Puoliväli

Raskaus on puolivälissä! Ihan uskomatonta, että tähän saakka on viimein tultu. Vielä en ole ottanut yhtäkään kuvaa vatsasta, mutta varmaan tässä jo voisi. Vielä muutama viikko, niin vauvalla on mahdollisuudet selviytyäkin jo. Liikkeet tuntuvat vaihtelevasti, mutta ne on melko helppo erottaa jo. Liikkeet tuntuvat hauskoilta pieniltä nykäksiltä tai pulputukselta, välillä edelleen sisäiseltä kutinalta. Olen välillä myös kokenut joitakin supistuksen kaltaisia tuntemuksia, en ole oikein varma mitä ne ovat olleet. Toisaalta ne voisivat ehkä olla jotain kramppeja tai kohdun kannakkeisiin liittyviä tuntemuksia, koska ne ovat tulleet äkillisen asennonmuutoksen yhteydessä. Toisaalta muutaman kerran on tuntunut mielestäni supistusmaisempi jännittyminen vatsalla. Vaikea tietää, kun ei ole aiempaa kokemusta näistä tuntemuksista. Onneksi niitä ei tule kovin usein. Kaipa supistuksia voi jo tässä vaiheessa tuntua. Tänä aamuna tuntui ylävatsalla lieviä kiputuntemuksia, ihan kuin olisin treenannut yöllä vatsalihaksia, vaikka en ole. Samaten tuntui jotain ohimenevää epämääräistä kipua nivusissa, sellaista oli aiemmin raskaudessa, mutta näköjään on taas. Mietin, että voisivatko nämä olla edelleen kohdun kasvuun liittyviä tuntemuksia. Hieman mietityttää tämä vatsanseudun elämä. Toivottavasti vauva kuitenkin pysyy vatsassa vielä toiset 20 viikkoa.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s