Puhtaat paperit

Perjantaista lääkärikäyntiä pohdittuani viikonloppuna useammankin ihmisen kanssa jäi sellainen olo, että ehkä saamani seurantaohje oli hieman ylivarovainen. Juttelin terveydenhoitajani kanssa ja hän oli jokseenkin samoilla linjoilla, mikäli voinnissa ei tapahdu muutosta. Uusi lääkäriaika on nyt kuitenkin varattuna, joskaan ei tälle viikolle. Supistuksia on, mutteivät ne edelleenkään satu. Tänään on ollut jopa aika paljon supistuksia ja olenkin töiden jälkeen vain lepäillyt.

Selvisin puhtain paperein sokerirasituksesta, joskin aika täpärästi. Olin varautunut ajatuksen tasolla siihen, että PCO-tyyppisten munasarjojen takia voisi olla mahdollista tässä testissä jäädä kiinni. Tuhti sokeriliemi kyllä nosti arvoja aivan eri tavalla kuin silloin, kun PCO-tutkimuksiin liittyen kävin samaisessa tutkimuksessa. Tuolloinhan 2h arvo oli lähtöarvoa matalampi. Nyt paastoarvo oli matala ja hyvä, mutta sokerit kyllä nousivat todella lähelle raja-arvoja sokeriliemen takia. Kyllä olossakin jotain huomasin, ainakin vauva villiintyi sokerista ja itse näin tähtiä sokerilitkua juodessa. Mutta minulla ei siis toistaiseksi ole raskausdiabetesta, hyvä näin. Painokaan ei mitenkään hurjasti vielä ole noussut. Tässä kohdin on tullut n. +5kg lähtötilanteeseen nähden. Sokeriliemet eivät varsinaisesti ole osa normaalia dieettiäni ja jos en kauheasti sorru herkuttelemaan, pitäisi tilanteen pysyä aisoissa. Labran täti sanoi että tutkimuksessa käytetty sokeriliemi vastaa hänen muistikuvien mukaan suunnilleen sitä, että söisi kokonaisen kakun itse ja sellaista en kyllä harrasta. Kiva, etten joudu tekemään verensokerin kotiseurantaa. Toisaalta olen kyllä sen verran kahjo, että olisin varmaan suhtautunut siihen akateemisella mielenkiinnolla. Olisi tavallaan ihan mielenkiintoista tietää, mikä ruoka milläkin tavalla sokeria minulla nyt nostaisi.

Sain kuulla jälleen viikonloppuna, että ei minusta huomaa, että olen raskaana. Ilmeisesti se oli aiottu kohteliaisuudeksi, vaikka eihän se nyt siltä tunnu. Haluan näyttää raskaanaolevalta. Kyllä kaikenlaisia arvioita sitten saakin kuulla suuntaan jos toiseen, kun on raskaana. Ja sai kyllä silloinkin, kun ei ollut. Tämä on hankala aihe, varminta tietysti olisi olla aina arvioimatta naisen vatsan seutua. Vatsa on kyllä nyt varsin selvä, ei nyt mikään valtava, mutta silti päivänselvä vauvamaha. Ihana mieheni tuumaili viikonloppuna, että minusta pitäisi ottaa kuvia. Ehkä otammekin.


1:76000

Seulontaultra takana! Vauva on kasvanut viikossa reilusti ja pysynyt hyvin aikatauluissa. Ultrakäynti oli aika merkillinen kokemus. Kaupunkimme ultran tiloissa on joka puolella isoja kylttejä, joissa annetaan tiukkaan sävyyn ohjeita, kuten : ”Ultraan rakko tyhjänä!” Ilmoittautumisluukulla luki: ”Jos sinulla on aika, älä ilmoittaudu!” En olisi ollut ihmeissäni, jos siellä olisi lukenut jossain ovessa: ”Luuletko tosiaan olevasi raskaana?” Ultrahoitaja oli tehokas ja selvästi rutinoitunut täti, käytiin suoraan asiaan ja hölvättiin geeliä pitkin poikin. Ei mitään vauvalässytyksiä alkuun, ei myöskään pukukoppeja tai sermejä. Mahan päältä ei näkynyt oikein vielä mitään, joten hölvättiin runsaasti geeliä sitten sinne. Pikkuinen oli hyvin yhteistyökykyinen ja köllötteli rauhassa ja antoi mitata. Ultrassa oli erittäin tarkka kuva, pystyin itse erottamaan ruudulta hyvin sormet, selkärangan ja muitakin rakenteita. Lopuksi täti hytkytteli vatsaani ja yritti saada liikettä mahassa aikaiseksi. Pikkuinen alkoikin heti polkea jaloilla ja kääntyillä ympäri, kädet heiluivat naaman edessä. Oli tosi hauska nähdä minkälaista mellastusta hän osasi pitää. Mikään siitä ei kuitenkaan vielä aiheuttanut tuntemuksia vatsassa. Poikkeavaa niskaturvotusta ei näkynyt. Rakenteet alustavasti näyttivät hyviltä ja sopusuhtaisilta. Down-riskiluku on 1:76000, ikäriski on 1:800, eli varsin hyvät lukemat. Täti ennusti, että raskaus ei vielä minulla aikoihin ala näkyä, vaikka vauva kasvaakin hyvin. Sen verran taaksepäin kallellaan kohtu on.

Tilasin kotidopplerin. Seuraavaan ultraan on aikaa kaksi kuukautta.


Huomenna seulaan

Alan olla toisen kolmanneksen puolella tässä raskaudessa, silti jännittää taas. Huomenna on nimittäin seulontaultra. Jälleen mietin ja stressaan, onko vauvanalkumme elossa vielä, en niinkään seulonnan tuloksia. Viime viikolla ei näkynyt niskaturvotusta, joten tuskinpa se on viikossa ilmaantunut. Hermostuttaa myös se, että olen napannut jostain flunssan ja poden kurkkukipua. Tiedän, että tavallinen flunssa ei ole haitaksi raskausaikana, mutta huolestun silti Pikkuisen puolesta. Jos huomenna kaikki on hyvin, tilaan kyllä kotidopplerin, jolla voin alkaa etsiä elonmerkkejä mahasta kotona. Seuraavaan neuvolakäyntiin on kumminkin useita viikkoja aikaa. Saavutankohan seesteisen ja energisen keskiraskauden olotilan jossain vaiheessa? Luen itselleni voitoksi nyt kuitenkin sen, että olen pystynyt haaveilemaan asioista, joita hankkisimme vauvalle ja palauttamaan mieleeni kivoja loruja ja lauluja omasta lapsuudesta.


Elossa!

Palasimme juuri ultrasta. Siellä se pikkuinen köllötteli ja liikuskeli. Oli kasvanut ja kasvattanut itselleen pitkän näköiset jalat. Nenäluukin näkyi eikä niska turvotellut (ensi viikolla tosin on vasta virallinen NT-ultra). Tänään on rv 11+3 ja sikiö oli kasvanut tasan näitä päiviä vastaavaksi mitoiltaan. Kaikki on siis edelleen hyvin. Sain myös selityksen alavatsa- ja jalkakivuille. Kohtu on vieläkin voimakkaasti taaksepäin kallellaan, joten kasvanut kohtu painaa hermoja. No siltä se on tuntunutkin kyllä. Varmaankaan ei aivan välittömästi raskaus näillä kallistuksilla ala näkyä.

Ultran jälkeen soitin uutisista pomolle. Kaikki näyttää järjestyvän mainiosti ja voinen jatkaa nykyisissä töissä loppuvuoden ajan. Se on iso helpotus, sillä muutoin olisi tiedossa kaavailtu stressaava työkeikka edessä paljon raskaampine työaikoineen.

Uskaltaisinkohan lähteä lastenvaateosastolle vähän katselemaan?


Uudelle viikolle

12. viikko alkaa juuri ja neuvolan verikokeet on otettu. Olo on jollain tapaa muuttumassa, ei nyt varsinaisesti energiseksi kuitenkaan. Silmissä painaa väsymys, mutta en ole saanut alkuviikosta nukuttua päiväunia, joita olisin tarvinnut. Herään aamuisin erikoisen aikaisin, olen oikeastaan koko raskauden ajan ollut aika aamuvirkku, mikä on tosi kummallista minulle. Ylipäänsäkin olen heräillyt paljon, mutta lomalla se ei haitannut, sillä nukuin silloin kun nukutti, yleensä parit päikkärit päivän aikana. Kovasti toivoisin, että samanlaiset unenlahjat kuin alussakin jatkuisivat koko raskauden, sillä ns. normaali olotila on ollut vuosia herkkyys nukahtamisvaikeuksille.

Pahoinvointi on hellittänyt jo paljon. Ruoka on alkanut maistua hieman paremmin, mutta aversioita on melkoisesti vielä. Alkuraskaus on ollut tasapainoilemista sen kanssa, mitä saa syödä ja mitä tekee mieli syödä. Olen suhtautunut varsin neuroottiseti suositeltuihin ruokarajoituksiin, mutta enemmän hankaluutta ovat tehneet erittäin taantuneet ja rajoittuneet makumieltymykset. Parhaiten ovat maistuneet mehukeitot ja marjat. Karkkia ei oikein tee mieli, varsinkaan suklaata en kaipaa. Makkara on ihan nou-nou, pahimmillaan en pystynyt kulkemaan kaupan makkarahyllyn edestä nakkikioskeista puhumattakaan. Valkosipulista tykkään normaalisti, nyt en voi sietää sitä. Tomaatit maistuvat, mutta tomaattikastike ei uppoa. Yhden raskauteen liittyvän hankinnan olen uskaltanut kotiin tehdä. Mies huusi puolestani nettihuutokaupasta raskausajan keittokirjan. Josko sieltä löytyisi jotain ideoita dieetin laajentamiseen.

Loppuviikosta on sovittu ultrakäynti klinikalle. Jännitys kasvaa kasvamistaan. Ollaanko siellä vielä elossa? Päässä pyörii erilaisia skenaarioita asioista, jotka ovat voineet mennä pieleen. Aikaisempi surkeasti mennyt raskaus saa muistamaan edelleen vain sen, miltä tuntui mennä klinikalle ultraan ja kuulla järkyttäviä uutisia ja joutua sairaalaan. Siinä määrin kurjia muistoja ne ovat myös, etten esimerkiksi nyt raskausaikana ole halunnut pitää vaatteita, jotka minulla oli silloin. Mitään uutta vaatetusta ei ole tarvinnut tosin vielä ostaa, kaapista löytyy yllättävän hyvin muita vaatteita tähän tilanteeseen. Tuntuu jopa, että olin varmaan klomifeeni-kuureilla paljon turvonneempi kaikkialta, kuin mitä olen tähän mennessä raskaana ollessa ollut, joten vaatevarastoa on siltä ajalta. Lisäksi ostin venyviä ja paukkuvia vaatteita ennen IVF-sykliä. Valikoima on riittänyt vielä. Aikaisemmin haaveilin kovasti kaikenlaisista ihanista raskausvaatteista, mutta yllättäen en niiden perään kuolaa nyt. Shoppailu ei juuri nyt kiinnosta pätkääkään.


10. raskausviikon kuulumisia

Olen mahdollisesti aiemmissa postauksissani laskenut viikot ja päivät yhtä päivää liian vähäiseksi ensimmäisen ultran mukaan, vaikka tietenkin ajanlasku menee siirron ja siirretyn alkion mukaan. Nyt elelen 10. raskausviikon päivää 9+4. 10. viikko on ollut selvästi helpompi pahoinvoinnin suhteen kuin edeltävä, mikä on ihan tervetullutta, sillä kesäloma päättyy nyt. Käsittääkseni hCG-taso alkaa hieman laskea tällä viikolla edellisen viikon huipustaan. Säännöllisesti mietin, mahdanko olla edelleen raskaana. Viikko sitten kävimme ylimääräisessä varhaisraskauden ultrassa ja vatsassa oli kaikki kunnossa, vähän liikettäkin nähtiin. Uskalsimme jopa kertoa uutisemme lähisuvulle tämän jälkeen. Ultraamisen huojentava vaikutus ei kuitenkaan kestä kohdallani järin kauan, joskaan ei tässä mitään erityistä huolenaihetta pitäisi olla. Oireet jotenkin vaihtelevat koko ajan ja vahtaan kaikkia tuntemuksia. Muutaman päivän kuluttua on lääkkeiden vähentämisen aika. Se jännittää aika lailla. Onko toukka onnistunut kehittämään niin hyvän istukan, että se pärjää ilman tukilääkitystä?

Neuvolassa emme ole vielä käyneet, mutta aika on varattuna tulevalle viikolle. Saimme postitse pumaskan hieman hiomista kaipaavia esitietolomakkeita ja esitteen sikiöseulonnoista. Minulla on ristiriitainen olo seulontaan liittyen. Olen melko varma, että 21-trisomian takia en olisi valmis keskeytykseen. Silti varmaankin osallistumme seulontaan, mutta mitä siitä sitten on muuta hyötyä, kuin mahdollinen tieto ongelmien riskistä? Omituista joutua vuosien lapsettomuuden jälkeen pohtimaan, missä tilanteissa olisi valmis raskaudenkeskeytykseen tai olisiko ylipäänsä. Iän puolesta ei pitäisi onneksi olla vielä kovin todennäköistä, että lapsella on kromosomihäiriö. Lisäksi jos kohonnut riski ilmenisi perustutkimuksissa, en varmaankaan olisi valmis kajoaviin jatkotutkimuksiin, joissa keskenmenon riski on suurempi kuin tutkittavan tilan ikäryhmäni äideillä. Jollakin tapaa olen yllättävän luottavainen, että jos tähän asti on selvitty, niin tuskin mitään perustavanlaatuista häiriötä onkaan.