten keskustella yksityiskohdista. Enkä minä uutisia aina onnistunut sanomaankaan, minulle ei vain kertakaikkiaan ole luontevaa julistaa varmana tietona ympäriinsä, että meille on tulossa vauva. Olisin ihan tyytyväisenä hautonut edelleen vauvaa vain pienen piirin tietäessä asiasta, mutta lähipiirin olo alkoi olla hieman tukala salaisuuden vartijana. Ja nyt minua sitten ahdistaa tämä julkisuus. Kun en edelleenkään jaksa aina uskoa asioiden sujuvan kitkattomasti loppuun saakka. Jos homma ns. kusee, keille kaikille siitä sitten pitääkään kertoa?

Erikoisia tilanteita tämä myös poiki. Esimerkiksi täti, joka reilu vuosi sitten äkisti sairastuttuaan on joutunut opettelemaan puhumaan uudestaan, hieman kömpelösti kertoi huomanneensa heti, että olen raskaana. Minä tietysti luulin hänen jo kuulleen asiasta, mikä ei ollutkaan näin, sillä setäni vieressä nolostui täysin ja alkoi toppuutella. Kyseessä ei onneksi ollut tällä kertaa moka. Jos en olisi ollut raskaana, olisin kriisiytynyt pitkäksi aikaa tällaisesta oletuksesta. Nyt kaikkien onneksi olettamus osui nappiin. On myös niin, että olen kuvitellut suojaavani itseäni sillä, ettemme juuri kerro hoidoista. Mutta mitä ihmettä sanoa sitten yllättävään kysymykseen siitä, miten osasin epäillä olevani raskaana? No… Kun jotenkin tiesin, että se olisi mahdollista… Keksin sanoa, että tein testin! Olin mielestäni nokkela. Mutta sepä ei riittänytkään kysyjälle. Seurasi jatkokysymyksiä (kovaan ääneen) siitä, miten tajusin tehdä testin, osasinko epäillä jostakin olosta raskautta jne. Huh huh. Joitakuita sukulaisia ei raskaus puolestaan juuri hetkauttanut. Oli etukäteen arvattavissa mummoni suhtautuminen asiaan. Ei hössötystä vaan pikemminkin asian sivuuttaminen lähes kokonaan. Joskin vaikea tietää kuinka hyvin hänellä enää tällaiset uutiset mielessä pysyvät.

Hassua minun kannalta oli se, että vaikka vietin illan keskustellen raskaudesta, välillä meinasin unohtaa olevani raskaana. Aivan alkuraskaudesta oli itsestään selvää muistaa, ettei ota viiniä ruoan kanssa ja pohtia huolestuneesti ruoan sisältöä, mutta nyt dieettipuolesta piti muistuttaa itseään. Tavallaan se ruokavalion noudattaminen tapahtuu automaattisemmin ja vähemmän neuroottisesti, jolloin välillä havahtuu muistamaan, että tosiaan ei viiniä tai graavilohta pidä edelleenkään ottaa, vaikka ei paha olo enää olekaan. Tietysti se myös sapettaa enemmän. Alkuun ei tehnyt mieli paljon mitään ruokia, mutta nyt tuo graavilohikin oli kyllä varsin houkuttelevan näköistä ja kieltäytyminen selvästi vaikeampaa kuin aiemmin. Nyt kun on ollut hulinaa koko viikonlopun, tuntuu, että muutenkin pitää orientoitua raskaana olemiseen uudestaan. En ole oikein ehtinyt kuulostella mahdollisia liikkeitä kuin nukkumaan mennessä enkä silloin tietysti ole mitään huomannut. Onneksi on doppler. Pakko on ollut varmistaa, etten ole tullut huijanneeksi koko sukua.


Kp 1

Sushia, eli raakaa lohta, inkivääriä, merilevää -check

Pastoröimattomasta maidosta tehtyä juustoa -check

Pihvi medium –check

Punaviiniä -check

Pellavansiemeniä -check

Yrttiteetä -check

Olen viime päivinä nauttinut varastoon tulevan raskauden varalta ja siten taas valmis uuteen hoitoon. Kävin ostamassa kofeiinitonta teetä, kaiken varalta. Huomenna aloitan taas Zumenonin. Toivottavasti aikataulut natsaavat tässä kierrossa. Kipeä olen, vatsa- ja jalkakipua on ollut noin viikon ajan, tänään oikein kunnolla. Panadolilla ja lämpöpakkauksella pärjäilen, vaikka pannassa olevalla Buranalla olo olisi hetkessä helpompi.


Sitten kun minä olen raskaana…

Eilen lähti lapasesta moni asia. Ensinnäkin sallin itseni surffailla äitiysvaatesivuilla haaveilemassa mitä pukisin, jos olisin tukevasti raskaana. En ole tosi pitkään aikaan tehnyt sitä, viimeksi varmaan silloin kun itse asiassa olin raskaana. Se on vähän niin kuin tulpan ottaisi pois, kaikki haavekuvat ja toiveet lähtevät tulvimaan mieleen vuosien takaa. Ajalta, jolloin uskalsin haaveilla raskaudesta ja vauvasta. Hyvä, etten mennyt tilaamaan jotain vaatteita. Sekoilin pitkästä oikaa myös parin raskauslaskurin parissa, jotka antoivat viikon eron laskettuun aikaan riippuen siitä, syöttikö siihen viime kuukautiset vai alkion ”hedelmöityspäivän”. Sitten luin eri maiden ruokavaliosuosituksia raskaana oleville. Suomessa annetaan kaikista neuroottisimmat ohjeet, mikä ei ole ylläri sinänsä. Eri maiden ohjeet poikkeavat myös kovin toisistaan, osin myös bakteeririskien osalta esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa. Siinä missä täällä kehotetaan välttämään yrttiteetä (huom. ei kuitenkaan mausteita),  mutta sallitaan muutama kuppi teetä, Ranskassa kehotetaan välttämään kofeiinipitoisia juomia ja juomaan sen sijaan yrttiteetä, mikäli luotettavia nettilähteitä on uskominen. Netissä hilluminen kyllä kostautui. Aloin panikoida inkivääristä. Viikonloppuna kahdessa eri ateriassa oli inkivääriä, ja sehän on tällä THL:n listalla ruoista, joita on vältettävä paremman tiedon puutteessa. No en muistanut tätä. Ja entäs ne pellavansiemenet? Justiinsa olen ostanut kotiin leipää, missä on pellavansiemeniä ja sitäkin söin. Oi joi ja voi voi. Tuleeko nyt inkivääri-kadmium-myrkytys alkiolle, jos se mahassa vielä porskuttaa? Mutta sen minä oikeastaan haluaisin tietää, että kenen ruokavaliossa pellavansiemenillä on niin suuri osuus, että kadmium on oikeasti ongelma? Kadmiumia on muissakin elintarvikkeissa, kun aloin asiaa selvittää. Katkarapujen syömistä ei esimerkiksi kielletä, niistä löytyy kadmiumia.

Onko siellä mahassa vielä joku? Nilkkoja särkee pahaenteisesti, jalkoja palelee ja alavatsalla on outo tunne. En vuoda. Olen päättänyt, etten vuoda liian aikaisin. Yleensä nämä tuntemukset enteilevät vuotoa, mutta voisivatkohan ne enteillä muutakin? Sietämätön jännitys. En saanut kunnolla nukuttua jännitykseltäni, olin muutenkin pedannut tilanteen huolellisesti haaveilu- ja huolisurffauksella illan aikana. Ylihuomenna on vasta testipäivä. Kaapissa on vain yksi testi. Jos se on negaa, niin syön inkivääriä pellavansiemenillä ja pastoröimattomasta maidosta tehdyllä juustolla. Palan painikkeeksi otan yrttiteetä ja alkoa. Ugh.