Loppusuoraa kohti
Julkaistu: 19.2.2017 Kategoria(t): kolmas trimesteri, perätila, raskaus, synnytys Jätä kommenttiIhan kohta alkaa viimeinen raskauskolmannes. Olen viimeisten parin kuukauden aikana voinut aika hyvin (jos ei tätä tautista viikonloppua lasketa) ja viihtynyt raskaana. Olen päässyt liikkeelle, uimaan pari kertaa ja joogaan. Ulkona liikkumista rajoittaa liukkaus, ja välillä hirvittää sen verran nuo kelit, etten oikein huvin vuoksi viitsi ulkoilla. Liikkeelle olen sentään päässyt ja ilokseni äitiysjoogatunnit ovat olleet aivan erinomainen löytö. Se on tuntunut tekevän hyvää niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ohjattu rentoutus on myös ihan huippu juttu minulle. Äitiysjoogan ja äitiysjoogakirjojen kautta löytyy myös sellaista tukea synnytykseen valmentautumiseen, jota nyt kaipaan. Viimeksi en oikein osannut tai uskaltautunut valmentautua synnytykseen, jotenkin koko ajatus itsestä synnyttämässä tuntui pitkään niin utopistiselta, ettei siihen osannut kunnolla valmistautua etukäteen. Niin kovasti haluaisin tällä kertaa päästä synnyttämään normaalisti alakautta. Yritän tehdä kaikkeni mitä sen eteen voi tehdä, viimeksihän sektiopäätökseen johti vauvan tarjontavirhe. Tällä viikolla mahavauvamme majaili poikittain, ja aion kyllä tarvittaessa kokeilla kaikki pähkähullunkin kuuloiset ideat, että hän hoksaisi kääntyä pää alaspäin. Vielä on hyvin aikaa kääntyä, eikä tilanne toistaiseksi ole edes kovin poikkeava. Olen kuitenkin hieman jo selvitellyt Spinning Babies -liikkeiden ideaa, ja ei se varmaan ota jos ei annakaan. Kaikkien konstien kuitenkin nyt pitää perustua vauvan kääntymiseen, koska ulkokäännös ei edessä sijaitsevan istukan takia taida tällä kertaa tulla kyseeseen lainkaan.
Kävin myös pelkopolilla juttelemassa edellisestä synnytyksestä ja toiveista ja huolista tätä kertaa ajatellen. Edellisestä kerrasta jäi matkaan osastolta aika ikäviä kokemuksia, jotka ovat kummitelleet mielessä pitkään. Ehkä odotukseni pelkopolia kohtaan olivat korkeammalla, mutta toisaalta nyt pitäisi olla tilanteestani enemmän tietoa sairaalassa. Doulakin on mahdollisesti tulossa tällä kertaa mukaan.
Käytännön valmisteluissa olemme jo aika hyvällä mallilla. Äitiyslomaankin on enää alle kaksi kuukautta. Miten aika kuluu näin nopeasti! Hieman jännittää kyllä tuleva. Isoveli on kovasti miettinyt uutta rooliaan ja tuntuu olevan siitä aika innostunut välillä. Pieniä serkkuja on syntynyt hiljattain, ja se on tuonut sopivasti malleja hänelle tähän tilanteeseen. Mutta saapa nähdä miten menee, voi olla raskasta luopua ainoan lapsen asemasta.
Hän on täällä
Julkaistu: 18.2.2014 Kategoria(t): paino, perätila, synnytys, Uncategorized 6 kommenttiaPoikanen on turvallisesti maailmassa ja pian viikon vanha. Hän on ihana ja soma. Tervekin. Kokoarvio osui nappiin (3020g/49cm/36cm). Siro vauva, jolle kaikki varaamani vaatteet ovat hieman liian suuria. Hän on heti tiennyt, mitä vauvojen kuuluu tehdä -syödä. Alkuun hän on ollut melko säyseä, mutta viime päivinä osoittanut herkän turhautumisen elkeitä. Sektio sujui hyvin ja oli suunniteltuna ehdottomasti meille oikea ratkaisu. Vauvalla oli napanuora kertaalleen kaulan ympäri, joten olisi perätilasta alakautta yrittäessä voinut käydä hullustikin. Selkäpiitä karmii ajatellakin sitä. Asiat, joita jännitin ehkä sektion suhteen eniten, eivät olleetkaan niin pahoja kokemuksia. Kyllä minua leikkauspöydällä hirvitti, mutta jotenkin itse suunniteltu sektio oli koko synnyttämisessä vain kovin pieni osa, minusta tuntuu.
Sektiosta toipuminen on ollut fyysisesti melko nopeaa ja tähän mennessä ei ole tullut mitään ihmeellistä takapakkia tai pelkäämääni komplikaatioita. Muutama päivä sitten olo oli vielä kuin katujyrän alle jääneellä haavakipujen ja maidonnousun kanssa, mutta päivä päivältä olen paremmin tolpillani. Uskomatonta on myös se, että olen jo 3kg päässä raskautta edeltäneestä painosta. Synnytyssairaalaan jäi reilut vauvan verran painoa ja kotiin palattua on haihtunut toiset 3kg kuin itsestään kai imettämiseen. Ensimmäiset synnytyksen jälkeiset päivät menivät aika lääke- ja hormonipöllyissä vauvaa ihastellessa, ja mielikuvat päiviltä ovat osin hieman hatariakin. Ikinä milloinkaan en olisi osannut kuvitella, miten suuri maanjäristys lapsen syntymä onkaan. On totaalisia rakastumisen tunteita ja valtavaa huojennusta kaiken raskaudenaikaisen jännittämisen, pelkäämisen ja huolien jälkeen. Vuosien paino, odottaminen ja epävarmuus purkaantui aika voimakkaasti. Tunteiden kirjo ja vuoristorata on ollut hurjaa, mutta onneksi jo hieman tasaantumassa. Valvoin sairaalassa paljon ja se toi oman lisänsä myllertäviin tunteisiin. Jossain vaiheessa aloin luulla jo sekoavani kaikesta siitä. Minulle oli lopultakin itse leikkausta vaikeampaa olla toipilaana osastolla ja varsinkin se, ettei alkuun yksinkertaisesti kyennyt hoitamaan vauvaa niin paljon kuin olisi halunnut. Osan hoitajista olisin tosin voinut kotiutuessa ottaa meille asumaan, osan taas… No, ei siitä sen enempää. Osastolla oli onneksi useita työntekijöitä, jotka ymmärsivät hyvin, mitä olin käymässä läpi. Kotiin tullessa tuntui, kuin olisin joku aivan toinen henkilö kuin lähtiessä, olin kuitenkin varsin pitkään osastolla omassa vauva- ja hormonikuplassa ilman kosketusta ulkomaailmaan lukuunottamatta lähiperhettä. Ja olenkin toinen henkilö. Olen nyt tämän pikkuvauvan äiti, enkä ihan täysin käsitä sitä. Mieheni on hieno isä.
Pää on kyllä aika pöllyissä vieläkin. Kauan odotettu raskaus on takana ja meillä on kaivattu lapsi. Samalla on haikeaa, että raskaus on ohi ja se tuntuu sittenkin kuluneen hirmu nopeasti. Monella tapaa tykkäsin olla raskaana. Hullunkurista, miten koko raskauden jatkunut mehukeitto- ja mehumieltymys on yhtäkkiä takana. Suklaa maistuu taas hyvältä pitkästä aikaa. Leipä ei enää närästä. Ylipäänsäkään ei enää närästä. Turpeus on häviämässä. Kädet tuntuvat aika hyviltä myös tässä vaiheessa. Vaikuttaa aika lupaavalta. Nyt tutustumme vauvaamme.
Huomenna
Julkaistu: 10.2.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, perätila, synnytys Jätä kommenttiHuomenna minut leikataan. Viime hetken paniikkia on ollut muutama päivä ilmassa. Tuntuu niin hurjalta kaikki tämä. Materian puolesta olemme valmistautuneet varmasti riittävästi, mutta olenkohan sittenkään henkisesti ihan valmis tähän? Että meille tulee vauva, huomenna! Miten tämä raskaus nyt jo päättyy? Onkohan vauva sitten terve? Miten imetys sektion jälkeen ottaa onnistuakseen? Miten selviämme öistä? Olenkohan kovin kipeä leikkauksen jälkeen? Meneeköhän leikkaus hyvin? Tuntuu kurjalta jäädä sairaalaan ilman miestä useaksi yöksi. Mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä ei ole ilmassa ja toisaalta ei varmaan kääntymistä raivotarjontaankaan ole tapahtunut. Vauvaparka ei taida aavistaakaan, että huomenna pitäisi syntyä. Järkyttyyköhän hän kovasti? Voi olla, etten ole ihan heti tänne päivittämässä kuulumisia, ellei nyt sitten synnytys lykkäänny yllättävästi. Saa nähdä. Huomenna toivottavasti olemme kolmihenkinen perhe.
Päätös
Julkaistu: 24.1.2014 Kategoria(t): perätila, synnytys 3 kommenttiaMinulle on varattuna sektiopäivä. Ynnäilin viime kirjoituksessa kuvailemiani synnytystapojen eri puolia, kirjoitin ne itselleni listoiksi. Miinuksia molemmissa synnytystavoissa näin yhtä paljon, plussia sektiossa yhden enemmän. Painavammat miinukset olivat perätilasynnytyksen kohdalla, isommat plussat sektiolla. Sektio tuntuu vauvan kannalta turvallisemmalta tavalta syntyä, vaikka sillä minun kannalta onkin jälkiseuraamuksia ehkä hieman enemmän. Koska en voi valita sitä, että perätilasynnytys varmasti onnistuu eikä pääty sektioon kovassa hässäkässä, sektio on parempi valinta. Lisäksi se painaa vaakakupissa erittäin paljon, että jos tämä vauva onkin meille ainokainen, en uskalla ottaa hänen kannalta ylimääräisiä riskejä. Vauvalla on nyt takaraja. 18 yön päästä hän viimeistään syntyy (ellei synny aiemmin tai ellei käänny yllättäen raivotarjontaan). Niin pian! Hurjaa, jännittävää, epätodellista, vähän haikeaakin. Haikeaa siksi, että raskaus päättyy, enkä tiedä olenko joskus uudestaan raskaana enää. Muuten kyllä olotilan puolesta raskaus saakin jo päättyä. On hieman vaikea kuvitella, mitä nurkan takana odottaa. Ihka oikea vauva meillä kotona ihan kohta. Hui!
Edelleen perätilassa
Julkaistu: 20.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, perätila, synnytys 6 kommenttiaVauvaa yritettiin kääntää äitiyspolilla. Eipä halunnut kääntyä, vaan on tiukasti ankkuroinut peppunsa alakertaan. Lääkäri sai käännettyä päätä hieman toiseen reunaan, mutta peppu ei hievahtanutkaan. Jalat ovat jotenkin linkussa ylöspäin. En ole erityisen yllättynyt tästä lopputuloksesta. Nyt pitää kuitenkin oikeasti valita, että kuinka vauva yritetään saada maailmaan. Ja vieläpä minun pitää päättää se itse. Kukaan ei oikein sanonut sairaalalla suosituksia kummastakaan synnytystavasta, mitään painostusta en kokenut. Painoarvio on n. 2,5kg tällä hetkellä ja silmämääräisesti lääkäri oli sitä mieltä, että minun kokoni puolesta tällainen siro vauva voisi olla synnytettävissä alakautta.
Mitä tällä hetkellä tiedän perätilasynnytyksestä? Vauva pitää itse ponnistaa puoleen väliin saakka, jalkoja ei kaiveta ulos. Vauvaan ei kosketa puolta väliä aiemmin, ettei hän nosta refleksinä käsiään ylös. Synnytysasento on selinmakuulla peppu pöydän reunalla ja jalat telineessä, vähän niin kuin gynekologisessa tutkimusasennossa. Asennon suhteen ei ole valinnanvaraa. Synnytyksen aikana ollaan ravinnotta leikkausvalmiuden takia, kuitenkin tipassa. Jos synnytys käynnistyy supistuksilla, niin kotona voi olla tavanomaisten ohjeiden mukaan. Jos vedet menevät ensin, pitää mennä ambulanssilla vaakatasossa sairaalaan. Olisi tämän päiväisen lääkärin mukaan edullista, ettei synnytys käynnistyisi vedenmenolla, koska lapsivesi ja ehjät kalvot auttaisivat synnytyskanavan laajentumisessa. Yleensä perätilasynnytyksessä tehdään laaja episiotomia. Ulosauton tekee synnytyslääkäri ja porukkaa on synnytyksessä muutenkin enemmän paikalla. Imukuppeja tai pihtejä ei voida käyttää, jos vauva jumittaa tai ongelmia ilmenee, leikataan. Kivunlievitysmenetelmät ovat samoja kuin yleensäkin. Yliaikaisena perätilasynnytystä ei käynnistettäisi, eikä muutenkaan ilmeisesti käynnistyksiä harrasteta. Ihanteellista olisi synnytyksen käynnistyminen itsestään ennen laskettua aikaa, jolloin vauva ei ehtisi kasvaa kovin isoksi vielä. Kovasti minulle painotettiin sitä, että alatiesynnytykseen pitää olla motivoitunut. Minä en ole juuri nyt motivoitunut yhtään mihinkään synnyttämiseen.
Entäs sektio sitten, mitä siitä tiedän? Se on isohko gynekologinen leikkaus, jossa on leikkaukseen liittyvät komplikaatioriskit: tulehdukset, verenvuodot, tukokset. Hoitoa vaativia komplikaatioita on, ne eivät ole järin harvinaisiakaan. Jos sektioita tehdään kaksi, on sen jälkeen synnytystapa aina sektio (liekö olennainen kysymys meidän kohdalla). Sairaalassa ollaan pidempään. Sektion jälkeen saattaa tarvita hieman enemmän tukea imetyksen alkumetreillä. Vauva ei saa synnytyskanavan bakteerikantaa mukaansa syntyessään.
Haluanko tietoisesti valita, että joku avaa vatsanpeitteeni ja ronklaa vauvan ulos käsin? Haluanko ottaa sen riskin, että yritän synnyttää alakautta ja saan laajan episiotomian, mutta vauva otetaankin kuitenkin sektiolla ulos lopulta, eli bonuksena kaksi haavaa. Entäs, jos alatiesynnytys perätilasta sujuisikin ihan ongelmitta? Silloin olisi synnytyksestä toipuminen nopeampaa ja ehkä vauvakin tottuisi ulkomaailmaan nopeammin. Otanko riskin vauvan kannalta, jos päätän yrittää alatiesynnytystä? Kuitenkin jos riskejä havaitaan synnytyksen aikana, suunnitelma muutetaan nopeasti, eikä alatiesynnytyksen yrittämisessä silloin ehkä ole kuitenkaan kyse ylimääräisten riskien ottamisesta. Sitä en tiedä miten ensisynnyttäjyys vaikuttaa perätilasynnytyksen onnistumiseen. Jos ajattelisin ainoastaan omalta kannaltani, valitsisin alatiesynnytyksen. Jos haluaisin ottaa vauvan kannalta erityisen varman päälle, lähtisin suunniteltuun sektioon. Mutta voiko varman päälle ottaa synnyttämisessä koskaan? Saattaisin olla valmis yrittämään alatiesynnytystä, mikäli kuvauksessa lantio todetaan riittävän väljäksi ja lääkäri on sitä mieltä, etten ota ylimääräistä riskiä vauvan kannalta. Jotenkin minua ehkä kammottaa se sektio kuitenkin sen verran enemmän, että mielummin en sitä valitsisi etukäteen. Käsittääkseni riskit kiireellisissä ja suunnitelluissa sektioissa ovat jokseenkin samaa luokkaa, joten sektio riskeineen tulee, jos on tullakseen.
On tämä kyllä. Kohta on kokemusta lisääntymisen erikoistilanteista joka vaiheelta.
Sektio vs. perätilasynnytys
Julkaistu: 16.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, synnytys 2 kommenttiaOlen virallisesti äitiyslomalla. Yllättävää kyllä, koen itseni aika stressaantuneeksi siitä huolimatta. On niskajumia ja kremppoja ja tunne siitä, että haluan saada tehtyä suunnittelemani projektit äkkiä alta pois. Mihin on kiire muka? Ehkä isoimmat paineet tulevat kuitenkin siitä, että päässä pyörii synnytystapa. Mietin asiaa tämän tästä, vaikka vielä on mahdollisuudet normaaliin alatiesynnytykseen. En välttämättä haluaisi perätilasynnytystä vauvan kannalta, itseni kannalta en välttämättä haluaisi sektiota. Sektiossa omalta kannalta mietityttää se, että se on kuitenkin suurehko operaatio, josta toipuminen vie aikaa. Kohtuunkin tulee arpi, jonka on parannuttava. Jonkin verran sektiolla olisi merkitystä silloinkin, jos olen joskus uudestaan raskaana. Täytyy muistaa kysyä äitipolikäynnillä, vaikeuttaako sektio tosiaan raskaaksi tulemista, kuten linkittämässäni artikkelissa sanotaan. Sektio olisi ehkä hieman turvallisempi vauvan kannalta, niin koen. Itseni kannalta pelkään hieman komplikaatioita kyllä. Sairaalassakin pitäisi olla monta päivää, mikä ei ajatuksena innosta. Mutta kun en yhtään tiedä millaiselta synnyttäminen juuri minusta tuntuu, on kamalan vaikea ajatella tällaista erityistilannetta kuin perätilasynnytys. Nyt on menossa 36. raskausviikko, ja kovasti tuntuu siltä, ettei vauva ole kyllä raivotarjontaan kääntynyt enää oma-aloitteisesti. Yhden ekstraplussan sektiossa näkisin. Siinä voisi nimittäin samalla vilkaista näkyykö vatsassa merkkejä endometrioosista, vaikka synnytys se ensisijaisesti onkin.
On välillä vieläkin vaikea uskoa, että meille on tulossa oikea vauva, joka on sitten koko ajan meidän vastuulla. Vaikka olen lähes maanisesti varustellut kotiamme vauvaa varaten viime päivinä, on silti mielessä jonkinlainen pelko vauvan menettämisestä ja toisaalta vauvan saapuminenkin välillä ihan vähän hirvittää. Kuinka selviämme? Osaammeko hoitaa vauvaa? Välillä on hyvin luottavainen ja tyynikin olo onneksi. Tuntemukset vaihtelevat. Alan kuitenkin väsyä tähän raskauteen hiljalleen.
Joko kohta uskaltaisi kasata pinnasängyn ja laittaa lapselle tulevan huoneen valmiiksi?
Lisää jännitystä elämään
Julkaistu: 9.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, synnytys 2 kommenttiaEilen iltapäivällä huolestuin, että mahtaakohan tihkuttaa lapsivettä. Illasta arvelin jo, että ehkä huoli oli turha, mutta oltuani synnytysvastaanottoon yhteydessä, suositus oli kumminkin käydä siellä näytillä. Jälleen oli tiedossa illanvietto sairaalan kellarikerroksessa, toinen lyhyen ajan sisään. Ei onneksi vaikuttanut siltä, että lapsivettä olisi tullut. Muutenkin asiat olivat ihan hyvällä mallilla. Paitsi vauvan tarjonta. Se ei ollut mitenkään suuri yllätys, ettei siellä majailla lähtökuopissa pää alaspäin vielä. Vauva oli jälleen perätilassa. Vaikka menin ihan muusta syystä näytille, niin nyt on sitten sovittuna aika äitiyspoliklinikalle tarjonnan arvioon ja mahdollisen perätilan ulkokäännökseen tai synnytyksen suunnitteluun. Tämä kaikki tapahtuu reilun viikon kuluttua. Jos tässä kävisikin niin, että lapsivedet menisivät selvästi, niin ohjeena on hankkiutua vaakatasossa pylly ylhäällä ambulanssilla sairaalaan.
Mitähän ajattelisin synnyttämisestä nyt? Aika selkeästi vauvamme on suosinut tätä perätilaa tai poikkitilaa. Puolivälin jälkeen yhdessäkään ultrassa hän ei ole ollut pää alaspäin. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt synnytystä myös siitä lähtökohdasta, että tarjonta ei olisikaan ns. oikea. Vielä toki on mahdollista, että hän itse hakeutuu toiseen asentoon tai että käännös onnistuu. Vauva on aika siro, joten sikäli perätilasynnytys alakautta saattaa olla ihan mahdollinen vaihtoehto. Hmm… En hirveästi tykkää sektioajatuksesta, mutten kyllä perätilasynnytysajatuksestakaan sen enempää. Mitähän tässä onkaan edessä?
Äitiysloma häämöttää
Julkaistu: 7.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, liikkeet, pahoinvointi, synnytys 2 kommenttiaNyt se on jo ihan nurkan takana, nimittäin äitiysloma. Ennen joululomaa laskin työpäiviä, kun alkoi töissäkäynti ottaa aika koville jo. Olen vielä näinä parina viime viikkona käynyt tavallisesti töissä, mutta pyhien ansiosta työpäiviä on ollut vain kourallinen. Unirytmi on edelleen ihan sekaisin ja erilaisia unta häiritseviä kremppoja on alkanut tulla ihan uudessa mittakaavassa. Siinä mielessä alan olla ihan kypsä jo jäämään pois töistä. Viime yönä alkuyö oli yhtä riesaa riesan perään. Ensin oli pahoinvoiva olo. Sitten en löytänyt asentoa, sillä alkoi särkeä nivusia ja häpyluuta. Avuksi koitin lämpöpakkausta. Asettelin myös kolme ekstratyynyä paikoilleen. No, sitten tuli kuuma. Vauva alkoi myös mellastaa kovasti. Avuksi kipuun otin lopulta Panadolia, avattiin ikkuna, sijoittelin peittoa paremmin, kävin vessaassa, kävin juomassa ja vaihtamassa kevyemmät vaatteet… Paha olo alkoi jo väistyä, mutta sitten tulikin sietämätön nälkä… Kävin vielä syömässä. No, sitten kun palasin vaaka-asentoon, alkoi tietysti närästää. Otin Rennietä. Kello oli yli kaksi kun viimein nukahdin. Tällaista sähläämistä nämä yöt ovat minulla alkaneet olla. Ei enää tällä meiningillä montakaan työpäivää jaksaisi. Toisaalta yllättävän virkistävää oli kyllä olla töissä huononkin yön jälkeen. On ristiriitaiset tunnelmat, toisaalta olen ihan valmis jäämään äitiyslomalle, mutta toisaalta se tuntuu vähän pelottavaltakin. Töissä on vierähtänyt jo ainakin viisi vuotta putkeen ja vaikka kuinka olen kaivannut taukoa siihen, niin nyt se ei tunnukaan niin kriittiseltä. Elämänmuutos on aika iso. Miten saankaan ajan kulumaan, kun tilanne on se, etten esimerkiksi juuri pysty enää käsitöihin niin kuin olin suunnitellut. Kädet ovat niin pökkelöt ja kipeytyvät rasituksesta tavallista helpommin.
Joululomalla ollessa olen ehtinyt kovastikin miettiä synnytystä ja se on varsinkin yöaikaan alkanut pyöriä mielessä. Katsoin parina päivänä putkeen toisen tuotantokauden sarjasta Hakekaa kätilö! Varmaan sekin oli jonkinlaista valmentautumista tulevaan. Sarja tuli uniin elävästi. Huomasin, että hieman erilaisesta vinkkelistä katselin näitä jaksoja nyt, kuin reilu vuosi sitten ensimmäistä tuotantokautta katsellessa, olin silloin sairaslomalla IVF:n jälkimainingeista. Tuntuu kyllä, että nivusseudun kivut olisivat merkki siitä, että keho on alkanut hiljalleen valmistautua synnytykseen. Minä en koe olevani henkisesti valmis. En osaa kuvitella itseäni synnyttämässä, ihan kuin se ei ollenkaan koskisi minua vieläkään. Tai osaan ja en osaa, vaikea selittää. Mahassa on kyllä vauva, joka kohta varmaan on täällä meidän kanssa, mutta että sen pitäisi sieltä jotenkin tulla poiskin… Epätodellista. Vielä ei vaikuta mitään asettumista tapahtuneen, vaan pyörimistä ja hyörimistä on monena päivänä mahassa tapahtunut, kuin myös monena yönäkin… Ihan heti ei vauva kaiketi ole tulossa. Sopiva aikaikkuna olisi 3-5 viikon sisällä. Kaikenlaista kremppaa alkaa olla jo niin riittävästi, että sen ansiosta synnytystä tavallaan jo odottaakin. Vaivojen lista on pitkä: närästys, uudelleen ilmaantunut pahoinvointi, unipulmat, turvotukset, kivut vaihtelevissa nivelissä, levottomat jalat, väsymys, kuumuus, supistelut… Pääasiassa siedettäävää kyllä, kunhan eivät kaikki iske kerralla. Mahassa olevaa melskettä on sentään niin kiva edelleen kuulostella, että ihan varmasti on outoa, kun yhtäkkiä siellä ei olekaan enää ketään.
Valintoja, vaivoja ja valmistautumista
Julkaistu: 18.12.2013 Kategoria(t): Bugaboo Buffalo, hankinnat, kolmas trimesteri, neuvola, synnytys, vaunut 2 kommenttiaRaskaus on edennyt jo 32. viikolle. Äitiysloman alkamiseen on kolmisen viikkoa aikaa, mutta joulun ansiosta jäljellä on vain muutamia työpäiviä enää. Neuvolakäynnit alkavat pian tihentyä. Se on ihan mukava. Kohdun SF-mitta kasvaa keskikäyrällä, vaikka edelleen saan kuulla muka pienestä mahastani ärsyttäviä kommentteja. Se ei ole objektiivisesti eikä kyllä enää subjektiivisestikaan pieni. Olen jokseenkin pitkä, joten vauva näköjään mahtuu aika hyvin mahaan ilman, että näytän valaalta. Vaivojakin on jonkin verran ollut, erilaisia kuin ennen. Saimme Vau-kirjan (sen, jonka tekstit ovat myös täällä) aikanaan lapsettomuusklinikalta mukaamme ja täytyy todeta, että hämmästyttävää kyllä vointi ja vaivat ovat monessa kohtaa noudatelleet lähes täysin kirjassa mainittuja ajankohtaisia oireita. Viimeisimmät riesat ovat kova närästys, turvotukset ja klo 21 toistuva levottomat jalat -oire. Tämä oiretrio vaivaa erityisesti iltaisin. Väsymys on tehnyt myös toisen tulemisen. Onneksi levottomat jalat eivät vaivaa enää nukkumaan mennessä vaan ohittuu usein kylmä- tai lämpöhoidolla. Verenpaine on pysynyt ihan hyvänä toistaiseksi. Turvotukseen kehotetaan juomaan reilusti vettä, mutta se on närästyksen takia aika vaikeaa. Närästystä nimittäin tulee ihan mistä vaan, tavallisista miedoista ruoistakin, vaikka enemmän tietysti perinteisesti närästyttävistä ruoista. Tuleepahan nyt jouluna syötyä kohtuudella ja jätettyä suklaat aika vähälle. Muutenkin ruokamielessä joulusta tulee hieman tylsä, kun en voi syödä kalasuosikkejani tällä kertaa.
Kunnalliset perhevalmennukset ovat takana myös. Joistakin kerroista jäi hyvät tunnelmat, mutta toisilla kerroilla odotukset eivät oikein täyttyneet. Erityisesti synnytysvalmennus oli minulle pettymys. Se jäi pinnalliseksi enkä saanut itselleni oikein muuta uutta tietoa kuin sen, että omat sisäkengät on hyvä tuoda sairaalaan mukaan. Kivunlievitysvaihtoehdot esiteltiin sen suuremmin perehtymättä menetelmiin ja niiden hyötyihin tai varjopuoliin. Valmennuksen kävi pitämässä pari opiskelijatyttöä, ja se ei tällaisessa yli 30-v. ensisynnyttäjässä oikein ollut omiaan herättämään luottamusta. Harkitsen paikkakunnalla järjestettävään monituntiseen yksityiseen synnytysvalmennukseen osallistumista, sillä siellä luvassa olisi ponnistus- ja hengitystekniikan opetustakin.
Olemme tehneet paljon hankintoja. Hankintalistalta suurin osa on jo ostettuna, vielä puuttuu hoitolaukku, pinnasängyn patja, Manduca ja joitakin vaippatarvikkeita, joiden kaikkien hankkimisesta en ole oikein varma vielä. Pieniä vaatteita on jo aika mukavasti. Olen myös tehnyt viikonloput lähes vimmaisesti käsitöitä, ja saanutkin aikaan monia juttuja, peittoja ja sen sellaista. Vaunut tilasimme viimein viikonloppuna ja täytyy kyllä kehua Vaunuaitan verkkokaupan nopeaa palvelua. Harva suomalainen verkkokauppa on toimittanut mitään yhtä nopeasti kuin nämä vaunut tulivat. Tilasimme vaunut maanantaina ja tänään ne toimitettiin kotiovelle. Päädyimme lopulta Bugaboo Buffaloihin, jotka olivat eniten pyörineet mielessä. Näillä olisi aikomus pärjätä yksinomaan, toivottavasti odotukset täyttyvät. Tässä Buggikset nyt ovat keskellä olohuonetta.
Vähän menneestä, vähän tulevasta
Julkaistu: 5.11.2013 Kategoria(t): kiitollisuus, lapsettomuus, liikkeet, syke, synnytys Jätä kommenttiEdelleen tuntuu kovin merkitykselliseltä, kun jokainen uusi raskausviikko alkaa, nyt jo 26. viikko. Vauvan selviämismahdollisuuksien pitäisi parantua päivä päivältä. Olotila on ollut kyllä huomattavasti parempi sitten 24. viikon päättymisen jälkeen. Minua huojentaa suunnattomasti tieto siitä, että nyt meidän vauvan eteen olisi paljonkin jo tehtävissä tehohoidossa. Olen nukkunutkin selvästi paremmin. Välillä silti olen sydän kurkussa, jos minusta vauva on liian pitkiä aikoja ihan hissukseen mahassa. Onneksi liikemalleissa on havaittavissa jonkinlaista vuorokausivaihtelua, samoin oma asento ja varsinkin vauvan asento vaikuttavat tosi paljon liikkeiden tuntumiseen. Tänään oli pitkästä aikaa tarve kuunnella dopplerilla, että ollaankos siellä vielä maisemissa, kun tuntikaupalla oli ihan hiljaista iltapäivällä. Syke löytyi aivan häpyluun tuntumasta. Ilmeisesti kaveri majaili pää alaspäin, enkä minä yleensä kovin selvästi tunne vielä kylkiä tai palleaa kohti suuntaavia potkuja. Tällä viikolla olen menossa lääkärineuvolan sijasta klinikan lääkärille ja odotettavissa on ylimääräinen ultra. Toivottavasti vaavilla on kaikki hyvin edelleen.
Olen kovasti iloinnut ympärillä olevista ihmisistä. Olen löytänyt hieman yllättäviltä tahoilta samaa tietä kulkeneita ja keskustelut heidän kanssa ovat olleet merkityksellisiä. Myös virtuaalisista ihmissuhteista olen ollut erityisen onnellinen viime aikoina. Lapsettomuusongelman alkuaikoihin liittyvä erillisyyden tunne on jäänyt taakse pitkälti vertaistuen ansiosta. Tuntuu nykyään varsin helpolta kertoa lapsettomuustaustasta hieman vieraammillekin ihmisille. Minusta on alkanut tuntua siltä, että on tärkeää, etteivät muut pidä tätä raskautta itsestään selvänä asiana, kun se ei todellakaan sitä ole itselle. Aikaisempina vuosina haikailin kovasti sitä, että tulemalla äidiksi saisi uusia tuttavuuksia, mutta en voinut arvata, että lapsettomuudenkin kautta näin kävisi. Aluksi lapsettomuus tuntui sosiaaliselta katastrofilta, mutta lopultakin olen kiitollinen siitä tiestä, jonka olemme tähän mennessä käyneet läpi.
Synnytys mietityttää. En saa ajatuksiani oikein kasattua vieläkään sen suhteen. En tiedä mitä mieltä mistäkin kivunlievityksestä olisin, mitä haluaisin tai mitä en haluaisi. Kovin vaikea ikäänkuin suunnitella synnytystä etukäteen, sillä mistä sitä lopultakaan tietää, miten se etenee, mitä tapahtuu ja miltä se itsestä sitten tuntuu. En usko olevani jalo luomusynnyttäjätyyppi, mutta toisaalta en pidä oikein siitäkään ajatuksesta, että minulle laitettaisiin selkäpuudutuksia. Sitten taas muut puudutukset eivät ole välttämättä niin tehokkaita. Sektioon en mielelläni päätyisi, mutta jos se olisi parasta, niin sitten se olisi vain niin. En ole ollut ikinä missään merkittävässä leikkauksessa ja olisi kaikin puolin ensisijaista, että saisi melko normaalin alatiesynnytyksen. Täytyy varmaan jutella lääkärikäynnillä, josko saisi näihin ajatuksiin jotain uutta näkökulmaa.
G2P1 