Lisää imetysasiaa
Julkaistu: 19.3.2014 Kategoria(t): imetys, Uncategorized Jätä kommenttiImetys on meillä melkoista tasapainoilua. Tarjonta ja kysyntä eivät ihan tunnu kohtaavan. Välillä on päiviä, että poikanen imee 3-4 tunnin välein vain toisesta rinnasta ja välillä päiviä, että hän syö molemmista parin tunnin välein. Välillä on tullut jopa viiden tunnin unipätkiä yöllä, välillä herätään syömään parin tunnin välein. Tissit yrittävät pysyä tahdissa, mutta ihan ongelmatonta tämä ei kyllä ole. Pitkät syöttövälit tiheiden syöttöjen päivän jälkeen aiheuttavat pakkautumista ja valumista tai tiehyttukoksen oloisia oireita erityisesti toiselle puolelle. Tukosoireita on nytkin. Toinen rinta on muutenkin hankalampi. Se on koko ajan ollut vuolaampi ja poikasen on ollut siitä vaikeampi saada hyvää otetta. Otteen kanssahan meillä onkin pulmia ja minulla välillä nirhaumia sen takia. Syöttäminen sattuu. Otteen parantaminen on vaan tosi vaikeaa. Periaatteessa tiedän mitä pitäisi tehdä. Mutta miten harjoituttaa nälkäistä muutaman viikon ikäistä, joka turhautuu herkästi ja välillä itkee niin sydäntäsärkevästi, kun yritän korjata hänen otetta maitohanasta? En aina ollenkaan itse kestä sitä. No, otteen suppeuteen näyttäisi vaikuttavan vuolas ja jopa suihkuava maidontulo. Sillon kun ote on parempi, pitää nostaa kakovaa poikaa pystyyn yskimään rinnalta ja välillä maitoa tulee nenästä syödessä tai pulautuksena kaikista rööreistä… Imemisen tarve on myös kova ja mahvaivaakin tulee maitoähkystä. Olenkin saanut ohjeen imettää neljän tunnin syötöt vain toiselta puolelta, jotta maidon tulo vähenisi ja otteen harjoituttaminen helpottuisi. Tämä on ns. suihkutissihoitoa. Aloin toteuttaa tätä, mutta tästä näyttää olevan seurauksena alkavat tiehyttukokset, koska toinen rintahan saattaa yhtäkkiä olla levossa pidemmän aikaa kuin tuon neljä tuntia, koska syöttövälit eivät ole aina kovin tiheät ja rinta ilmeisesti ei tyhjene otteen pulmien takia niin hyvin kuin pitäisi. Maidon tulon vuolaudesta kertoo kuitenkin sekin, että poikanen oli viime neuvolassa saanut painoa löhes 450g/viikko, mikä on paljon, kun kuukaudessa olisi saatava vähintään 500g. Tällä vauhdilla lapsi olisi yli 20kg vuoden iässä… No, eiköhän tämä tasaannu kuitenkin. Syytä olisi. Hermot menee. Vähän pelkään rintatulehdusta. Käytännön elämä on muutenkin kinkkistä edelleen. Huonekalut on vuorattu pyyhkeillä ja peitoilla pukluvaaran ja äidille tarpeellisten ilmakylpyjen takia. Sohva, sänky ja nojatuolit ovat yhtä tyynyjen, pyyhkeiden ja harsojen sekamelskaa. Maitotahroja on siellä täällä. Pyykkiä tulee 1-3 koneellista päivässä, lähinnä harsoja ja pyyhkeitä. Ennen pesin ehkä kolme koneellista viikossa. Toki nyt vaatevalikoimakin on suppeampi, joten ne vähät on pestävä usein, jotta on päällepantavaa. Haluaisin niin kovasti, että tämä alkaisi sujua paremmin. Hirmu työläs vaihe tämä on.
Kuinka noviisi selviytyy imetyksen ensiviikoista?
Julkaistu: 4.3.2014 Kategoria(t): hankinnat, imetys 3 kommenttiaTässä jotain pohdintaa katkonaisten öiden pehmittämällä päällä. Olikin asioita, joihin olen ollut melko huonosti varautunut. Nimittäin imetys on lähtenyt yllättävän vuolaasti käyntiin. Olin pessimistinä enemmän varautunut siihen, että jos maitoa ei oikein tulisikaan. Tilanne onkin hieman päinvastainen. Maitoa tulee, jopa reilustikin. On pitänyt hankkia kotiin melkoinen arsenaali imetysvarusteita, joita en etukäteen arvannut tarvitsevani. Olin etukäteen ostanut kokonaista kaksi paria puuvillaisia liivinsuojuksia äitiyspakkauksen suojusten lisäksi. Kertakäyttöisiä en ollut ollenkaan hankkinut. En osannut kuvitella, minkälaista tahtia suojuksia pitäisi vaihtaa, kolmet kestoliivinsuojukset eivät tässä meijerissä riitä tällä hetkellä päivässä ollenkaan. Aika pitkä penni menisi noihin kertakäyttöisiin suojiin, jos tämä maidon tarjonta ei tasaannu hetkeen. Rintapumpun olin kaiken varalta ostanut etukäteen, tosin jättänyt paketin avaamatta, jotta sen voisi tarvittaessa myydä pois. Kotiutuessa se kyllä oli kovin tarpeen heti, mutta aivotoiminta oli pumpun kasaamiseen ja käyttöohjeiden opetteluun ihan liian vajaalla, joten mies sai hoitaa sen puolen. Pumppu on ollut tarpeen varsinkin yöllä, jos poikanen on yllättäen nukkunut viiden tunnin unet, eikä saa millään otetta ennen kuin pumppaan enimmän pinkeyden pois. Lisäksi on pitänyt hankkia maidonkerääjiä, hoidella nirhaumia ja opetella imetysasentoja. Imetystyynynkin ostin etukäteen myös, ja voin onnitella itseäni onnistuneesta valinnasta. Sairaalan pitkä ja lötkö imetystyyny oli turha kapine, mutta tämä hankkimani Doomoon muhkeahko Softy-tyyny on pikkuisen vauvan asettelussa kyllä ihan loistava. Lisäksi sillä saa hyvin vältettyä paineen sektiohaavalle. Etukäteen hankkimani imetysliivit ovat sen sijaan vääränlaisia tai väärän kokoisia. Napakka istuvuus ei todellakaan ole nyt haussa. Liivejä tarvitsee myös useita pareja, jotta saa pidettyä huolen hygieniasta. Mitä kuumempi pesulämpötila on sallittu, sen parempi. Imetysliivimaailma on aika merkillinen. Useissa mallistoissa on minusta aika suppea kokovalikoima, esim. H&M myy täällä lähes pelkästään liivejä, joiden ympärysmitta on 80cm. Sitten on niitä mallistoja, joissa kokoluokitus on S-L. Tyylin suhteen pitää kyllä tehdä kompromisseja aika lailla, mutta onneksi sentään löysin joitakin oikean kokoisia liivejä. Päänvaivaa on tuottanut yöpukeutuminen, etenkin aluksi, koska en ollut tajunnut ostaa yöllä pidettäväksi sopivia liivejä. Yritin sitten mm. viritellä kertakäyttösuojia imetyspaitaan kiinni yöksi, tämä toimi jotenkin ainakin osan yöstä. Mutta eihän suojukset kääntyessä ole oikealla kohdalla enää… Ilman liivinsuojia nukkuessa voin varautua siihen, että herään lammikosta viimeistään aamuyöllä. Sänkyyn onkin pedattuna pyyhe… Liivinsuojien, etenkin kertakäyttöisten kanssa taas voi varautua hautumisesta johtuviin ongelmiin. Ihanteelliselta yövaattelta tuntuisi sellainen paita, jossa olisi integroituna kestoliivinsuoja, ettei tarvitsisi jatkuvasti hautoa liiveillä rintoja. Yöimetys on kyllä melkoista säätämistä muutenkin vielä. Olen tolkuttoman hidas herääjä, eikä makuuasennossa imetys useinkaan onnistu vielä. Imetykseen soveltuvia päivävaatteita on nyt jonkinlainen kokoelma. Yksi paita, jonka ostin etukäteen taitaa kumminkin jäädä käyttämättä, sillä luukut osuvat siinä lähinnä kainalon kohdille. Se on ollut selkeästi hutiostos, hyvin toimivat minusta sellaiset paidat, joissa on kunnon luukku edessä kyljeltä toiselle.
No niin, ehkä hieman sekava kirjoitus. Pääasia on, että poika on kasvanut saamallaan maidolla ja on useimmiten kohtuullisen tyytyväinenkin. Hetkittäin joutuu oikein nipistämään itseään, että voiko olla tottakaan, että meillä on nyt tuollainen vauva!
Hän on täällä
Julkaistu: 18.2.2014 Kategoria(t): paino, perätila, synnytys, Uncategorized 6 kommenttiaPoikanen on turvallisesti maailmassa ja pian viikon vanha. Hän on ihana ja soma. Tervekin. Kokoarvio osui nappiin (3020g/49cm/36cm). Siro vauva, jolle kaikki varaamani vaatteet ovat hieman liian suuria. Hän on heti tiennyt, mitä vauvojen kuuluu tehdä -syödä. Alkuun hän on ollut melko säyseä, mutta viime päivinä osoittanut herkän turhautumisen elkeitä. Sektio sujui hyvin ja oli suunniteltuna ehdottomasti meille oikea ratkaisu. Vauvalla oli napanuora kertaalleen kaulan ympäri, joten olisi perätilasta alakautta yrittäessä voinut käydä hullustikin. Selkäpiitä karmii ajatellakin sitä. Asiat, joita jännitin ehkä sektion suhteen eniten, eivät olleetkaan niin pahoja kokemuksia. Kyllä minua leikkauspöydällä hirvitti, mutta jotenkin itse suunniteltu sektio oli koko synnyttämisessä vain kovin pieni osa, minusta tuntuu.
Sektiosta toipuminen on ollut fyysisesti melko nopeaa ja tähän mennessä ei ole tullut mitään ihmeellistä takapakkia tai pelkäämääni komplikaatioita. Muutama päivä sitten olo oli vielä kuin katujyrän alle jääneellä haavakipujen ja maidonnousun kanssa, mutta päivä päivältä olen paremmin tolpillani. Uskomatonta on myös se, että olen jo 3kg päässä raskautta edeltäneestä painosta. Synnytyssairaalaan jäi reilut vauvan verran painoa ja kotiin palattua on haihtunut toiset 3kg kuin itsestään kai imettämiseen. Ensimmäiset synnytyksen jälkeiset päivät menivät aika lääke- ja hormonipöllyissä vauvaa ihastellessa, ja mielikuvat päiviltä ovat osin hieman hatariakin. Ikinä milloinkaan en olisi osannut kuvitella, miten suuri maanjäristys lapsen syntymä onkaan. On totaalisia rakastumisen tunteita ja valtavaa huojennusta kaiken raskaudenaikaisen jännittämisen, pelkäämisen ja huolien jälkeen. Vuosien paino, odottaminen ja epävarmuus purkaantui aika voimakkaasti. Tunteiden kirjo ja vuoristorata on ollut hurjaa, mutta onneksi jo hieman tasaantumassa. Valvoin sairaalassa paljon ja se toi oman lisänsä myllertäviin tunteisiin. Jossain vaiheessa aloin luulla jo sekoavani kaikesta siitä. Minulle oli lopultakin itse leikkausta vaikeampaa olla toipilaana osastolla ja varsinkin se, ettei alkuun yksinkertaisesti kyennyt hoitamaan vauvaa niin paljon kuin olisi halunnut. Osan hoitajista olisin tosin voinut kotiutuessa ottaa meille asumaan, osan taas… No, ei siitä sen enempää. Osastolla oli onneksi useita työntekijöitä, jotka ymmärsivät hyvin, mitä olin käymässä läpi. Kotiin tullessa tuntui, kuin olisin joku aivan toinen henkilö kuin lähtiessä, olin kuitenkin varsin pitkään osastolla omassa vauva- ja hormonikuplassa ilman kosketusta ulkomaailmaan lukuunottamatta lähiperhettä. Ja olenkin toinen henkilö. Olen nyt tämän pikkuvauvan äiti, enkä ihan täysin käsitä sitä. Mieheni on hieno isä.
Pää on kyllä aika pöllyissä vieläkin. Kauan odotettu raskaus on takana ja meillä on kaivattu lapsi. Samalla on haikeaa, että raskaus on ohi ja se tuntuu sittenkin kuluneen hirmu nopeasti. Monella tapaa tykkäsin olla raskaana. Hullunkurista, miten koko raskauden jatkunut mehukeitto- ja mehumieltymys on yhtäkkiä takana. Suklaa maistuu taas hyvältä pitkästä aikaa. Leipä ei enää närästä. Ylipäänsäkään ei enää närästä. Turpeus on häviämässä. Kädet tuntuvat aika hyviltä myös tässä vaiheessa. Vaikuttaa aika lupaavalta. Nyt tutustumme vauvaamme.
Huomenna
Julkaistu: 10.2.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, perätila, synnytys Jätä kommenttiHuomenna minut leikataan. Viime hetken paniikkia on ollut muutama päivä ilmassa. Tuntuu niin hurjalta kaikki tämä. Materian puolesta olemme valmistautuneet varmasti riittävästi, mutta olenkohan sittenkään henkisesti ihan valmis tähän? Että meille tulee vauva, huomenna! Miten tämä raskaus nyt jo päättyy? Onkohan vauva sitten terve? Miten imetys sektion jälkeen ottaa onnistuakseen? Miten selviämme öistä? Olenkohan kovin kipeä leikkauksen jälkeen? Meneeköhän leikkaus hyvin? Tuntuu kurjalta jäädä sairaalaan ilman miestä useaksi yöksi. Mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä ei ole ilmassa ja toisaalta ei varmaan kääntymistä raivotarjontaankaan ole tapahtunut. Vauvaparka ei taida aavistaakaan, että huomenna pitäisi syntyä. Järkyttyyköhän hän kovasti? Voi olla, etten ole ihan heti tänne päivittämässä kuulumisia, ellei nyt sitten synnytys lykkäänny yllättävästi. Saa nähdä. Huomenna toivottavasti olemme kolmihenkinen perhe.
Perhe on pahin vai miten se menikään?
Julkaistu: 3.2.2014 Kategoria(t): yleistä mölinää 2 kommenttiaKun on itse toivonut lasta neljä vuotta, sitä kuvittelee, että lähipiirille lapsen syntymän läheneminen olisi yhtä iso ilon ja jännityksen aihe kuin itselle. Näin ei olekaan, ei kaikille. Eivät he ole odottaneet meille lasta ollenkaan niin hartaasti kuin me. Eivät he ole kokeneet kaikkea sitä epätoivoa, jonka läpi olemme kahlanneet. Olen kuin puulla päähän lyöty anoppipuolen asenteesta, niin paljon, ettei asia lakannut vaivaamasta minua keskellä yötä. On käymässä harvinaisen selväksi, ettei tätä henkilöä kiinnosta olla missään merkittävässä roolissa suhteessa lapseemme eikä auttaa lapsen hoidossa. Olen hämmentynyt ja loukkaantunutkin. Tuntuu suorastaan hävyttömältä moinen käytös tässä vaiheessa, varsinkin kun tilanne on se, että apu olisi hyvin tervetullutta. Miehellä on hyvin pieni lapsuudenperhe, jäljellä on enää isä. Tällä on uusi avopuoliso, joka on muutamankin vuoden jälkeen edelleen meille molemmille täysi mysteeri. Hän ei pahemmin kerro itsestään mitään. Tämä henkilö on käynyt piikikkäämmäksi raskauden edetessä ja suhtautuminen alun innostuksesta on selvästi laimentunut osin ilmeisesti liittyen lapsen oletettuun sukupuoleen ja osin joihinkin muihin kenties hänen omaan elämään liittyviin seikkoihin, jotka ovat varsin hämärän peitossa meiltä. Asia vaivaa minua suunnattomasti. Herää tarve suojella lasta henkilöltä, joka on viime aikoina esiintynyt melkoisena pahanilmanlintuna. Molemmilla pariskunnan osapuolilla on pitkäaikaissairaus, joka luonnollisesti jo rajoittaa heidän kykyä osallistua lapsen hoitoon, kuitenkin selvästi vähemmän anoppipuolen kohdalla kuin appiukon. Olen piinallisen tietoinen siitä, enkä odota mitään sellaista, mihin kumpikaan ei varmasti pysty nyt. Kuumeisesti mietin käytännön vaihtoehtoja tilanteisiin, jossa tarvitsisimme oikeasti käytännön apua kotona. Jos käteni ovat romuna, apua on jostain hankittava. Päiväsaikaan on saatavilla kunnallista apua, mutta entäs jos tarvitsee illalla lapselle hoitajaa? Sitä en ole vielä ratkaissut.
Yksi hiertävä aihe on ollut rokotukset. Olisin toivonut, että influenssakautta varten lähipiirimme ottaisi tänä vuonna influenssarokotukset minun ja vauvan takia. Muut ottivatkin, mutta anoppipuoli ei halunnut sitä ottaa vedoten piikkikammoon ja pakurikäävän tehoon. Varmaan hän ei usko rokotuksiin, joskin epäilen, onko hän kovin syvällisesti asiaa pohtinut. Jännä, että pitkäaikaissairas jo ikääntynyt henkilö kuvittelee, ettei kuulu vakavan influenssan riskiryhmään. Rokotuksista huolehtiminen on minulle tärkeä asia ja hämmennyin kovasti tästä ajatuksen tyrmäävästä vastaanotosta. Tuntui, ettei meidän vauvan suojelemisella ollut mitään merkitystä tälle ihmiselle. Muutenkaan hänellä ei rokotussuoja ole kunnossa. Olen lohduttautunut sillä ajatuksella, että todennäköisesti hän ei tule merkittäviin infektioihin sairastumaan ja on jopa ehkä sairastanutkin aikanaan joitakin nykyään melko harvinaiseksi käyviä rokotuksilla torjuttavia tauteja. Riskaabeleja matkasuunnitelmiakaan ei taida olla näköpiirissä. No, viime kädessä ketään ei voi pakottaa rokotuttamaan itseään, joten minun osaksi jäi niellä harmistukseni ja toivoa, ettei kukaan sairastu yllättävään tautiin juuri nyt.
Minulla on suunnilleen miljoona eri teoriaa ja hurjaa spekulaatiota siitä, miksi asennoituminen on yllättäen käynyt niin nuivaksi vauvan odottamisen suhteen. Totta puhuen, mikä tausta tällä suhtautumisella onkaan, se tuskin minua voisi järkyttää. Olen vain niin surullinen vauvan puolesta. Enpä olisi uskonut, että meillä olisi näin kylmäkiskoinen ihminen lähipiirissä. Nimittäin minun lapsuudenperheessä eikä miehen lapsuudenperheessä tällaista ei voisi keneltäkään odottaa. Minun vanhemmat pitävät lapsista ja heillä on riittämiin omia kokemuksia yksin jäämisestä lasten kanssa, joten ainakin henkistä tukea sieltä on saatavilla. Sisarukseni ovat olleet kiinnostuneita tulevasta vauvastamme. Samoin mieheni isä. Tämä uusin ja vierain perheenjäsen, joka ilmeisesti ei halua olla perheenjäsen, aiheuttaa minulle ihan liikaa päänvaivaa ja harmia. Jos he asuisivat toisella paikkakunnalla, ei asialla olisi niin kovasti väliä. Mutta minun vanhemmat, joilla olisi kykyä ja terveyttä auttaa, asuvat verrattain kaukana ja miehen isä taas ihan tässä lähellä. En tiedä mitä tekisin. Tuntuu, ettei tilanteelle oikein voi mitään. Varmaan paras strategia on yrittää verkostoitua muiden ihmisten kanssa ja toivoa, että vauvaamme olisi niin ihana, että hän herättäisi jotakin myönteistä tässä kovin jäykässä anoppipuolessa. Mutta se täytyy kyllä sanoa, ettei minulla ole mikään loistava tuuri käynyt näiden anoppien suhteen. Ensimmäinen pimahti täysin ennen naimisiinmenoamme ja kuoli ja tämä uusi anoppikokelas taas on seipäänniellyt erakkoluonne, jonka kanssa jonkinlaisen vastavuoroisuuden rakentaminen on niin työlästä, etten tiedä riittääkö minulla siihen paukkuja.
Onnellinen maho
Julkaistu: 29.1.2014 Kategoria(t): vaivat, yleistä mölinää Jätä kommenttiNäin äitiyslomalaisena on tullut katseltua melko paljon televisiota. Ihan näin sohvautunut en suunnitellut olevani äitiyslomalla, mutta minkäs tälle nyt voi. Oikea käsi on toimintakykyinen, vasen lepää lastassa. Vasemmassa peukalossa on De Quervainin tauti, ahtauttava jännetupentulehdus, ennen kaikkea tämä raskaus on sen saanut aikaan. Oikean käden sama kohta on hieman epäilyttävä myös, saa nähdä kuinka tässä vielä käy. Käsityöt on hyllyllä ja kokkailu miehen vastuulla. Ihan näin ei tämän pitänyt mennä, olin suunnitellut kaikenlaista puuhaa itselleni, mutta ei voi mitään. Jos tilanne ei helpota saamallani hoidolla ja vauvan synnyttyä (aika epätodennäköistä vauvaa hoitaessa), niin varmaankin pitää mennä leikkaukseen. Mutta kuten sanottu, olen siis katsonut televisiota. Pari mainosta on jäänyt pyörimään mielessä. Tiedätte varmaan sen ovulaatiotestimainoksen, jossa brunette heiluttelee väljää mekkoa vatsan kohdalla ja toivoo raskautta. Olen juurikin niitä ovulaatiotestejä aikanaan käyttänyt ja nyt kun mainos taas tuli vastaan, digitestin ruutuun pätkähtävä hymynaama sai minussa aikaan kauhunsekaisia tuntemuksia. Eivät mitään kivoja muistoja herätä minussa nuo ovulaatiotestit vieläkään. Sitten tuli toinen mainos, johon samaistuin tavalla, jota mainostaja ei ehkä ollut ajatellut. Tässä loppuraskaudessa on ollut aika lailla närästystä ja olen joutunut ottamaan siihen toisinaan Rennietä, joka on sallittu lääke raskausaikana. Raskaudesta huolimatta minulla on vielä jäljellä vähintäänkin ripaus lapsettoman identiteettiä. Mainoksen lopussa oleva iskulause sai minut hihittelemään: Rennie -onnellisille mahoille. Niinpä. Lääke minulle, joka juuri nyt olen onnellinen maho.
Päätös
Julkaistu: 24.1.2014 Kategoria(t): perätila, synnytys 3 kommenttiaMinulle on varattuna sektiopäivä. Ynnäilin viime kirjoituksessa kuvailemiani synnytystapojen eri puolia, kirjoitin ne itselleni listoiksi. Miinuksia molemmissa synnytystavoissa näin yhtä paljon, plussia sektiossa yhden enemmän. Painavammat miinukset olivat perätilasynnytyksen kohdalla, isommat plussat sektiolla. Sektio tuntuu vauvan kannalta turvallisemmalta tavalta syntyä, vaikka sillä minun kannalta onkin jälkiseuraamuksia ehkä hieman enemmän. Koska en voi valita sitä, että perätilasynnytys varmasti onnistuu eikä pääty sektioon kovassa hässäkässä, sektio on parempi valinta. Lisäksi se painaa vaakakupissa erittäin paljon, että jos tämä vauva onkin meille ainokainen, en uskalla ottaa hänen kannalta ylimääräisiä riskejä. Vauvalla on nyt takaraja. 18 yön päästä hän viimeistään syntyy (ellei synny aiemmin tai ellei käänny yllättäen raivotarjontaan). Niin pian! Hurjaa, jännittävää, epätodellista, vähän haikeaakin. Haikeaa siksi, että raskaus päättyy, enkä tiedä olenko joskus uudestaan raskaana enää. Muuten kyllä olotilan puolesta raskaus saakin jo päättyä. On hieman vaikea kuvitella, mitä nurkan takana odottaa. Ihka oikea vauva meillä kotona ihan kohta. Hui!
Edelleen perätilassa
Julkaistu: 20.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, perätila, synnytys 6 kommenttiaVauvaa yritettiin kääntää äitiyspolilla. Eipä halunnut kääntyä, vaan on tiukasti ankkuroinut peppunsa alakertaan. Lääkäri sai käännettyä päätä hieman toiseen reunaan, mutta peppu ei hievahtanutkaan. Jalat ovat jotenkin linkussa ylöspäin. En ole erityisen yllättynyt tästä lopputuloksesta. Nyt pitää kuitenkin oikeasti valita, että kuinka vauva yritetään saada maailmaan. Ja vieläpä minun pitää päättää se itse. Kukaan ei oikein sanonut sairaalalla suosituksia kummastakaan synnytystavasta, mitään painostusta en kokenut. Painoarvio on n. 2,5kg tällä hetkellä ja silmämääräisesti lääkäri oli sitä mieltä, että minun kokoni puolesta tällainen siro vauva voisi olla synnytettävissä alakautta.
Mitä tällä hetkellä tiedän perätilasynnytyksestä? Vauva pitää itse ponnistaa puoleen väliin saakka, jalkoja ei kaiveta ulos. Vauvaan ei kosketa puolta väliä aiemmin, ettei hän nosta refleksinä käsiään ylös. Synnytysasento on selinmakuulla peppu pöydän reunalla ja jalat telineessä, vähän niin kuin gynekologisessa tutkimusasennossa. Asennon suhteen ei ole valinnanvaraa. Synnytyksen aikana ollaan ravinnotta leikkausvalmiuden takia, kuitenkin tipassa. Jos synnytys käynnistyy supistuksilla, niin kotona voi olla tavanomaisten ohjeiden mukaan. Jos vedet menevät ensin, pitää mennä ambulanssilla vaakatasossa sairaalaan. Olisi tämän päiväisen lääkärin mukaan edullista, ettei synnytys käynnistyisi vedenmenolla, koska lapsivesi ja ehjät kalvot auttaisivat synnytyskanavan laajentumisessa. Yleensä perätilasynnytyksessä tehdään laaja episiotomia. Ulosauton tekee synnytyslääkäri ja porukkaa on synnytyksessä muutenkin enemmän paikalla. Imukuppeja tai pihtejä ei voida käyttää, jos vauva jumittaa tai ongelmia ilmenee, leikataan. Kivunlievitysmenetelmät ovat samoja kuin yleensäkin. Yliaikaisena perätilasynnytystä ei käynnistettäisi, eikä muutenkaan ilmeisesti käynnistyksiä harrasteta. Ihanteellista olisi synnytyksen käynnistyminen itsestään ennen laskettua aikaa, jolloin vauva ei ehtisi kasvaa kovin isoksi vielä. Kovasti minulle painotettiin sitä, että alatiesynnytykseen pitää olla motivoitunut. Minä en ole juuri nyt motivoitunut yhtään mihinkään synnyttämiseen.
Entäs sektio sitten, mitä siitä tiedän? Se on isohko gynekologinen leikkaus, jossa on leikkaukseen liittyvät komplikaatioriskit: tulehdukset, verenvuodot, tukokset. Hoitoa vaativia komplikaatioita on, ne eivät ole järin harvinaisiakaan. Jos sektioita tehdään kaksi, on sen jälkeen synnytystapa aina sektio (liekö olennainen kysymys meidän kohdalla). Sairaalassa ollaan pidempään. Sektion jälkeen saattaa tarvita hieman enemmän tukea imetyksen alkumetreillä. Vauva ei saa synnytyskanavan bakteerikantaa mukaansa syntyessään.
Haluanko tietoisesti valita, että joku avaa vatsanpeitteeni ja ronklaa vauvan ulos käsin? Haluanko ottaa sen riskin, että yritän synnyttää alakautta ja saan laajan episiotomian, mutta vauva otetaankin kuitenkin sektiolla ulos lopulta, eli bonuksena kaksi haavaa. Entäs, jos alatiesynnytys perätilasta sujuisikin ihan ongelmitta? Silloin olisi synnytyksestä toipuminen nopeampaa ja ehkä vauvakin tottuisi ulkomaailmaan nopeammin. Otanko riskin vauvan kannalta, jos päätän yrittää alatiesynnytystä? Kuitenkin jos riskejä havaitaan synnytyksen aikana, suunnitelma muutetaan nopeasti, eikä alatiesynnytyksen yrittämisessä silloin ehkä ole kuitenkaan kyse ylimääräisten riskien ottamisesta. Sitä en tiedä miten ensisynnyttäjyys vaikuttaa perätilasynnytyksen onnistumiseen. Jos ajattelisin ainoastaan omalta kannaltani, valitsisin alatiesynnytyksen. Jos haluaisin ottaa vauvan kannalta erityisen varman päälle, lähtisin suunniteltuun sektioon. Mutta voiko varman päälle ottaa synnyttämisessä koskaan? Saattaisin olla valmis yrittämään alatiesynnytystä, mikäli kuvauksessa lantio todetaan riittävän väljäksi ja lääkäri on sitä mieltä, etten ota ylimääräistä riskiä vauvan kannalta. Jotenkin minua ehkä kammottaa se sektio kuitenkin sen verran enemmän, että mielummin en sitä valitsisi etukäteen. Käsittääkseni riskit kiireellisissä ja suunnitelluissa sektioissa ovat jokseenkin samaa luokkaa, joten sektio riskeineen tulee, jos on tullakseen.
On tämä kyllä. Kohta on kokemusta lisääntymisen erikoistilanteista joka vaiheelta.
Sektio vs. perätilasynnytys
Julkaistu: 16.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, synnytys 2 kommenttiaOlen virallisesti äitiyslomalla. Yllättävää kyllä, koen itseni aika stressaantuneeksi siitä huolimatta. On niskajumia ja kremppoja ja tunne siitä, että haluan saada tehtyä suunnittelemani projektit äkkiä alta pois. Mihin on kiire muka? Ehkä isoimmat paineet tulevat kuitenkin siitä, että päässä pyörii synnytystapa. Mietin asiaa tämän tästä, vaikka vielä on mahdollisuudet normaaliin alatiesynnytykseen. En välttämättä haluaisi perätilasynnytystä vauvan kannalta, itseni kannalta en välttämättä haluaisi sektiota. Sektiossa omalta kannalta mietityttää se, että se on kuitenkin suurehko operaatio, josta toipuminen vie aikaa. Kohtuunkin tulee arpi, jonka on parannuttava. Jonkin verran sektiolla olisi merkitystä silloinkin, jos olen joskus uudestaan raskaana. Täytyy muistaa kysyä äitipolikäynnillä, vaikeuttaako sektio tosiaan raskaaksi tulemista, kuten linkittämässäni artikkelissa sanotaan. Sektio olisi ehkä hieman turvallisempi vauvan kannalta, niin koen. Itseni kannalta pelkään hieman komplikaatioita kyllä. Sairaalassakin pitäisi olla monta päivää, mikä ei ajatuksena innosta. Mutta kun en yhtään tiedä millaiselta synnyttäminen juuri minusta tuntuu, on kamalan vaikea ajatella tällaista erityistilannetta kuin perätilasynnytys. Nyt on menossa 36. raskausviikko, ja kovasti tuntuu siltä, ettei vauva ole kyllä raivotarjontaan kääntynyt enää oma-aloitteisesti. Yhden ekstraplussan sektiossa näkisin. Siinä voisi nimittäin samalla vilkaista näkyykö vatsassa merkkejä endometrioosista, vaikka synnytys se ensisijaisesti onkin.
On välillä vieläkin vaikea uskoa, että meille on tulossa oikea vauva, joka on sitten koko ajan meidän vastuulla. Vaikka olen lähes maanisesti varustellut kotiamme vauvaa varaten viime päivinä, on silti mielessä jonkinlainen pelko vauvan menettämisestä ja toisaalta vauvan saapuminenkin välillä ihan vähän hirvittää. Kuinka selviämme? Osaammeko hoitaa vauvaa? Välillä on hyvin luottavainen ja tyynikin olo onneksi. Tuntemukset vaihtelevat. Alan kuitenkin väsyä tähän raskauteen hiljalleen.
Joko kohta uskaltaisi kasata pinnasängyn ja laittaa lapselle tulevan huoneen valmiiksi?
Lisää jännitystä elämään
Julkaistu: 9.1.2014 Kategoria(t): kolmas trimesteri, synnytys 2 kommenttiaEilen iltapäivällä huolestuin, että mahtaakohan tihkuttaa lapsivettä. Illasta arvelin jo, että ehkä huoli oli turha, mutta oltuani synnytysvastaanottoon yhteydessä, suositus oli kumminkin käydä siellä näytillä. Jälleen oli tiedossa illanvietto sairaalan kellarikerroksessa, toinen lyhyen ajan sisään. Ei onneksi vaikuttanut siltä, että lapsivettä olisi tullut. Muutenkin asiat olivat ihan hyvällä mallilla. Paitsi vauvan tarjonta. Se ei ollut mitenkään suuri yllätys, ettei siellä majailla lähtökuopissa pää alaspäin vielä. Vauva oli jälleen perätilassa. Vaikka menin ihan muusta syystä näytille, niin nyt on sitten sovittuna aika äitiyspoliklinikalle tarjonnan arvioon ja mahdollisen perätilan ulkokäännökseen tai synnytyksen suunnitteluun. Tämä kaikki tapahtuu reilun viikon kuluttua. Jos tässä kävisikin niin, että lapsivedet menisivät selvästi, niin ohjeena on hankkiutua vaakatasossa pylly ylhäällä ambulanssilla sairaalaan.
Mitähän ajattelisin synnyttämisestä nyt? Aika selkeästi vauvamme on suosinut tätä perätilaa tai poikkitilaa. Puolivälin jälkeen yhdessäkään ultrassa hän ei ole ollut pää alaspäin. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt synnytystä myös siitä lähtökohdasta, että tarjonta ei olisikaan ns. oikea. Vielä toki on mahdollista, että hän itse hakeutuu toiseen asentoon tai että käännös onnistuu. Vauva on aika siro, joten sikäli perätilasynnytys alakautta saattaa olla ihan mahdollinen vaihtoehto. Hmm… En hirveästi tykkää sektioajatuksesta, mutten kyllä perätilasynnytysajatuksestakaan sen enempää. Mitähän tässä onkaan edessä?
G2P1 